Toiminnot

Valamon juhlavuoden levy

Kohteesta Ortodoksi.net

Äänilevyn kansi
Svet-kuoro (Хор Свет): Свете тихий (vapaasti suom. Lempeä valo)
kuoronjohtajana: Jari Ketola
Valamon luostarin tuotantoa
ISBN 978-952-5495-18-8
Äänitetty: 2010

Svet-kuoro on teologian ylioppilas Jari Ketolan kokoama ja johtama kansainvälinen ortodoksisten nuorten kuoro, joka on useamman vuoden ajan hieman eri kokoonpanoissa kokoontunut talkoohengessä laulamaan Valamon luostariin Heinävedelle useimmiten kesäkuun loppupuolella, jolloin luostarissa on useita kirkkojuhlia kuten Herran Edelläkävijän ja Kastajan Johanneksen syntymäjuhla, luostarimme perustajien pyhittäjäisien Sergei ja Herman Valamolaisten juhla sekä pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhla.

Nuoret laulajat ovat tulleet Suomen lisäksi Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä ja Virosta. Kuoro on pääasiassa laulanut kirkkoslaaviksi, mutta myös suomeksi. Tämä äänite on Svet-kuorolaisten lahja Valamon luostarille, joka viettää Heinävedellä toimimisensa 70-vuotisjuhlaa vuonna 2010. Samalla äänite on omistettu niille edesmenneille Valamon munkeille, joiden jumalanpalveluskieli oli kirkkoslaavi.

Äänitteellä kuultavat sävelmät ei ole luostarisävelmiä vaan ennemminkin Venäjän suurkaupunkien katedraaleissa kuultavia sävelmiä. Suomessa näitä harvemmin kuultuja sävellyksiä ei ole aiemmin juurikaan äänitetty. Tämä äänite täydentää omalta osaltaan venäläisen kirkkolaulun tunnetuksi tekemistä Suomessa.

Nyt ilmestyvän äänitteen toteutuksesta suuri kiitos kuuluu myös äänitysprojektin taiteelliselle johtajalle kanttori Irina Tchervinskij-Matsille.

Arkkimandriitta Sergei

Levyn sisältö

  • Sinua Jumala kiitämme - Dm. Bortjanskij (johtaa Valeria Pimakhova)
  • Alkupsalmi - P. D. Samarina
  • Autuas se mies - Ippolitov Ivanov
  • Ehtooveisu - säveltäjä tuntematon
  • Suo Herra - Kiovan luolaluostarin säv.. Mieskuoro (johtaa Valeria Pimakhova)
  • Anomusektenia - Vilenskaja suom.sov. Elisabet Petsalo (lukija diakoni Jyrki Härkönen)
  • Pieni ylistysveisu (Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa) - Zaharov
  • Korkeasti siunattu olet sinä Jumalansynnyttäjä Neitsyt - Optinan luostarin säv.
  • Sinulle oi Jumalansynnyttäjä - Allemanov
  • Kiitä sieluni Herraa (I antifoni) - Flegmenko
  • Jumalan ainokainen kuolematon Poika - P. Turtsaninov
  • Autuuden lauseet - Kostits
  • Halleluja - Stepanov, patriarkaalinen säv. (lukija Miro Hakonen)
  • Hartauden ektenia - B. A. Mokretsov (lukija Aleksei Tretevitch, solistit: sopraano Elisabet Petsalo ja tenori Ivan Tarasov)
  • Kerubiveisu - P. Tsesnokov Sofronievskaja (Op. 27, nro.5)
  • Rauhan laupeutta - P. Tsesnokov (Op.42)
  • Totisesti on kohtuullista - Optinalainen 5. säv. "Iloitse"