Vasili Moskovalainen

Pyhä hullu – Vasili Moskovalainen

Elokuun alussa Kirkko viettää autuaan Vasili Moskovalaisen, Kristuksen tähden houkan päivää. Hän on yksi tunnetuimmista Kristuksen tähden houkista Venäjän ortodoksisessa kirkossa.

Autuas Vasili syntyi joulukuussa vuonna 1468 Moskovan lähistöllä. Kuusitoistavuotiaana alun perin suutariksi aikonut Vasili aloitti elämänsä Kristuksen tähden houkkana. Hän käveli lähes alastomana Moskovan kaduilla, riippumatta siitä oliko kesä tai talvi. Hän harrasti myymälävarkauksia ja antoi ottamansa köyhille ja nälkäisille. Kerrotaan, että hän jopa torui tsaari Iivana Julmaa (1530-1584) hänen julmuudestaan ja kunnioituksen puutteestaan jumalanpalveluksissa. Yhden tarinan mukaan hän tarjosi tsaarille lihaa pääsiäispaaston aikana sanoen, että ei ollut väliä söikö hän lihaa tai ei, koska hän oli murhaaja. Autuas Vasili kuoli elokuun 2. päivänä 1557 ja itse Moskovan metropoliitta Makari (1482-1563) toimitti hautajaiset.

Mitä voi oppia Kristuksen tähden houkilta? Keskityn vain kahteen ulottuvuuteen tässä pyhyyden ilmentymässä – pyhyyteen, joka aina ylittää odotukset, sekä epäsovinnaisuuden tuomaan vapauteen.

Pyhä ihminen on aina haaste ympäristölleen, mutta erityisen haasteellisia, jopa Kirkolle, ovat Kristuksen tähden houkat – pyhät hullut. Nämä ristiriitaiset hahmot ovat ihmisten kaikenlaiselle sovinnaiselle elämäntavalle käveleviä protesteja. On mielenkiintoista tietää, että psykiatrit totesivat natsien juutalaisvainojen keskeisen hahmon olevan ”suhteellisen tervejärkinen”.

Pyhyys ylittää odotetun. Se ei ole stereotyyppistä. ”Poikkeus vahvistaa säännön”, toteaa latinalainen sanonta. Poikkeavat ihmiset paljastavat muiden ihmisten sovinnaisuuden. Verrattuna heihin ihmiset ovat auttamattomasti sovinnaisia, voisi sanoa pelkkiä Matti tai Maija Meikäläisiä. He paljastavat räikeästi monen tavanmukaisuuden, myös uskonelämässä. Ehkä tämä on syvin syy heidän nimittämiseensä häiriköiksi.

Metropoliitta Kallistos Ware (s. 1934) kirjoittaessaan Kristuksen tähden houkista kiinnittää heti alkuun huomionsa houkkien vapauteen. Metropoliitta kirjoittaa:

”Houkka on vapaa normaaleista perhesiteistä – ’ei kenenkään poika, ei kenenkään veli, ei kenenkään isä’ – ja koditon maankiertäjä, usein karkotettu. Yleensä hän ei ole erakko, vaan elää ihmisten keskellä. Samalla hän pysyy kuitenkin jotenkin vieraana, maanpakolaisena järjestäytyneen yhteiskunnan reunamilla, hän elää maailman keskellä olematta silti maailmasta. Houkka on vapaa ja vieras…”

Suurin osa ihmisistä pelkää menettävänsä kasvonsa. He pelkäävät maineensa puolesta – myös Kirkossa. Ihminen on maineensa tai julkisuuskuvansa vanki. Yksi silmä vilkuilee aina maineen perään. Tämän orjuuden murtaminen antaa vapauden – todellisen vapauden. Maineen menettämisen jälkeenkin elämä jatkaa välinpitämättömästi kulkuaan eteenpäin.

Isä Lars Ahlbäck