Toiminnot

Ristinkumartamisen sunnuntaina

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 5. joulukuuta 2011 kello 17.06 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Puhe yleiskielellä kunniallisen ja eläväksitekevän Ristinkumartamisen sunnuntaina, eli suuren paaston kolmantena sunnuntaina.

Matkamiehen risti
(kuva © veli Martinus, Valamon luostari)

Siunatut kristityt, tämänpäiväinen pyhä päivä muistuttaa sitä, että joku kuningas menee sotaan ja voittaa vihollisensa, ja kun hän on paluumatkalla palatsiinsa, hän lähettää edellään sanan kuningaskuntansa linnoihin, että on iloittava ja riemuittava kuninkaan voitosta, ja myös siksi että he tietäisivät että voitokas ja menestynyt kuningas saapuu.

Tällainen on myös tämänpäiväinen juhlamme: koska Herramme Jeesus Kristus, suuri Kuningas, aikoo muutamien päivien kuluttua näyttää voittonsa ja menestyksensä, joka hänellä oli paholaista vastaan, hautauksessaan ja ylösnousemuksessaan, niin hän lähetti tänään edeltä kunnioitettavan ja pyhän Ristinsä, jotta valmistautuisimme hänen vastaanottamiseensa. Tänään on siis Ristinkumartamisen päivä. Siksi mekin, Kristusta rakastavat, pelolla ja vavistuksella kumartakaamme Ristiä, suudelkaamme sitä sielun ilolla ja hengellisellä riemulla, koska tänään iloitaan taivaassa ja maan päällä, tänään iloitsevat enkelit ja ihmiset juhlivat, koska Kristuksen hohtava risti näyttäytyy maailmalle, Risti, joka karkottaa demonit ja sairaudet kaikkoavat, syntiset paranevat ja kaikki maan ääret valaistuvat.

Tänään myös Kristuksen Kirkko näyttää toiselta paratiisilta, koska niin kuin Paratiisissa oli keskellä tiedon puu, joka kuoletti Aadamin tottelemattomuuden tähden, niin myös meidän pyhä Kirkkomme on saanut Ristin, elämän puun, joka nosti Aadamin Kristuksen kuoleman kautta. Tämän takia myös se ilmestyy tänään meille ihmisille. Nauttikaamme siitä koko ihmiskunnan ylösnousemuksen alkusyynä. Tänään on täyttynyt profeetta Daavidin ennustus jossa sanotaan:

“Kumartukaamme hänen jalkainsa astinlaudan eteen”.

Siispä riemuitkoon myös Kristuksen Kirkko, iloitkoon ja riemuitkoon hengellisesti, koska me, Kirkon lapset, yhdessä juhlimme hengellistä riemujuhlaa, ja vaikka teimme virheitä, vaikka ohitimme paaston tien tähän päivään asti, niin nyt on tullut juhlapäivä.

Kuten vaeltaja, joka kävelee pitkän matkan ja aurinko polttaa häntä ja helle vaivaa, keskellä matkaansa hän löytää kauniin ja lehtevän puun ja istahtaa sen alle varjoon ja levähtää, samalla tavoin myös me tänä päivänä, koska meitä on vaivannut paaston vaivannäkö, löydämme kunnioitettavan ja pyhän Ristin Suuren Paaston puolivälissä ja juhlimme Jumalan juhlaa, levähtääksemme hieman, uudistuaksemme, pehmittääksemme sydämemme ja voimistuaksemme jäljellä olevaa paaston matkaa varten. Sillä tämä pyhä Risti on jokaisen kristityn vahva ase, se on valtakuntien voitto, Kirkkojen kunnia, demonien häätäjä ja hurskaiden suojelija. Tämän takia onnellisia ovat ne, jotka ovat otollisia kumartamaan sitä, onnellisia ovat ne, jotka kumartavat sitä tänään puhtain sydämin, onnellisia ovat he, joiden Herra mainitsee tänään pyhässä Evankeliumissa olevan arvollisia seuraamaan häntä, koska hän sanoo:

“Jos joku haluaa kulkea minun perässäni, kieltäköön hän itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”.

