Toiminnot

Stepan Smolenski

Kohteesta Ortodoksi.net

Vanhan venäläisen kirkkomusiikin puolustaja

Stepan Vasiljevits Smolenski (1848-1909) oli merkittävä vanhan venäläisen ortodoksisen kirkkolaulun tutkija ja puolestapuhujia. Hän syntyi Kasanin kaupungissa lokakuun 8. päivänä vuonna 1848. Hän siirtyi perusopintojensa jälkeen Kasanin yliopistoon ja suoritti lakitieteen loppututkinnon vuonna 1872. Lakimiesura kesti vain kolme vuotta, sillä hän tunsi enemmän kiinnostusta kielitieteisiin.

Lakimiehestä opettajaksi

Hän suoritti Kasanin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa filologian laitoksella loppututkinnon ja hänet valittiin paikallisen opettajaseminaarin historian ja maantiedon lehtoriksi. Kasanin opettajaseminaari oli tarkoitettu ulkomaalaisille opiskelijoille. Tuolloin tuskin kukaan vielä aavisti, että Smolenskista tulisi huomattava itäslaavilaisen ortodoksisen kirkkolaulun tutkija ja tuntija.

Stepan Smolenski oli musiikilliselta koulutukseltaan harrastelija. Hän suuntautui luontaisen musiikillisen lahjakkuutensa vuoksi piano- ja urkumusiikkiin. Hän kehittyi viulistina niin taitavaksi, että pääsi paikalliseen jousikvartettoon soittajaksi. Smolenskin kuoronjohtajan lahjat tulivat esille jo hänen Kasanin yliopisto- vuosinaan, jolloin hän johti oppilaskuoroa.

Musiikin merkitys korostuu

Hän perusti opettajaseminaarissa oppilaskuoron ja sovitti kirkkomusiikkia eri kieli- ja kansallisuuspiireihin kuuluneille opiskelijoille. Kasanin opettajaseminaarin neljästätoista vuodesta muodostui merkittävä kausi siksi, että juuri tänä aikana Smolenski kiinnostui musiikista ja erityisesti Venäjän ortodoksisen kirkkolaulun varhaisimmista tyylimuodoista. Musiikista tuli hänen elämänsä keskeisin sisältö.

Smolenski kirjoitti opettajaseminaarissa Kuoronlaulajan käsikirjan. Tämä teos ei ollut pelkästään musiikkiteoreettinen tai kuoronjohdon kurssikirja. Hän lähestyi teoksessa kuorolaulua tietoisena siitä, miten ratkaisevan tärkeää oli ymmärtää kirkkolaulun tai minkä tahansa kuoromusiikin olemuksellinen sisältö. Värittömän ulkokohtaisen musiikin tulkinnan sijalle oli hänen mielestään tuotava kirkkolaulun hengellinen sisältö. Siksi laulajien henkilökohtainen uskonnollinen vakaumus oli hänestä tärkeää.

Smolenski kiinnostui Kasanin vuosinaan yhä enemmän myös kirkkolaulun historiasta. Smolenskilla oli näinä vuosina läheinen yhteys myös Kasanin vanhauskoisyhteisöön. Tämä merkitsi elävänä säilyneen vanhavenäläisen kirkkolauluperinteen hengen ja sisällön kartoittamista. Akateemisena lähteenä toimi Kasanin teologisen akatemian laaja vanhojen itäslaavinkielisten neumikäsikirjoitusten kokoelma.

Samoihin aikoihin, jolloin Smolenski aloitti työnsä Kasanin opettajaseminaarissa, ilmestyi ensimmäinen tieteellinen tutkimus Venäjän ortodoksisen kirkko- laulun historiasta, isä Dimitri Razumovskin (1818-1889) teos Kirkkolaulu Venäjällä (Tserkovnoe penie v Rosii, Moskova 1867-69, 3 osaa) .

Dimitri Razumovskin vaikutus

Stepan Smolenskilla oli henkilökohtainen yhteys Dimitri Razumovskiin, joka opetti Moskovassa. Stepan Smolenski kertoo, kuinka hänelle avautui vanhavenäläisen kirkkolaulun henki Razumovskin kanssa käydyssä keskustelussa:

"Isä Dimitri puhui ja sitten hän yhtäkkiä pysähtyi ja kysyi minulta: Stepan Vasiljevits... tiedätkö, miten lauletaan neumeista? Et! No, siinä tapauksessa sinun on opittava tämä taito ja sitten voimme jatkaa keskustelua! Tämän jälkeen aloin ymmärtää isä Razumovskia!"

