Toiminnot

Täyttyköön kaikki ilolla (levy)

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 16. joulukuuta 2014 kello 11.32 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Täyttyköön kaikki ilolla” – uutta suomalaista ortodoksista musiikkia joulun aamupalvelukseen

Levyn kansi

Johannes Teologin Laulajat on julkaissut kuoron neljännen äänitteen ”Täyttyköön kaikki ilolla” Kristuksen syntymän aamupalveluksen veisuista.

Tamperelainen Leonid Bashmakov (s. 1927) on ensimmäinen suomalaissäveltäjä, jolta julkaistaan laaja, kaikkia joulun aamupalveluksen veisukokonaisuuksia edustava kooste sävellyksistä juhlan teksteihin. Äänite on näin voitu rakentaa aamupalveluksen lyhennettyyn muotoon, joka ottaa musiikkipainotteisesti huomioon juhlan erityispiirteet. Joulun teksteihin tehtyjä aiempia suomalaisia sävellyksiä on huomattavan vähän eikä niistä ole voitu julkaista ainuttakaan suurempaa kokonaisuutta. Myös sovituksia muista sävelmistä on niukasti. Säveltäjän ja Johannes Teologin Laulajien välinen yhteistyö on kestänyt jo neljännesvuosisadan, ja nyt julkaistava kokonaisuus on pääosin sävelletty vuosien 2008–2014 aikana.

Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro, nykyiseltä nimeltän siis Johannes Teologin laulajat, on perustettu v. 1988, kun ortodoksisen teologian koulutus aloitti toimintansa silloisessa Joensuun yliopistossa. Kuoron päätehtävänä on ollut toimia kirkkomusiikin opiskelijoiden konsertoivana harjoittelukuorona. Kirkkomusiikin opiskelijoiden lisäksi kuoroon on kuulunut myös muita opiskelijoita, kirkkolaulun paikallisia ammattilaisia sekä kuorolaulun kokeneita harrastajia.

Kuoron johtajina ovat toimineet aikaisemmin dir.cant. Jarmo Lehto ja nyt jo edesmennyt dir.cant. Risto Matsi. Syksystä 2002 alkaen on kuoron johtajana toiminut Petri Nykänen. Hän aloitti opintonsa kirkkomusiikin koulutusohjelman ensimmäisellä vuosikurssilla Joensuun yliopistossa vuonna 1988. Valmistuttuaan kanttoriksi hän toimi ortodoksisen kirkon palveluksessa Oulun, Vaasan, Kajaanin ja Jyväskylän seurakunnissa. Sen jälkeen hän hakeutui kirkkomusiikin jatko-opintoihin ja myöhemmin kirkkomusiikin opettajan tehtäviin Joensuun yliopistossa.

Levyllä olevat kirkkoveisut:

  • 1. Alkusiunaus. Jumala on Herra / Opening Blessing. God is the Lord
  • 2. Sinun syntymästäni, Kristus / The Nativity of Christ (Juhlan tropari / the troparien of the feast)
  • 3. Kiittäkää Herran Nimeä / Praise ye the Name of the Lard (Poyeleopsalmi /Psalm of Polyeteos)
  • 4. Ylistämme Sinua, Elämänantaja Kristus / We magnify Thee O Christ, Giver of life (Pieni ylistysveisu / Megalynarion)
  • 5. Ennen aamuruskoa olen synnyttänyt Sinut / Before the Morning Star Have I Begotten Thee (Prokiimeni / Prokeimenon)
  • 6. Kaikki joissa Henki on, kiittäkää Herraa / Let Every Breath Praise the Lord
  • 7. Evankeliumi / The Gospel (Matt. 1:18-25)
  • 8. Täyttyköön tänään kaikki ilolla / All Things Are Filled With Joy Today (Stkiirat evankeliumin jälkeen / Stichera After the Gospel)
  • 9. Kristuksen syntymäjuhlan kanoni / The Canon of the Nativity of Christ
    • 1. Veisu: Kristus syntyy, kiiittäkää ! Ode 1. Christ is born, give glory!
    • 3. Veisu: Ennen kaikkia aikoja Isästä / Ode 3. To the Son begetten of the Father
    • 4. Veisu: Kristus, Sinä vesa Iisain kannosta / Ode 4. Rod out of Jesse's root
  • 10. Kanoni jatkuu
    • 5.Veisu: Rauhan Jumala / Ode 5. As Thou art God of Pease
    • 6. Veisu: Meren peto heitti / Ode 6. The monster from the deep spat Jonas
  • 11. Tänä päivänä Neitsyt / Today the Virgin (Kontakki / Kontakion)
  • 12. Kanoni jatkuu
    • 7. Veisu: Nuorukaiset, yhdessä hurskauteen kasvatetut / Ode 7. The Youths brought up together in godliness
    • 8. Veisu: Kastetta synnytävä pätsi / Ode 8. The Furnace Moist With Dew
  • 13. Kanoni jatkuu
    • 9. Veisu: Minä näen oudon ja ihmeellisen salaisuuden / Ode 9.A strange and wonderful mystery I see
      • (Kanoni päättyy /the End of the Canon)
  • 14. Luoksemme on tullut Vapahtajamme / Our Saviour, has visited us from on high (Eksapostitario/Exaposteilarion)
  • 15. Kiitospsalmi ja kiitosstikiirat
    • Kaikki, joissa Henki on (4. säv.) / Let every breath praise the Lord (4th tone)
    • Isän hyvän tahdon mukaan (4. sav.) / The Father was well pleased (4th tone)
    • Tänään Kristus syntyy neitseestä Betlehemissä / Today Christ is born of the Virgin Bethlehem
  • 16. Sinun syntymäsi, Kristus / The nativity of Christ (Juhlan tropari / the Troparion of the Feast)
  • 17. Tänä päivänä Neitsyt (bulgarialaisen sävelmä) / Today the Virgin (Bulgarian chant) (Kontakki / Kontakion)
  • 18. Loppusiunaus / Final Blessing