Toiminnot

DT: Opetettavien liturgia (liturgiikka)

Kohteesta Ortodoksi.net

7. OPETETTAVIEN LITURGIA

Pyhä pöytä ja sen kalusto

Suitsuttaminen solealla ja koko temppelissä ilmoittaa prokomidin päättymisestä ja varsinaisen liturgian alkamisesta.

Pappi asettuu seisomaan pyhän pöydän eteen.

Pyhä pöytä on ortodoksisessa temppelissä pyhin paikka.

Se kuvaa Jumalan valtaistuinta, Herran ainaista läsnäoloa temppelissä, Kristuksen hautaa. Sen päällä toimitetaan liturgian aikana veretön uhri; leipä ja viini muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Tämän kaiken vuoksi niin papisto kuin muutkin henkilöt astuessaan alttariin aina kumartuvat maahan asti pyhän pöydän edessä.

Pyhällä pöydällä pidetään seuraavat esineet: evankeliumikirja, ts. samoihin kansiin sidotut Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumi. Vain evankeliumia luetaan alttarista käsin, tämän vuoksi evankeliumikirjan paikka on pöydällä. Raamatun muita kirjoja luetaan joko keskellä kirkkoa tai lehterillä.

Evankeliumi on asetettu antiminssin päälle. Antiminssi on silkkinen liina, jonka keskellä on kuvattu Vapahtajan ristiltäotto ja neljän evankelistan kuvat. Lisäksi on siinä seuraava kirjoitus: "Pyhän Hengen armolla on tämä, antiminssi vihitty Herran ruumiin ja veren jumalallisen uhrin toimittamista varten pyhässä liturgiapalveluksessa. Vihkinyt arkkipiispa/piispa NN ............kuun .... pnä 19.... Annettu pyhän liturgipalveluksen toimittamista varten NN-seurakunnan pyhän ..........kirkossa".

Lisäksi antiminssiin on kiinnitetty reliikki, pyhäinjäännös.

Sana antiminssi merkitsee pyhän pöydän sijainen. Tapa käyttää antiminssia on hyvin vanha. Katakombeissa oli tapana pitää alttaripöytänä marttyyrin sarkofagia eli hauta-arkkua. 4. vuosisadalla rakennettuihin kirkkoihin asetettiin alttarin alle jonkun tunnetun marttyyrin jäännökset, mutta koska kirkkorakennuksia pystytettiin runsaasti, tuli vähitellen tavaksi asettaa alttaripöydän alle pieni reliikkiarkku, kuitenkin vain silloin, kun piispa suoritti kirkon vihkimisen. Niihin kirkkoihin, joita piispa ei itse voinut vihkiä, hän lähetti antiminssin eli edellä mainitun liinan, josta samalla tuli piispan antama valtakirja ao. kirkolle liturgiapalvelusta varten.

Antiminssiliina ilmaisee nykyisin seuraavaa: jokainen ortodoksinen temppeli ja seurakunta on elimellinen osa yhteisessä eli katolisessa seurakunnassa, joka on perustettu marttyyrien uskoon, jonka marttyyrit ovat vahvistaneet pyhällä elämällään ja kärsimyksillään. Lisäksi jokainen kirkko on osa samaa apostolista seurakuntaa, jossa uskoa ja järjestystä valvovat apostolien seuraajat: piispat.

Evankeliumin ja antiminssin lisäksi alttaripöydällä on ns. käsiristi sekä joskus hyvin koristeellinen pyhien lahjojen säilytysarkku. Tässä arkussa pidetään pyhät lahjat sairaita varten.

Alttaripöydän takana seisoo seitsenhaarainen kynttilälamppu ja alttaripöydäntakainen, juhlakulkueissa kannettava risti.

Katedraaleissa, ts. hiippakunnan pääkirkossa pidetään alttaripöydän takana vielä ripideja. Ripidi on varteen kiinnitetty metallikiekko, johon on kuvattu serafi (Jes. 6:2). Ripidit kuvaavat enkelten läsnäoloa pyhässä liturgiapalveluksessa.