Vuonna 1887 Smolenski julkaisi tutkimuksen venäläisen kirkkolaulun historiasta. Teos käsitteli Solovetskin luostarin neumikäsikirjaston historiaa ja merkitystä, Aleksander Mezenetsin 1600-luvulla toimittamaa neumikäsikirjoitusta ja sisälsi lisäksi lyhyen kuvauksen 1100-1200- lukujen Uuden Jerusalemin luostarin irmologionista. Vuotta myöhemmin hän toimitti faksimilelaitoksen Aleksander Mezenetsin Azbukasta, joka oli 1600- luvulla tehty venäläistä neumilaulua esitellyt musiikkiteoreettinen tutkimus. Smolenskin teosta pidettiin niin merkittävänä, että hän sai metropoliitta Makarin palkinnon. Tunnustus vahvisti hänen asemaansa venäläisen kirkkomusiikin tuntijana.

Moskovan synodaalikoulun johtajaksi

Stepan Smolenski tunnettiin hyvin Pietarin kirkkomusiikkipiireissä ja Pyhän synodin jäsenten keskuudessa. Hänet kutsuttiinkin johtamaan Moskovan synodaalista kirkkomusiikkikoulua. Samoihin aikoihin hän otti vastaan Moskovan konservatorion venäläisen kirkkomusiikin historian professorin viran, joka oli jäänyt avoimeksi Dimitri Razumovskin kuoltua 1889. Smolenskin professorivuosilla (1889-1901) oli tärkeä merkitys venäläisen ortodoksisen kirkkomusiikin historiassa. Smolenskin musiikillinen toiminta vaikutti mm. moskovalaisen kirkkomusiikin tyyliperinteen kehittymiseen.

Kun Smolenski aloitti Moskovan synodaalikoulun johtajana, tämä maineikas kuoro oli varjo entisestään. Myöskään Moskovan Kremlin Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen katedraalin kuoro ei musiikilliselta tasoltaan kohonnut moskovalaisten kuorojen yläpuolelle.

Moskovan synodaalikuoron johtaja- koulu oli perustettu vuonna 1857 ja se kesti alkuaan neljä vuotta. Opiskelijoitten keskinäiset suhteet eivät olleet erityisen hyvät, kuri oli olematonta ja opetuksen taso heikko. Nuoret synodaalikuorolaiset joutuivat tekemään pitkiä työpäiviä ja laulamaan päivittäin useissa jumalanpalveluksissa. Kun pojille tuli äänenmurros heidät yksinkertaisesti heitettiin kadulle. Tällainen käytäntö vallitsi ennen Smolenskin johtajakautta.

Synodaalikoulu koki merkittävän hallinnollisen uudistuksen vuonna 1886. Nelivuotinen peruskurssi muuttui kahdeksanvuotiseksi ja kuoron opetuksellinen ja moraalinen taso kehittyi oppilasaineksen parantuessa. Smolenski kiinnitti huomiota myös laulajien palkkioihin ja ulkonaiseen viihtyvyyteen. Oppilaiden ei tarvinnut enää vuokrata epämääräisiä asuntoja. Koulun musiikillisen tason ja opetuksen kehittämisen päävastuun kantoivat isä Razumovski, Moskovan konservatorion johtaja Gubert sekä säveltäjä Pjotr Tšaikovski (1840-1893).

Uudistuksen käytännöllisenä toteuttajana oli Stepan Smolenski. Hän loi uuden opetus- ja elämismuodon ihanteen venäläiselle kirkkolaulun opettamiselle ja opiskelemiselle.

Smolenski painotti musiikkikasvatuksessaan, ettei musiikkia tullut opiskella vain teoreettisesti, vaan musiikkia tuli lähestyä myös historian aineksena. Hänen kanssaan toimivat ystävät ja samanhenkiset vaikuttajat, kuten Vasili Orlov, joka oli synodaalikuoron pääjohtaja ja Aleksander Kastalski, joka toimi varajohtajana ja pianonsoiton professorina. Heidän työnjakoaan on luonnehdittu siten, että Smolenski oli pedagogisten ajatusten isä, Orlov vastasi käytännön kuorotyöstä ja Kastalski toimi innoittavana ja luovana tutkijana. Kastalskin musiikkiteoreettiset tutkimukset ja havainnot merkitsivät uutta vaihetta vanhan venäläisen kirkkolaulun ja kansanlaulun tutkimisessa.