Näe, kuinka Herra erittäin tarkasti määrittelee sanansa: hän ei sanonut, että jos haluatte, jos ette halua, seuratkaa minua, vaan miten? Jos joku haluaa seurata minua, en kuitenkaan häntä pakota, jokainen on oman itsensä herra, jokainen on oman itsensä kuningas, jokainen on oman mielipiteensä ja sielunsa valtias, halusi hän sen pelastaa tai rakastipa hän helvettiä. Tämän takia sanon “jos joku haluaa kulkea minun perässäni”. Huudan teitä hyvään, kauneuteen kutsun teitä, kutsun teitä lepoon. Tämän takia tulkaa vapaaehtoisesti, ja olit sitten mies, nainen, rikas tai köyhä, jos haluat pelastua, kiellä itsesi ja ota Ristisi ja seuraa minua.

Tässä Herran käskyssä on kolme osaa:

  • Ensinnäkin, on kiellettävä itsensä.
  • Toiseksi, on otettava Ristinsä, ja
  • kolmanneksi, on seurattava Häntä.

Mutta tarkastelkaamme mitä hän haluaa itsensä kieltämisen olevan, ja aivan ensimmäiseksi tarkastelkaamme, mitä on toisen kieltäminen, ja sen kautta voimme kertoa, mitä tarkoittaa itsensä kieltäminen. Se, joka kieltää toisen, joko sisaruksen, ystävän, naapurin tai kenet tahansa, ja vaikka näkee että häntä pahoinpidellään, häntä kiusataan ja vaikka näkisi että hänet murhataan, tai hänelle tehdään jotain muuta pahaa, ei hän ajattele lähimmäistään ollenkaan, ei auta häntä, ei sääli häntä, koska kerran on tehnyt välirikon hänen kanssaan. Tällä tavoin Jumala haluaa ettemme sääli ruumistamme, ja vaikka meitä lyötäisiin Hänen nimensä tähden, vaikka meitä rangaistaisiin meidän Häntä kohtaan osoittamamme rakkauden takia, vaikka meille tehtäisiin mitä muuta tahansa uskomme takia, meidän ei pidä ajatella sitä: tätä tarkoittaa itsensä kieltäminen. Hän vaati meitä kieltämään täysin itsemme, ja myöhemmin hän käskee, “ottakoon Ristinsä”, eli ottakoon kantaakseen Ristinsä.

Näetkö, millä aseella suuri kuninkaamme Jumala vahvistaa sotilaansa? Hän ei anna hänelle haarniskaa, ei jousta, ei miekkaa, ei kilpeä eikä mitään muutakaan maanpäällisten sotilaiden asetta, vaan mitä? Kunniallisen ja pyhän Ristin: se on veitsi, se on kilpi, se on jousi, se on mikä tahansa ase, jota harras kristitty tarvitsee. Niin kuin kuningas ostaa hyviä aseita ja antaa niitä sotilailleen, samalla tavalla Herramme antoi meille Ristin aseeksi ja kutsuu meitä:

“Katsokaa kuinka voimakas Ristini on, katsokaa, kuinka se voitti kuoleman, kuinka se tallasi paholaisen voiman? Niinpä tekin, ottakaa tämä ase jos haluatte tehdä niin kuin minä tein, ja vielä enemmän, koska minuun uskova tekee vielä näitäkin asioita suurempia asioita.”

Mitä tarkoittaa jokaisen oma risti?

Latinalainen risti.jpg

Mikä siis on sen merkitys, kun Herra kutsui:

“Ottakoon ristinsä päälleen”?

Hän ei kutsu meitä tekemään omaa ristinpuutamme, että se nävertäisi meitä olkapäällämme, sillä mitä hyötyä tästä on? Tai mikä hyve on muka se, että antaa ristin kiduttaa selkää? Vai mitä hän haluaa sanoa? Että teillä olisi aina edessänne kuolema, kuten hänelläkin, kun Hän, joka aikoi tulla ristiinnaulituksi syyttömästi, kantaa taakkana ristiä olkapäillään ja kävelee täristen ja odottaen kuolemaa. Tällä tavoin teidänkin on toivottava kuolemaanne niin paljon, ettette toivo illan lainkaan tulevan, ja yöllä ajattelette, ettette halua päivän nousevan. Teidän on oltava kuolleita kaikille maailman synneille, kuten myös apostoli Paavali sanoo:

“Maailma on minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle”.