Opetettavien liturgian sisältö

Jokainen ortodoksinen jumalanpalvelus aloitetaan alkusiunauksella; ja päätetään loppusiunauksella. Alkusiunauksella johdatetaan kokoontunut seurakunta aloitettavan jumalanpalveluksen pääsisältöön. Loppusiunaus sisältää lyhyen kehotuksen turvautua Kristuksen armoon ja pyhien esirukouksiin.

Tavallisin alkusiunaus kuuluu
"Kiitetty olkoon Jumalamme alati, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen".
Jokainen jumalanpalvelus on kiitoksen kantamista Jumalalle Hänen meille osoittamista hyvistä teoistaan. Liturgiapalveluksen erikoisasemaa osoittaa sekin, että alkusiunauksena käytetään juhlavampaa muotoa, se kuuluu nimittäin seuraavasti:
"Siunattu olkoon Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen".
Liturgian aikana me saamme kokea Jumalan valtakunnan läheisyyden Kristuksen ollessa läsnä keskuudessamme pyhissä lahjoissa. Tämän tahtoo liturgian alkusiunaus ilmoittaa ja siihen kirkkokansa yhtyy laulamalla "Amen".

Suuri ektenia

Välittömästi alkusiunauksen jälkeen diakoni tai pappi lukee suuren eli rauhan ektenian. Ektenia on sarja lyhyitä anomuksia ja rukouksia, jotka kannetaan koko seurakunnan puolesta. Jokaiseen anomukseen seurakunta yhtyy laulamalla ektenian sisällöstä riippuen joko "Herra, armahda" tai "Anna Herra", tai "Herra, armahda" useita kertoja, tavallisesti kolmesti.

Suuressa ekteniassa anotaan alussa rauhaa korkeudesta sekä ulkonaista rauhaa seurakunnalle ja koko maailmalle. Muissa anomuksissa rukoillaan kokoontuneen seurakunnan puolesta, maallisen ja hengellisen esivallan sekä kaupunkien ja kylien ja niiden asukasten puolesta. Anotaan hyvää toimeentuloa ja Jumalan apua tarvitsevien puolesta. Viimeisessä rukouksessa kehotetaan antamaan itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Jumalan haltuun. Tähän rukoukseen kirkkokansa vastaa: "Sinun haltuus, Herra". Ektenian lopussa pappi salaisesti rukoilee: Hän ylistää Jumalan rakkautta ja armoa sekä pyytää Jumalaa katsomaan laupeudella kokoontuneen seurakunnan puoleen. Rukouksensa pappi päättää lausuttuun ylistyslauseeseen.

Liturgian antifonien eli vuorolaulujen laulaminen

Suuren ektenian jälkeen kuoro laulaa valikoituja jakeita psalmista 103. Suurissa kirkoissa ja luostareissa, missä tavallisesti on kaksi kuoroa, psalmi lauletaan antifonisesti, ts. siten, että ensimmäisen jakeen laulaa oikeanpuoleinen ja toisen vasemmanpuoleinen kuoro. Tästä laulutavasta veisu onkin saanut nimensä antifoni, vuorolaulu. Psalmi 103 kertoo Jumalan suurista armotöistä ja huolenpidosta meistä sekä sisältää kiitoksen tästä kaikesta.

Toisena antifonina lauletaan psalmi 146, joka kertoo aluksi ihmisen voimattomuudesta ja avuttomuudesta ja lopuksi, kuten edellinenkin psalmi, Jumalan huolenpidosta kaikista, varsinkin niistä, jotka Hänen apuansa välittömästi tarvitsevat.

Jumalan ainokainen kuolematon Poika ja Sana

Toiseen antofoniin liitetään veisu, jossa on esitetty ortodoksisen kirkon oppi Jeesuksesta Kristuksesta. Veisun on kirjoittanut keisari Justinianus I (517-563), sama keisari, joka rakennutti Hagia Sofian temppelin Konstantinopoliin.

Veisu kuuluu seuraavasti:

Jumalan ainokainen kuolematon Poika ja Sana,
joka meidän pelastuksemme tähden olet tahtonut
lihaksi tulla pyhästä Jumalansynnyttäjästä
ainaisesta Neitseestä Mariasta.
Muuttumatta ihmiseksi tullut.
Myös ristiinnaulittu ja kuolemallasi
kuoleman rikki polkenut.
Yksi pyhästä Kolminaisuudesta,
ja Isän ja Pyhän Hengen kanssa kunnioitettava Kristus Jumala.
Pelasta meidät.