Nämä miehet loivat käytännössä Moskovan synodaalikoulun. He aloittivat vanhan venäläisen kirkkolaulun renessanssin, joka olisi oikein ymmärrettynä ja toteutettuna voinut rikastuttaa koko Venäjän kulttuurielämää. Mutta Venäjällä kirkkomusiikkia kahlitsivat läntiset musiikilliset vaikutteet.

Smolenski oli taitava psykologi, kasvattaja ja hänellä oli hyvä ihmistuntemus. Siksi hän osasi työskennellä luovasti murrosiässä olevien poikien ja myös aikuisten kuorolaisten kanssa. Hän pyrki kaikin tavoin vaikuttamaan siihen, että nuoret saivat opiskella ilman taloudellisia huolia.

Niinikään hän halusi kehittää laulajien älyllistä ja teknistä osaamista. Siksi kuoron ohjelmistossa oli myös läntisiä koraaleja: Palestrina, Lassus, Mozart (mm. Requiem) ja Beethovenin c-molli messu.

Vuonna 1885 Moskovan synodaalikuoro järjesti kolme konserttia, joissa se esitti läpileikkauksen itäslaavilaisen kirkkolaulun kehityksestä yksiäänisestä kirkkolaulusta 1500-luvun varhaiseen moniääniseen aineistoon sekä erilaisiin puolalaisiin, italialaisiin ja saksalaisiin polyfonisiin vaikutteisiin. Ohjelmistossa oli myös Pjotr Tšaikovskin ja Nikolai Rimski-Korsakovin kirkkosävellyksiä.

Kuoron juhlavin esiintyminen oli tsaari Nikolai II:n kruunajaiset Moskovassa 1894. Kruunajaisten järjestelyistä vastasi yliprokuraattori Konstantin Pobedonostšev. Synodaalikuoron merkittävin kansainvälinen esiintyminen oli Venäjän suurlähetystön kirkon vihkiäisjuhla Wienissä huhtikuussa 1899. Paikallinen musiikkilehti Neue Musikalische Presse arvioi kuoron musiikillisen tason hyväksi.

Synodaalikuoron menestys Venäjällä ja ulkomaillakin innoitti ortodoksisten hengellisten sävellysten luomiseen. 1880- luvun venäläinen ortodoksinen kirkkomusiikki oli jäänyt lähinnä Nikolai Rimski-Korsakovin (1844-1904) ja Mili Balakirevin (1837-1910) tekemiin sovituksiin.

Vanhan tyyliperinteen säveltäjistä nousivat esille Aleksandr Dmitrijevitš Kastalski (1856-1926), Mihail Ippolitov Ivanov (1859-1935), Aleksandr Gretšaninov (1864-1956), Aleksandr Nikolski (1874-1943) ja Pavel Tšesnokov (18771944).

Smolenski oli ensimmäisiä vanhatyylisen venäläisen znamennimusiikin puolestapuhujia. Smolenski aloitti Moskovassa slaavilaisten liturgisten neumikäsikirjoitusten kokoamisen.

Hän perehtyi vanhojen luostareiden, kyläkirkkojen ja vanhauskoispyhäkköjen kirjalliseen materiaaliin. Hän löysi ja pelasti suuren määrän jo tuhoutuneiksi luultuja käsikirjoituksia. Smolenskin kokoelma käsitti lopulta lähes 3000 neumikäsikirjoitusta. Hän kokosi venäläistä kirkkomusiikkiaineistoa varhaisimmista ajoista 1800-luvulle asti. Smolenski oli perustellusti innostunut tästä saavutuksestaan ja hieman liioitellen hän totesi, miten venäläinen kirkkomusiikkiaineisto oli "laajin ortodoksinen aineisto".

Musiikillinen kriisiaika

Monet tuon ajan venäläisen kirkkomusiikin kuoronjohtajat ja laulajat eivät ymmärtäneet ja arvostaneet Smolenskin musiikillista työtä ja kulttuurinäkyä. Moskovalaisen kirkkomusiikkiperinteen vaalijat kohtasivat Venäjän kirkon jäykän hierarkian ja byrokratian, joka oli sisäistänyt läntisen ns. pietarilaisen tyylin. Nikolai Kompaneiski (1848-1910) totesi Smolenskille:

"Pidä mielessäsi, että me emme tarvitse historiallisia konserttejasi, emmekä 'uusia' suuntauksiasi kirkkolaulussa tai tieteellisiä tutkimuksiasi!"