Niinpä teidän on kuoltava joka päivä, kuten jälleen apostoli Paavali sanoi:

“Joka päivä kuolen”,

eikä teidän tule kuolla fyysistä kuolemaa, vaan vapaaehtoisen.

Mikä on vapaaehtoinen kuolema? Kun kuolettaa himonsa, kun huolehtii ruumiin mielihaluista, kun kuolettaa sopimattomat mielihalut, silloin voi sanoa kuolleensa vapaaehtoisesti. Silloin ruumis kuolettuu, mutta sielu tulee eläväksi - tätä tarkoittaa “Ottakoon ristinsä”. Ja jälleen myöhemmin hän sanoo:

“Seuratkoon minua”,

koska on toisia ihmisiä, jotka ajattelevat joka päivä kuolemaansa, kuten ryövärit, murhaajat, jotka tekevät salaa sopimattomuuksia, jotka johtavat kuolemaan. Tämän takia Hän sanoo:

“Seuratkoon minua”,

eli en halua ihmistä, joka ei vain pelkää tätä ennenaikaista kuolemaa, vaan etsin ihmistä, joka on arvollinen seuraamaan minua, tekemään ne asiat jotka minäkin olen tehnyt.

Tällainen oli apostoleista ensimmäinen, Pietari, joka ristiinnaulittiin ylösalaisin sen takia, että hän rakasti Kristusta: tällainen oli apostoli Paavali, joka sanoi:

“Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Suru, vai huoli, vai jahtaaminen, vai nälkä vai alastomuus vai vaara vai veitsi?”

Tällainen oli profeetta Daavid, joka sanoi:

“Sinun tähtesi kuolemme joka päivä, olemme kuin teuraaksi jätetyt lampaat.”

Sellaisia olivat marttyyrit, jotka vuodattivat verensä rakkaudesta Kristukseen. Sellaisia olivat askeetit, jotka kilvoittelivat ja kuolettivat ruumiinsa pidättyväisyydellä taivasten valtakunnan tähden. Sellaisia Kristus käskee meidänkin olevan.

Kristitylle Risti on voiman lähde

Tämän takia, siunatut kristityt, voimistukaamme mekin tällä kunniallisella ja pyhällä Ristillä, ja saakaamme intoa jäljellä olevaan pyhään ja Suureen paastoon. Älkäämme rakastako ruumiimme mukavuuksia, vaan toivokaamme sielun kaunistamista ja halveksikaamme tämän maailman mukavuuksia. Hyvää on tämänkin maailman ilo, meistä näyttää hyvältä myös ruumiimme hemmottelu, hyvä on myös nykyinen elämämme, koska se on Jumalan lahja - mutta kun ajattelemme tulevaa elämää ja iloa, helposti jätämme syrjään tämän maailman ilot. Kun ajattelemme Ristin voimalla, paastoamme ja olemme pidättyväisiä helposti, koska itse Risti on kaikkien hyvien asioiden voima ja tuki. Sen kautta täydellistyvät kaikki Uskomme salaisuudet, sen kautta meidät kruunataan, sen kautta pyhitymme. Jos papit haluavat toimittaa liturgiaa ja piispat toimittaa vihkimyksiä, he maksavat kaiken tällä kunniallisella Ristillä. Tämän takia mekin, jos haluamme lähteä matkalle, olkoon se matkakumppanimme, ja kun menemme kotiin, olkoon se meidän vartijamme, ja kun menemme nukkumaan, huolehtikoon se meistä. Jokaisella kristityllä on Risti lähellään.

Ristinmerkkiä ei pidä tehdä tiedottomasti ja ajattelematta, kuten sen tekevät useimmat, vaan se on tehtävä, koska se on jokaisen Kristityn velvollisuus. On joitain jotka milloin silmäluomiinsa, milloin olkapäähänsä ja milloin vatsallensa laittavat kättään ja tekevät tiedostamatta ristinmerkin. Kun laitat ensiksi kätesi silmäluomille, sitten oikealle olkapäälle, sitten vasemmalle ja sitten vatsaan, mikä risti tämä muka on? Tällainen ei ole risti, vaan paremminkin leikki.

