Toiminnot

Apulaispiispa Kiprian – Sortavalan piispa 1913 - 14

Kohteesta Ortodoksi.net

Apulaispiispa Kiprian kuuluu Suomen ortodoksisen kirkon historian mielenkiintoisimpiin henkilöhahmoihin.

Apulaispiispa Kiprian.
(Kuva © Valamon luostarin kuvakokoelmat)

Hänen persoonansa on lähes poikkeuksetta – tavalla tai toisella – kiehtonut historiantutkijoita, ja häneen on liitetty voimakkaan asenteellisesti värittyneitä kuvauksia.

Aamun Koiton nr. 3/1997 kansilehti

Piispa Kiprian on myös ainoa esipaimenemme, josta autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan keskushallinto, kenraalikuvernöörin kanslia, on laatinut kansion. Vuodelle 1914 päivätty kansio "Piispa Kiprianin palveluksesta" (0 služvbe episkopa Kipriana) sisältää esimerkiksi esipaimeneen liittyviä lehtiartikkeleita ja nekrologin.

Lahjakas pappismunkki ja teologi

Aleksei Iakovlevitš Snitnikov syntyi vuonna 1879 Tverissä kauppiasperheeseen. Tulevalla munkilla ja piispalla oli kolme veljeä, joista Mihail oli pappi ja Ivan kenkätehtaan johtaja.

Nuoren Aleksein kotona kävi paljon pappeja, jotka Merikosken (1950) mukaan kehottivat vanhempia kasvattamaan nuoren lahjakkuuden hengelliseen säätyyn.

Aleksei menikin pappisseminaariin ja sittemmin Pietarin hengelliseen akatemiaan, josta hän valmistui vuonna 1904 teologian kandidaatiksi loistavin arvosanoin. Hänelle tarjottiin professuurin mahdollisuutta, mutta nuori mies valitsi toisin.

Vuonna 1902 hänet vihittiin munkiksi, jolloin hän sai nimen Kiprian. Suomenkielisissä esityksissä nimeä on väännelty eri muotoihin: Kypriano, Kyprianos, jopa latinalaiset Kiprianus ja Kyprianus tarkoittavat kaikki samaa miestä.

Saarna-avuksi Suomeen

Arkkipiispa 'Sergei tarvitsi Suomen hiippakunnassa saarna-apua. Hän tunsi Kiprianin Pietarin hengellisen akatemian ajoilta oppilaanaan ja esitti tämän Suomeen saamista Pyhälle synodille.

Lokakuussa 1905 Pyhä synodi määräsikin pappismunkki Kiprianin saarnaajan virkaan Suomeen. Seuraavana vuonna hänet sijoitettiin Viipurin katedraalin kolmannen papin virkaan, johon ei liittynyt Merikosken (1939) mukaan lainkaan seurakuntapapin velvollisuuksia, vaan nuori pappismunkki toimi opetuspuheitten pitäjänä ja Viipurin hengellisen konsistorion ylimääräisenä jäsenenä.

Kiprian opiskeli suomen kielen

Useiden tutkijoiden arvioiden mukaan Kiprian oli tarmokas. Merikoski totesi, että Suomeen saavuttuaan Kiprian "ryhtyi heti työhön perehtyäkseen maamme oloihin. Hän luki ahkerasti ( ... ), teki alituisesti matkoja ( ... ), kulki syrjäisimmissäkin salokylissäja puhutteli rahvasta, antaen sen tehdä selkoa oloistaan ja harrastuksistaan".

Kiprian opetteli suomenkieltä opettaja Jaakko Härkösen ohjauksessa, jota Sergei Okulov pyysi opettamaan todeten tuolloin Härköselle, että "meillä on nyt tilaisuus saada hyvä työntekijä Karjalaan". Myöhemmin opettaja vaihtui ja suojärveläinen Santeri Jehkonen opetti Kipriania, joka edistyi hyvin.

Karjalan Veljeskunta

Sortavalan evankelisen seuran rahastoiduttua vuonna 1906 Karjalassa ja Aunuksessa suoritettavaa luterilaista lähetystyötä varten ja Vienan karjalaisten liiton samana vuonna Tampereella tapahtuneen perustamisen jälkeen alkoivat kreikkalaiskatolisten puolustautumistoimet.

Uhtualla kokoontui papistoa ja vuonna 1907 perustettiin "pyhän suurmarttyyri Georgioksen Karjalan oikeauskoinen veljeskunta", jonka tehtävä oli palvella "Karjalan asiaa veljellisessä työssä kirkon hyväksi ja suuren Venäjän kunniaksi".

Veljeskunta, jota Kiprian johti alusta saakka, toimi Hämysen (1995) mukaan kirkko- ja koulukysymyksen ohella myös taloudellisin motiivein.

Piispa Kipriania ja Karjalan Veljeskuntaa tutkinut Purmonen (1980) toteaa, että järjestön tarkoitus oli toimia ortodoksisuuden ja kirkolliskansallisten päämäärien lujittamiseksi Arkangelin, Aunuksen ja Suomen hiippakunnissa.

Huolta uskontokasvatuksesta ja "pansuomalaisuudesta"

Karjalan veljeskunnan toiminta näkyi karjalaisessa elämässä koulujen perustamisena ja sisälähetysjuhlien sekä kirkollisten tilaisuuksien järjestämisenä.

Veljeskunnan koulut olivat hyvämaineisia ja niissä oli paremmat opintososiaaliset etuudet kuin vastaavissa suomalaisissa. On todettava, että ne olivat luonteeltaan selkeästi kirkollisia ja niistä puuttui venäläistämiskouluiksi mainittujen ministeriökoulujen panslavistinen henki. Ilomantsin koulut Liusvaarassa ja Sonkajanrannassa olivat suomenkielisiä, joten Veljeskunnan koulujen kieliohjelma ei ollut ehdoton.