Kolmas antifoni

Edellä mainitun veisun jälkeen lausutaan pieni ektenia, sen ylistyslauseen jälkeen avataan tähän asti suljettuna ollut kuninkaan ovi ja kuoro laulaa kolmannen liturgian antifonin – ”Autuuden lauseet" (Matt. 5:2-12). Antifonin alussa lauletaan katuvan ryövarin rukous "Herra, muista meitä valtakunnassasi". Neljä ensimmäistä autuuden lausetta lauletaan yhtäjaksoisesti, mutta viidennestä lähtien jokaisen lauseen jälkeen luetaan tropari. Tropari on lyhyt selostus juhlittavasta tai muistettavasta tapahtumasta.

Pieni saatto

Liturgian tähänastinen kulku kuvasi Jeesuksen Kristuksen elämää Nasaretissa. Meillä ei ole siitä tietoja, siksi pidettiinkin alttariin vievä ovi suljettuna. Seurakunta antifoneissa kiitti Jumalaa Jumalan Pojan syntymisestä maailmaan.

Kolmannen antifonin aikana pappi avaa kuninkaan oven ja toimittaa pienen saaton.

Saaton tarkoituksena on kertoa Jeesuksen julkisesta toiminnasta, ennen kaikkea Hänen toiminnastaan opettajana. Ennen saaton toimittamista pappi salaisesti lukee rukouksen, jossa hän anoo pyhien enkelten – Jumalan sanansaattajien – mukanaoloa tässäkin jumalanpalveluksessa. Sitten hän ottaa pyhän evankeliumikirjan ja kynttilänkantajan kulkiessa edellä kiertää alttaripöydän sekä tulee pohjoisoven kautta avatun kuninkaan oven eteen. Kohottaen evankeliumikirjaa pappi lausuu:
"Se on viisautta. Olkaamme vakaat!"
Näillä sanoilla ilmoitetaan, että maailmaan tullut Vapahtaja on ilmoittanut täydellisen viisauden. Oikeastaan Hän itse, joka on sanonut "Minä olen tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:6), on Jumalan viisauden koko täyteys, jonka vuoksi meidän on syvennyttävä saattoa seuraavaan jumalanpalveluksen osaan erikoisen hartaasti ja vakavasti. Seurakunta vastaakin papin lauseeseen laulamalla:
"Tulkaa, kumartukaamme ja langetkaamme Kristuksen eteen. Pelasta, kuolleista ylösnoussut Jumalan Poika, meidät, jotka Sinulle veisaamme: Halleluja".

Saaton jälkeen pappi siunaa kynttilänkantajaa, joka kuvasi tässä toimituksessa Kristuksen edelläkävijää, pyhää Johannes Kastajaa.

Troparit ja kontakit

Pyhän Kolminaisuuden virsi

Jeesuksen Kristuksen maailmaan tulo toi ihmiskunnalle ja koko maailmalle pelastuksen. Niinpä pienen saaton jälkeen lauletaan useita veisuja: tropareja ja kontakkeja, joissa selostetaan, millä tavalla juhlittava tai muisteltava tapahtuma liittyy siihen pelastustyöhön, jonka Vapahtaja on suorittanut. Sunnuntaina aina selostetaan ylösnousemuksen merkitystä. Troparit ja kontakit lauletaan troparisävelmillä, joita on kahdeksan.

Troparin ja kontakin laulamisen aikana pappi salaisesti lukee rukouksen, jossa hän anoo, että Jumala ottaisi meiltä vastaan Pyhän Kolminaisuuden virren, vaikka Häntä palvelevat lukemattomat enkelten joukot. Rukouksen hän päättää juhlalliseen ylistykseen, jonka jälkeen kirkkokansa laulaa Pyhän Kolminaisuuden virren: "Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä". Kolminaisuuden virreksi tätä veisua nimitetään siksi, että siinä ilmaisemme kolmiyhteisen Jumalan ominaisuudet. Jumala on pyhä, väkevä ja kuolematon, ts. iankaikkinen.

