Toiminnot

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 21. maaliskuuta 2010 kello 16.53 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
Tämä artikkeli käsittelee Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokousta, ekumeenisia kirkolliskokouksia käsittelee toinen artikkeli

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous on Suomen ortodoksisen kirkon ylin päättävä elin lukuun ottamatta kanonisia asioita.

Kirkolliskokouksessa on 36 edustajaa, joista puolet on maallikoita ja puolet papistoa ja kanttoreita. Piispat ovat kirkolliskokouksen itseoikeutettuja jäseniä. Kirkolliskokouksen sihteerinä toimii Harri Tajakka. Kokouksessa on myös puheoikeutettuna mukana kirkollishallituksen lainoppinut kirkkoneuvos Risto Ikäheimo.

Kirkolliskokous tekee esityksiä Suomen ortodoksisen kirkon keskeiseksi lainsäädännöksi ja hoitaa kirkon ylintä hallintoa, mm. nimittää piispat virkoihinsa, jonka jälkeen kirkollishallitus nimittää piispat antamalla heille valtakirjat virkaan.

Uskonoppia ja kanoneita koskevat ratkaisut tarvitsevat Suomen ortodoksisten piispojen piispainkokouksen vahvistuksen ja joissain harvoissa asioissa myös Ekumeenisen patriarkan tai sen Pyhän Synodin (kanonisen) vahvistuksen.

Paikallinen kirkolliskokous on erotettava esim. ekumeenisista eli kaikkia kirkkoja koskevista kirkolliskokouksista sekä paikalliskirkkojen omista yleisortodoksisista kirkolliskokouksista. Ekumeenisia kirkolliskokouksia ortodoksinen kirkko tunnustaa ensimmäiseltä vuosituhannelta (vv. 325 - 787) seitsemän kappaletta.

Suomen ortodoksisen kirkolliskokouksen edustajat

Toimiaika toimivalle kirkolliskokoukselle on: 1.6.2007-31.5.2010
Keväällä 2010 suoritetussa vaalissa on valittu uusi kirkolliskokous, jonka toimiaika tulee olemaan: 1.6.2010 - 31.5.2013.

  • Itseoikeutettuina piispat (4 kpl)
  • Valittuina jäseninä papistosta ja kanttoreista (14 kpl)
  • Valittuina maallikkojäseninä (18 kpl)

Kirkolliskokous 2007-2010

Pappis- ja kanttorijäsenet Maallikkojäsenet
arkkipiispa Leo (phj) (KH) Leo Houtsonen (KH)-> (HH)
metropoliitta Ambrosius (HH) Johanna Lasonen (KH)
metropoliitta Panteleimon (OH) Hannu Pyykkönen (KH)
piispa Arseni (KH) Heikki Piiroinen (KH)
rovasti Timo Mäkirinta (KH) Markku Martiskainen (KH)
arkkimandriitta Sergei (KH) Sirpa Koriala (KH)
rovasti Mikko Kärki (KH) Ritva Bly (HH)
rovasti Vesa Takala (KH) Ulla Kudjoi-Salminen (HH)
rovasti Rauno Pietarinen (KH) Eero Lahtinen (HH)
kanttori Anita Lintu (KH) Joonas Lyytinen (HH)
pastori Markku Salminen (HH) Riina Nguyen (HH)
ylidiakoni Juha Lampinen (HH) Elsi Takala (HH)-> (KH)
pastori Heikki Huttunen (HH) Marja Rauhala (HH)
pastori Markku Toivanen (HH) Ahti Mäkinen (HH)
pastori Heikki Honkamäki (HH) Seppo Salpakari (HH)
kanttori Jarmo Lehto (HH) Teresa Leskinen (HH)
pastori Jyrki Penttonen (OH)-> (HH) Erik Sjöberg (OH)
kanttori Laura Aho (OH) Raimo Räme (OH)

KH= Karjalan hiippakunta, HH= Helsingin hiippakunta, OH= Oulun hiippakunta

Kirkolliskokous 2010-2013

Pappis- ja kanttorijäsenet Maallikkojäsenet
arkkipiispa Leo (phj) (KH) x
metropoliitta Ambrosius (HH) x
metropoliitta Panteleimon (OH) x
piispa Arseni (KH) x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x
x x

Loput valituista henkilöistä tiedetään perjantaina 26.3.2010.
KH= Karjalan hiippakunta, HH= Helsingin hiippakunta, OH= Oulun hiippakunta


Hannu Pyykkönen

Katso myös