Vastustuksen vuoksi Smolenski pyysi eron synodaalikoulun johtajan tehtävästä 1901. Hän sai kuitenkin mahdollisuuden toimia Pietarin keisarillisen hovikapellan superintendenttinä. Kysymyksessä oli Venäjän arvostetuimman musiikki-instituutin johtajuus. Smolenskille uusi virka- asema merkitsi musiikillisten mahdollisuuksien laajentumista, mutta samalla myös byrokratia vaikeutti hänen työtään.

Venäläisen länsimaisvaikutteisen kirkkomusiikkikulttuurin suurtapahtuma oli vuonna 1901 vietetty "Venäjän Palestrinan" Dimitri Bortnjanškin (1751-1825) syntymän 150-vuotisjuhla muistopalveluksineen ja -näyttelyineen. Smolenski koki tämän juhlan henkisesti hyvin vastenmielisenä musiikillisen dekadenssin eli rappion ylläpitämisenä. Bortnjanškin kirkko- musiikissa Bysantin luoma hymnografia sai sille hengellisesti täysin vieraan läntisen barokkimusiikin sävelasun. Smolenski jätti turhautuneena hovikapellan johtajan tehtävät puolentoista vuoden kuluttua.

Matka Athokselle

Vuosina 1903-1906 Smolenski julkaisi kirkkomusiikillisesti keskeisimmät tutkimuksensa:

  • Venäläisen musiikin suhde bysanttilaiseen kirkkolauluun (1904),
  • Venäläisten kuorojen nuottikirjallisuudesta 1500-luvulta italialaisvaikutukseen (1905),
  • Muinaisbulgarialainen kirkkolaulu Anastas Nikolovin sovituksissa (1905) ja
  • Muutamia havaintoja kontakkien neumimerkeistä 1100- ja 1200-luvulta (1906).

Pietarin muinaiskirjallinen yhdistys kustansi useimmat näistä teoksista.

Vuonna 1906 Stefan Smolenski sai kreivi Sheremetjevin lahjavaroilla vierailla Athos-vuoren luostareissa. Hän toi sieltä yli 2000 valokuvaa vanhoista kreikkalaisista ja slaavilaisista käsikirjoituksista. Näitä lähteitä vertaamalla hän pyrki osoittamaan bysanttilaisen ja venäläisen kirkkolaulun musiikilliset suhteet. Smolenskin mielestä venäläiset eivät olleet mekaanisesti seuranneet bysanttilaista yksiäänistä kirkkolaulua. Esimerkiksi znamenni-sävelmät olivat alkuperältään venäläisiä. Hän tunsi ehkä paremmin kuin kukaan toinen aikalaisistaan 1600-luvun venäläistä neuminotaatitota. Sen sijaan hänen tietämyksensä kreikkalaisesta musiikkiaineistosta oli rajallinen.

Pietarin keisarillinen hovikapella lakkautettiin vuonna 1907 ja Pyhä synodi antoi Smolenskille luvan avata Pietarissa kuoronjohtajille tarkoitetun koulun. Laitoksen opettajisto olisi lähinnä Smolenskin entisiä oppilaita. Hänen kuolemansa jälkeen se oli Venäjällä ainoa avoin kirkkomusiikkia tutkiva laitos. Vuosina 1908 ja 1909 Smolenskilla oli vielä merkittävä osuus Venäjän kuoronjohdon suunnittelussa, ohjauksessa ja toteutuksessa. Hänen jälkeensä jättämiä kirjoituksia ja tutkimuksia ortodoksisen kirkkolaulun alalta ovat tähän asti tutkineet etupäässä venäläiset emigrantit Yhdysvalloissa. Nyt ne ovat herättäneet kiinnostusta myös muissa musiikkipiireissä.

Stepan Smolenski kuoli 60-vuotiaana heinäkuun 20. päivänä 1909 ja hänet haudattiin Kasanin kaupunkiin.

Isä Pentti Hakkarainen

Kirjallisuutta

  • Swan, Alfred, J.
    • 1940, The Znamenny Chant of the Russian Church. – Musical Quarterly: 2-4: 1940.
    • 1973, Russian Music and its Sources in Chant and Folk-song. London.