Mutta miten se sitten pitää tehdä? Ensiksi on yhdistettävä kolme sormea Pyhän Kolminaisuuden takia, peukalo ja kaksi ensimmäistä sormea, sitten ne asetetaan ensin otsalle, sitten vatsalle, kolmanneksi oikealle olkapäälle ja neljänneksi vasemmalle olkapäälle. Kun tekee näin, tulee todellinen risti merkityksi. Ja kuulkaa, mikä on ristin merkitys: Kun laitamme käden otsalle ja sitten laskemme sen vatsalle, haluamme sanoa, että Herramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, oli ja on Jumala. Meidän oman pelastuksemme ja uskomme tähden hän laskeutui taivaista maan päälle. Sitten Hän meni maan alle, eli tuonelaan, ja vapautti sieltä kadotuksessa olleet sielut. Kun sitten jälleen asetamme käden ensin oikealle olkapäälle ja sitten vasemmalle, tarkoitamme, että hän vapautti vanhurskaiden sielut tuonelasta, nousi taivaisiin ja istui Isän, Jumalan oikealle puolelle ja on taas tuleva tuomitsemaan koko maailman, ja Hän asettaa vanhurskaat oikealle puolelleen ja syntiset vasemmalle puolelle Tämän takia pyydämme häntä olemaan laittamatta meitä vasemmalla puolelle, vaan tekemään meidät otollisiksi seisomaan hänen oikealla puolellaan Pyhien kanssa.

Tätä tarkoittaa ristinmerkki, kun teemme sen kasvojemme edessä. Tämän takia meidän täytyy ajatella, että on velvollisuus tehdä ristinmerkki, jotta sen voima toimisi meissä, sillä samainen Risti makeutti myrkkyjuomat: samaisen ristin voima makeutti happamat yrtit, esimerkiksi kun marttyyrit tekivät ristinmerkkinsä ja joivat myrkkyjuomia. Ja mikä ihme on tämä: jos Mooseksen aikana risti makeutti Maran katkeran veden, kuinka ristin voima ei muka voisi tehdä suurempia ihmeitä? Te kuulitte, kuinka puu makeutti Maran veden, että tietäisitte, että se kuvasi edeltä kunniallista Ristiä. Mooses, kun hän johti heprealaiset Punaisenmeren läpi, vei heidät automaahan, joka oli nimeltään Sur. Siellä he kävelivät kolme päivää, eivätkä löytäneet vettä juodakseen, kunnes he saapuivat paikalle jota kutsuttiin Maraksi. Sieltä he löysivät vettä, mutta se oli erittäin katkeraa, eikä kukaan voinut juoda sitä. Tämän takia myös paikan nimi oli Katkeruus. Heprealaiset valittivat Moosekselle ja sanoivat: Miksi otit meidät Egyptistä etkä jättänyt meitä kuolemaan omalle seudullemme? Nyt anna meille, vaimoillemme ja lapsillemme vettä juotavaksi.

Risti on juutalaisten kompastuskivi

Silloin Mooses pyysi Jumalaa makeuttamaan sen veden, ja Jumala osoitti erään puukappaleen ja hän asetti sen siihen järveen, ja heti vesi tuli makeaksi. Tämän takia kun juutalainen väittelee sinua vastaan ja ihmettelee, miten muka Ristillä on niin valtava voima, sano silloin itse, että miten sitten puunkappale Marassa makeutti vedet. Jos hän sanoo sinulle, että teet väärin kun kumarrat Ristiä, sano hänelle, että te juutalaiset, miksi palvotte paperia, jolle on kirjoitettu teidän lakinne? Jos hän pilkkaa sinua sen takia, että kumarrat ristiinnaulittua Kristusta, sääli häntä hänen eksytyksensä takia, koska hän ei tiedä, mitä tekee, eikä ymmärrä mitä sanoo sinulle. Hän on lihallinen ihminen, eikä ota vastaan Hengen asioita, kuten apostoli Paavali sanoo.

Mitä juutalainen haluaa sanoa? Jos Kristus oli todellinen Jumala, kuten te kristityt sanotte, miksi hänet ristiinnaulittiin ja hän kuoli kunniattomasti? Kun juutalainen sanoo sinulle näin, sano sinäkin hänelle: Oi tietämätön juutalainen, Kristuksen piti tulla ristiinnaulituksi, koska kaikki profeetat ja itse Mooses saarnasivat ja sanoivat niin edeltä. Ensimmäiseksi Mooses sanoo:

“Nähkää elämänne riippuvan silmienne edessä”

ja myöhemmin sanoo:

“Ettekä te usko elämäänne”.