Pyhän Raamatun lukeminen ja saarna

Epistola eli apostoliset kirjeet

Tapa lukea jumalansanaa jumalanpalveluksen aikana on periytynyt kristilliselle kirkolle synagogan jumalanpalveluksesta. Apostolisella ajalla luettiin runsaasti profeettoja. Uuden testamentin kirjojen ilmestymisen jälkeen ruvettiin niitäkin lukemaan seurakunnassa. Vähitellen syrjäyttivät ortodoksisessa kirkossa uuden testamentin kirjoitukset vanhan testamentin, jonka kirjoja luetaan vain aattoillan jumalanpalveluksessa. Nykyisin liturgiassa luetaan vain apostolisia kirjoituksia ja evankeliumia.

Sekä apostoliset kirjoitukset että evankeliumit jaettiin jo varsin varhain lukukappaleisiin, niiden lukemisessa noudatetaan määrättyä järjestystä.

Sana epistola tarkoittaakin juuri tuollaista lukukappaletta, joka on otettu jostakin apostolisesta kirjeestä (epistola) tai Apostolien tekojen kirjasta.

Raamatun lukeminen on opetettavien liturgian kohokohta, siksi pyhiä kirjoituksia luetaan juhlallisin menoin. Aluksi pappi toivottaa kaikille rauhaa, sitä sisäistä Jumalan rauhaa, jota ilman emme pysty ottamaan vastaan pyhien kirjoituksien opetusta. Epistolan lukija vastaa hänelle kirkkokansan puolesta: "Niin myös sinun hengellesi", ja lukee epistolaan tai juhlittavaan tapahtumaan liittyvän jakeen psalmeista. Kuoro laulaa tämän jakeen, ja lukija lukee toisen samasta psalmista otetun jakeen, kuoro toistaa ensiksi luetun jakeen. Lopuksi lukija lukee ensimmäisen jakeen alkuosan ja kuoro laulaa sen loppuosan. Tällaista epistolan tai evankeliumin johdannoksi tarkoitettua psalmin jaetta sanotaan prokimeniksi, so. johdannoksi.

Prokimenin jälkeen pappi lausuu: "Se on viisautta", tarkoittaen sanoilla luettavaa epistolaa. Lukija ilmoittaa seurakunnalle, mistä kirjasta tai kirjeestä luettavaksi määrätty kohta on. Papin kehotuksen jälkeen lukija lukee epistolan.

Evankeliumi

Epistolan lukemisen jälkeen lukija yhdessä kuoron kanssa lukee evankeliumin johdannoksi tarkoitettua "halleluja"-laulua. Halleluja on suomeksi kiittäkää Herraa [hellel(u) Ja(hve)], se on "amen" sanan ohessa ainoa hebreankielinen sana, jota ei käännetä, koska se on enkelten ylistyslaulu (Ilm. 19:1, 3, 6). Halleluja-veisun laulamisen aikana pappi suitsuttaa sekä lukee salaisesti rukouksen, jossa hän anoo evankeliumin kuulijoille ymmärrystä käsittämään evankeliumin saarnan ja pyytää että Herra istuttaisi ihmisten sydämiin Jumalan käskyjen kunnioittamisen. Vasta tämän jälkeen alkaa juhlallinen evankeliumin lukeminen.

Kuten epistolan lukemisen edelläkin pappi toivottaa rauhaa, mutta nyt seuraavin sanoin:
"Se on viisautta. Olkaamme vakaat. Kuulkaamme pyhää evankeliumia. Rauha olkoon teille kaikille".
Papin ilmoitukseen, mistä evankeliumista tullaan lukemaan, kirkkokansa vastaa:
"Kunnia olkoon Sinulle, Herra, kunnia Sinulle!"
Samoin veisataan evankeliumin lukemisen jälkeen.

Evankeliumia kuunnellaan kumarretuin päin. Lukupöydän eteen asetetaan palava kynttilä merkitsemään Kristuksen valoa, joka valaisee kaikkia kuulijoita.

Saarna

Saarna kuuluu opetettavien liturgiaan oleellisena osana. Sen tarkoituksena voi olla evankeliumin tai epistolan selittäminen, opettaminen tai hurskaaseen elämään kehottaminen. Saarnata voi piispan tai papin ohessa myös diakoni ja piispan luvalla kanttori ja maallikko-ortodoksi. Saarnan aikana on istuminen sallittu.