Kiprian näki kasvatus- ja opetustoiminnan osana kirkon toimintaa ja ponnisteli hengellisyyden edistämiseksi puhein ja teoin. Hän kantoi huolta karjalaisten uskontokasvatuksesta.

Taitavana saarnamiehenä tunnettu Kiprian työskenteli alkuaikoina Suomssa tulkin kanssa pappismunkki Isaakin kääntäessä suomeksi Kiprianin esityksiä. Kiprian kirjoitti suursuomalaisesta toiminnasta Karjalassa pienen kirjasen Panfinljandskaja propaganda v Russkoi Karelii, joka julkaistiin Pietarissa.

Ilmeisesti osittain siihen pohjautuen laadittiin kenraalikuvernöörin kansliaan salainen tiedote "pansuomalaisesta propagandasta" Karjalassa.

Tsaarin puheilla

Kiprian oli huolestunut karjalaisten ortodoksisuuden säilymisestä. Hän totesi eräässä puheessaan, kuinka "helvetin palvelijat ennennäkemättömällä voimalla nousevat kaikkialla Jumalaa vastaan", mutta "Karjalan kansa suurena joukkona vain ristii itsensä ja entisellä tavalla pitäytyy isien uskoon" (käännös Luntiselta, 1985). Kiprian esitteli – arkkipiispa Sergein kanssa – Karjalan veljeskunnan asiaa myös tsaari Nikolai II:lle luovuttaen samalla Veljeskunnan ensimmäisen luokan merkin hallitsijalle.

Lyhytaikainen apulaispiispa

Suomen ortodoksisen kirkon historiaa käsittelevässä kirjallisuudessa ahkeraksi mainittu Kiprian nimitettiin vuonna 1909 arkkimandriitaksi. 14. helmikuuta 1913 hänestä tuli Sortavalan apulaispiispan istuimen ensimmäinen "korkeasti siunattu" esipaimen.

Ainoastaan toista vuotta ennätti esipaimen toimia uudessa tehtävässään, kunnes väärin diagnosoitu umpisuolentulehdus johti hänen kuolemaansa Pietarissa kesäkuussa 1914. Piispa Kiprian oli kuollessaan vain 35 vuoden ikäinen. Hänet haudattiin Valamoon.

Muistosanoja lausunut arkkipiispa Sergei sanoi Kiprianin palaneen "kuin tuohus Jumalan edessä, niin kirkkaasti ja pian paloi loppuun liekehtien rakkautta".

Venäläistäjä vai ortodoksisuuden puolustaja?

Piispa Kiprianin ja Karjalan veljeskunnan toimintaa on arvoitu useissa kirjoituksissa venäläistämistyöksi ja kiihkoslaavilaiseksi käännytykseksi. Merikoski antaa hänestä kaksi erilaista kuvausta: vuoden 1939 tutkimus kuvaa Kiprianin "näennäisen nöyräksi" ja "sitkeäksi kiihkoilijaksi" sekä "venäläistämistyön tukipylvääksi".

Myöhemmin Merikoski vaikuttaa (1950) lauhtuneen ja kirjoittaa Kiprianin saarnojen tehneen voimakkaan vaikutuksen lukijaan. Kiprianilla oli hänen mukaansa "ihmeellinen taito löytää tie maalaiskansan sydämeen".

Piispa Kiprianin tulkkina toiminut pappismunkki (myöhemmin arkkimandriitta ja Valamon luostarin varajohtaja) Isaak
(Kuva © Valamon luostarin kuvakokoelmat)

Pappismunkki Isaak, valamolainen tulkki, totesi Kiprianin olleen "todellinen vakaumuksen mies". Suomalaisista aikalaisista pappismiehet Okulov, Solntsev, Sadovnikov, Kasanski ja Spiridonov olivat lopulta Kiprianin vastustajia, mutta rovasti Svetlovski ei pitänyt häntä venäläistäjänä.

Piispa Kiprianin hauta Laatokan Valamon vanhalla hautausmaalla

Ensimmäisen tasavallan aikainen historiankuvaus ei anna Kiprianista oikeaa kuvaa. Uudempi tutkimus, kuten Purmonen ja Hämynen, lähestyy Kiprianin toimintaa objektiivisemmin. Purmonen toteaa Kiprianin toimineen ennen kaikkea ortodoksisen uskon ja kirkon edustajana. Kaikissa kannanotoissa – aatteellisista näkökulmista riippumatta – summautuu tämän kyvykkään miehen lyhytaikainen, mutta suurimerkityksinen työ Suomen ortodoksisessa hiippakunnassa.

Jyrki Loima

Lähteet ja kirjallisuus:

  • Kenraalikuvernöörin arkiston akteja vuosilta 1910-1914, Kansallisarkisto.
  • Hämynen 1995: Suomalaistajat, venäläistäjät ja rajakarjalaiset. Joensuu.
  • Luntinen 1985.- Karjalaiset suomalaisuuden ja venäläisyyden rajalla. – Venäläiset Suomessa 1809-1917. Huhmari.
  • Merikoski 1939: Taistelua Karjalasta. Helsinki.
  • Merikoski 1950: Muistelmia entisestä Laatokan Karjalasta. Pieksämäki.
  • Purmonen 1980: Piispa Kiprian ja Karjalan veljeskunta. - Doksologia. Joensuu


(Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr. 3/1997, joka ilmestyi helmikuun 14.päivänä 1997, sivuilla 20-11.)