Nimittäin te juutalaiset näette elämänne, joka tahdostaan riippuu teidän silmienne edessä, ettekä haluatte uskoa, että tämä elämä on Kristus, että ennen hänen ylösnousemistaan hän nosti kuolleet ylös ja jälleen ylösnousemisensa jälkeen nosti kuolleista muinaisista ajoista kuolleina olleet. Jälleen profeetta Jesaja sanoo Kristuksesta:

“Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut”,

eli niin kuin lammas joka on menossa teuraaksi ja karitsa seisoo äänettömästi sen edessä joka hänet tappaa, niin Kristuskin meni nöyrästi ristiinnaulittavaksi eikä avannut suutaan raivotakseen juutalaisille. Jos juutalainen sanoo, että profeetta tarkoitti näillä sanoilla jotain muuta, sano sinä hänelle, että profeetta tarkoittaa Kristusta, koska hän sanoo myöhemmin:

“Kuka pystyisi kertomaan hänen syntyperänsä?”

Ja jälleen sanoo profeetta Jeremias kuin juutalaisten suun kautta:

“Tulkaa, laittakaamme puu hänen leipäänsä ja tuhotkaamme hänet elävien maasta.”

Kristuksen leipä tarkoittaa hänen ruumistaan, koska sinä yönä, jona Kristus tuli kavalletuksi, hän otti leivän ja sanoi apostoleille:

“Tämä on minun ruumiini.”

Ja puu, jonka juutalaiset laittoivat Kristuksen ruumiiseen, on risti, jolle he naulitsivat Kristuksen. Sen, että ristiinnaulittu Kristus oli Jumala, sanotaan Esran kirjassa:

“Siunattu on Herra Jumala, joka levitti kätensä ja pelasti Jerusalemin meidän silmiemme edessä.” Jälleen sanoo profeetta Daavid Jeesuksesta:
“He kaivoivat minun käsiäni ja jalkojani.”

Joka tapauksessa hän puhuu Kristuksesta, koska ei Daavid eikä kukaan muukaan profeetoista kokenut sitä, että hänen käsiään tai jalkojaan olisi kaivettu, ja jälleen viisas Salomon sanoo heprealaisista kirjassa, jota nimitetään Viisaudeksi:

“Tuomitkaamme hänet häpeälliseen kuolemaan, koska hän sanoi olevansa Jumalan Poika.”

Risti on kristittyjen kerskaus ja suojelija

Myös profeetat opettavat, että on otollista ja velvollisuutemme kumartaa ristiä. Profeetta Daavid sanoo:

“Kumartukaamme hänen jalkojensa eteen”,

ja jälleen:

“Ylistäkää Herraa, meidän Jumalaamme, ja kumartukaa Hänen jalkainsa astinlaudan eteen.”

Ja edelleen:

“Sinä annoit sinua pelkääville merkin lähteä jousen edeltä”.

Merkki on Risti ja jousi on itse vihollisemme ja sielun murhaaja, Paholainen. Ja edelleen:

“Anna minulle hyvä merkki, että minua vihaavat näkisivät sen ja joutuisivat häpeään.”

Vihamiehet tarkoittavat tässä demoneja. Ja jälleen selittää profeetta Hesekiel:

“Anna merkki heidän otsiinsa”,

ja viisas Salomon sanoo:

“Siunatkaa puuta, jonka kautta tulee pelastus.”

Profeetta Jesaja näyttää mistä puusta risti oli ja sanoo:

“Sypressipuulla ja männyllä ja seetrillä ylistetään minun pyhää paikkaani.”

Mutta myös ihmeet jotka tapahtuivat Mooseksen sauvan kautta muinaisina aikoina kuvasivat edeltä Ristin voimaa, koska Mooseksen sauva kuvasi Herran ristiä. Mooseksen sauva oli voittoisa ja kukisti kaikki faraon velhojen sauvat: samalla tavalla myös Risti kukisti demonien voiman, mutta se kukistaa sen vielä meidänkin päivinämme. Mooseksen sauva jakoi Punaisenmeren kahtia, ja heprealaiset ylittivät sen faraon heitä vahingoittamatta. Samalla tavalla myös kunniallinen Risti halkaisi pahan synnin ja johdatti ihmissielut vahingoittumattomina paholaisen voimalta, mutta tänäänkin risti auttaa meitä ja me teemme hyveitä. Mooseksen sauva halkaisi kiven ja siitä tuli kaksitoista lähdettä, ja janoavat juutalaiset saivat juodakseen. Samalla tavalla myös Risti halkaisi kuivettuneen ja katumattoman maailman ja siitä tuli kaksitoista apostolia, jotka opettivat eksynyttä maailmaa. Mutta myös vanhurskas Jaakob sauvallaan ylitti Jordan-virran yksin:

“Tällä sauvallani ylitin Jordanin”.