Opetettavien liturgian loppuosa

Evankeliumin lukemisen jälkeen suljetaan kuninkaan ovi ja pappi lukee alttarista käsin hartauden ektenian, jokaiseen tämän ektenian anomukseen kirkkokansa yhtyy laulamalla "Herra, armahda" kolmesti.

Ekteniassa hartaasti rukoillaan armahdusta kaikille seurakunnan jäsenille, rukoillaan hengellisen ja maallisen esivallan puolesta, kirkonpalvelijain puolesta ja edesmenneitten seurakunnan jäsenten puolesta. Jos jumalanpalvelus toimitetaan vainajain muistelupäivinä, luetaan tämän ektenian ohessa vielä erityinen vainajain ektenia, sen toisen anomuksen yhteydessä luetaan myös muistelukirjoista edesmenneitten nimet.

Kirkkokunnassamme on kuitenkin tullut tavaksi lukea vainajain ektenia jokaisessa sunnuntailiturgiassa.

Opetettavien liturgian loppuun on sijoitettu vielä yksi erikoinen ektenia, ektenia opetettavien puolesta. Anomuksissa rukoillaan niiden puolesta, jotka valmistautuvat pyhään kasteeseen. Kirkon olemassaolon alkuvuosisatoina tämä ektenia on ollut ajankohtainen. Nykyisin se muistuttaa meille siitä ajasta ja toimii vertauskuvallisena yhdyssiteenä meidän aikamme seurakunnan ja marttyyriajan seurakunnan välillä.

Edellä olevasta näemme, että ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa on viisaasti yhdistetty muuttumattomina pysyvät rukoukset (ekteniat), muuttuvat rukoukset (troparit ja kontakit), vanhan testamentin ainekset (prokimenit), samoin kuin osia uudesta testamentista, kuten epistolat ja evankeliumin lukeminen. Huomaamme, että anomusrukoukset, ylistys- ja kiitosrukoukset vuorottelevat opetuksellisen ja uskontunnustuksellisen sisällön kanssa. Tällä tavalla kasvaa liturgiaan osallistuvien sisäinen hartaus ja juhlamieli ja odotus, joka liittyy edessä olevaan liturgian tärkeimpään kohtaan – Kristuksen Ruumiin ja Veren sakramenttiin.
---
Tehtäviä:
Tarkasta antiminssin ja kuninkaan ovien kuvia, mitä yhteistä niissä on? Mitkä tapahtumat niissä on kuvattu? Mikä tapahtuma on kuvattu antiminssiin yhdessä evankelistojen kanssa?

Lue Jes. 6:2 millaiseksi profeetta kuvaa taivaallisia olentoja?

Lue Raamatusta Ps. 103 ja 146. Mieti, mitkä jakeet voidaan sovittaa Jeesuksen Kristuksen toimintaan maan päällä.

Lue Matt. 18:20. Kirjoita lause vihkoosi.

Piirrä vihkoosi pienen saaton kulku. Käytä seurakuntasi kirkon pohjakaavaa.

Etsi kalenterista päivän epistola ja evankeliumiluvut.

Ota tavaksi sunnuntaisin lukea kalenteriin merkityt Raamatun kohdat, mieluimmin lue Raamattua kalenterin osoituksen mukaan päivittäin.

Lue Ilm. 19:1, 3, 6, miksi ko. veisua nimitetään enkelten veisuksi?

Etsi Raamatusta psalmeja, jotka alkavat tai päättyvät tähän ylistyslauluun. Mikä niistä on liturgian veisuna? Etsi Raamatusta Ps. 92:2, 3, 16, 93:1, 5, 95:1-5; nämä ovat arkipäivänä toimitettavan liturgian antifonit. Mitä yhteistä on niiden ja sunnuntaina veisattavien ensimmäisen ja toisen antifonin välillä?

Etsi Ps. 66:1- 4, 67:2-4 ja 68:1-4. Nämä ovat pääsiäispäivän ja koko pääsiäisviikon antifonit.

Onko muisteluvihkosi asianmukaisesti täytetty?