Toiminnot

Tuomiosunnuntai (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 5. helmikuuta 2010 kello 19.10 – tehnyt Domna (keskustelu | muokkaukset)

(Matt.25:31-46 / Viimeinen tuomio)

Kristuksen toinen tuleminen
kreikkalainen ikoni n. 1700-luku
Kuva Wikipedia

"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'

"Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

"Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'

"Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?' Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'

"Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Kristuksessa rakkaat sisaret ja veljet,

Kristillinen rakkaus on "mahdoton mahdollisuus", se on kyky nähdä Kristus kenessä tahansa lähimmäisessä, jonka Jumala on ikuisen ja salatun suunnitelmansa mukaan päättänyt tuoda minun elämääni vaikkapa vain muutamiksi hetkiksi. Aina tulee kuitenkin muistaa, että kristillinen rakkaus pyrkii "tämän maailman" ulkopuolelle, kohti iankaikkista elämää.

Apostoli Paavali puhuu meille mahdollisuudesta pelastukseen opetuksessaan Galatalaiskirjeessä; hän kertoo meille, mikä on Hengestä, siis Jumalasta tulevaa lahjaa, armoa: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys ja uskollisuus, sekä lempeys ja itsehillintä.

Jokaiseen näistä hyveistä voisimme erikseen kiinnittää huomiomme ja puhua niistä, mutta apostoli Paavali on halunnut luoda niistä yhtenäisen kristillisten hyveiden ryppään. Näin juuri ennen paaston aikaa, aikaa jolloin keskitymme sisäiseen puhdistautumiseen sekä hengellisesti että ruumiillisesti, on hyvä muistaa kaikki nämä apostolin mainitsemat kristilliset hyveet, joihin me pyrimme. Emmehän ole sanoneet, että tämä on vaatimus, vaan nämä on asetettu hengellisen kehityksemme tavoitteiksi saavuttaaksemme taivasten valtakunnan. Siksi nimenomaan tuomiosunnuntaina näistä mainitaan, jotta pääsisimme tuomiopäivänäkin Jumalamme oikealle puolelle.

Jumalan tuomio meitä kohtaan on rakkaus, jumalallinen rakkaus! Se on myös meidän ihmisyytemme mitta. Se on suuri haaste, joka meidän tulee ottaa vastaan, kunnioittaa ja vaalia sitä, sillä se on myös armolahja. Meidän ihmisyytemmehän punnitaan nimenomaan sen mukaan, miten suhtaudumme lähimmäiseemme ja rakastamme häntä. Sanoohan Kristus itse: Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne.

Rakas kuulijani, Kristuksen rakkaus on maailman laajuinen, sen kattavuus on laajempi kuin tämän radiopalveluksen. Nykytekniikka on mahdollistanut Jumalan sanan vastanottamisen ja jumalanpalvelusten seuraamisen myös syrjäisillä seuduilla. Tämä on vastaus kirkon rukouspyyntöön sanoman levittämisen mahdollisuudesta.

Kun Kristus tulee tuomitsemaan meitä, mikä tuleekaan olemaan Hänen tuomionsa mittapuu? Se on rakkaus! Ei pelkkä ihmisystävällisyyden anonyymi tuntemus lähimmäistä kohtaan, esimerkiksi oikeudenmukaisuus yleisesti tai rakkaus vähimpiä veljiämme ja sisariamme kohtaan, vaan konkreettinen rakkaus omia lähimmäisiämme kohtaan.

Kirkkoveisun sepittäjä pukee tuomiosunnuntain teologisen sanoman tiivistetysti kuoron laulaman kontakin tekstiin: "Kun Sinä Jumala, tulet kunniassa maan päälle ja kun kaikki pelosta vapisevat, kun tulinen virta sinun tuomioistuimesi edestä vyöryy ja kirjat avataan sekä salaiset asiat julkaistaan, niin silloin vanhurskain tuomari, päästä minut sammumattomasta tulesta ja tee minut kelvolliseksi seisomaan sinun oikealla puolellasi."

Nykyajan yhteiskunnassa on korostettu muun muassa hallinnollisissa asioissa läheisyysperiaatetta sekä avoimuutta päätöksen teossa. Teoria ja käytäntö näyttävät kuitenkin olevan kovin usein kaukana toisistaan, jos ajattelemme esimerkiksi viime viikkojen synkkiä uutisia maassamme ja meidänkin seurakunnassamme niistä monista, jotka jäävät ilman työtä. Herra pitää kuitenkin huolen omistaan. Kirkon uskollisimmat palvelijat yhdessä Kaikkivaltiaan kanssa ovat olleet tukemassa heikompaan asemaan joutuneita. Kirkko haluaa tässäkin yhteydessä olla tukemassa niitä, joiden ihmisyyden perusoikeudet ovat nyt vaarassa. Rukoilemme yhdessä heidän puolestaan! Jokainen meistä tarvitsee henkilökohtaista rakkautta – sielumme ainutkertaista havaitsemista ja tunnustamista, sielun, johon heijastuu ainutlaatuisella tavalla koko luomakunnan kauneus.

Sovintosunnuntain opetus on siis lyhyesti siinä, että on olemassa kaksi tietä. Voimme kuitenkin olla luottavaisin mielin, sillä Kristus on luvannut, ettei Hän hylkää piskuista laumaansa.

isä Leo Huurinainen