Ja kuitenkin nämä asiat tapahtuvat että me uskoisimme, että Risti kykenee paljon suurempaan sen Kristuksen nimessä, joka ristiinnaulittiin sen päälle. Tämä on meidän kristittyjen usko, ja jos joku säilyttää tämän uskon, hän pääsee ikuiseen elämään, ja jos joku menettää tämän uskon, hän joutuu kadotukseen. Tämän takia kumartakaamme Ristiä, kunnioittakaamme nauloja. Kristusta, joka ristiinnaulittiin, me pidämme ja tunnustamme totisena Jumalana ja julistamme anateeman harhaoppisille, juutalaisten kanssa väittelemme, nauramme agarenoslaisille, jotka pilkkaavat meitä siitä, että kumarramme puuta tai hopeaa tai kultaa tai rautaa, koska me emme kumarra ainetta, vaan kunnioitamme Ristin typosta (esikuvaa), ajatellen ristiinnaulittua Kristusta, koska jos meillä olisi pelkkää puuta, rautaa, hopeaa toisessa muodossa, emme kumartaisi sitä.

Mutta koska meillä on juhlapäivä ja iloitsemme Rististä, sanokaamme muutamia sanoja juhlamme alkusyylle:

Iloitse, Risti, maailman kunnia ja riemu, koska sinusta ihmiset iloitsevat ja riemuitsevat, koska voitit heidän vihollisensa.
Iloitse, Risti, hurskaiden hallitsijoiden kukistamaton ase, koska sinun voimallasi kuninkaat voimistuvat ja voittavat heitä vastaan sotivien voiman.
Iloitse, Risti, heikkojen voima, hurskaan kansan voitto ja vahvistus.
Iloitse, Risti, hurskaiden sotilaiden rohkaisija, koska sinusta sotilaat saavat rohkeutta ja menevät sotaan.
Iloitse, Risti, vaeltavien kanssakulkija, sotivien voitto, vaarassa olevien pelastus.
Iloitse, Risti, paljon kaivattu ja kunniallinen, purjehtivien opastaja, myrskyyn joutuneiden ilo, luostariväen voima, maailmassa elävien suojelija, marttyyrien kerskaus, askeettien ilo.
Iloitse Risti, apostolien saarna, profeettojen profetia, opettajien auttaja, ja kaikkien pyhien ihmisten puhdas ja kunniallinen kaunistus.
Iloitse, Risti, hurskaiden kristittyjen suojelija: sinut meillä on aseena ja turvana, sinä olet apumme, sinun voimallasi saatamme vihollisemme häpeään, voitamme pahat henget, tuhoamme paholaisen ylpeyden.

Kumartakaamme Ristiä, siunatut kristityt, syleilkäämme sitä, suudelkaamme sitä koko sielustamme, pelolla ja iloiten tervehtikäämme sitä: pelolla siksi, että olemme kelvottomia, ilolla siksi, että se suo meille ilon. Sen voimalla me tulemme vahvoiksi, joten tulkaamme innokkaiksi jäljellä olevaa paastoa varten, että viettäisimme sen otollisesti ja kuten Jumala tahtoo ja tulisimme otollisiksi Pääsiäiseen ja Herramme Jeesuksen Kristuksen säteilevään ylösnousemiseen. Siellä saavumme ikuiseen Pääsiäiseen, enkelten iloon, pyhien kuoroihin ja taivasten valtakuntaan. Tulkaamme kaikki siitä osallisiksi Kristuksessa, totisessa Jumalassamme, jolle kuuluu kunnia, ylistys ja mahti iankaikkisesta iankaikkiseen.

Amen.

Damaskinos Studionilainen


(kreikasta suomentanut Jaakko Olkinuora)

Katso myös