Kun Kristus syntyy meissä (opetuspuhe)
Ortodoksi.netista
Tämä teksti on julkaistu 10.12.1925 julkaistussa Aamun Koitto lehden numerossa 23 sivulla 3. Tektiin on lisätty väliotsikoita ja oikeinkirjoitusta on korjattu tekoälyllä.
Kun Kristus syntyy meissä
Jälleen lähestyy joulujuhlan aika, yhtä odotettuna ja kaivattuna kuin ennenkin jo niin monen monta kertaa. Riemumielin se tahdotaan ottaa vastaan, eikä se kyllästytä ketään. Päinvastoin, kärsimättöminä toivotaan sen pikemmin saapuvan. Joulujuhlan tunnelma alkaa vähitellen vallata koko meidän pienen sisimmän maailmammekin. Ja niin usein kuin tuo kaikki on jo uudistunutkin, se on aina yhtä uutta, valoisaa ja riemurikasta.
Missäpä kodissa ei tahdottaisi sytyttää vihreään kuuseen juhlapäivän kunniaksi kynttilöitä, jakaa lahjoja ja iloita.
Itämaan tietäjät ja paimenet
Kauniina säilyy muistojemme joukossa kertomus itämaan tietäjistä, jotka kirkkaan tähden johtamina löysivät Kristus-lapsen seimen. Entä enkelten kuoro, joka lauloi kedolla oleville paimenille yön hiljaisuudessa: Meille on syntynyt Vapahtaja. Tämä sanoma kaikui noiden karjaansa vartioivien paimenten sydämissä.
He tunsivat lapsen läheisyyden, tunsivat sen sydämissään. Juuri tämä antoi heille niin suuren varmuuden ja uskalluksen, että he jättivät laumansa, vaikka pedot uhkasivat sitä raadella. Kaiken maallisen toimeentulonsa he unohtivat sillä hetkellä, sillä riemun ja ilon tunne oli niin puhdas ja voimakas. Paimenten sydämissä vallitsi riemun juhla.
Kristuksen syntymä sydämessä
Sellaista täydellistä riemujuhlaa mekin odotamme, mutta se on mahdollista vain siinä tapauksessa, että annamme Kristuksen syntyä oikein sydämissämme. Meillä on kyllä kirkas kointähtikin, joka johtaa meitä seimen luo, kunhan emme anna liiallisten ja toisarvoisten huolten kiinnittää mieltämme.
Tämä tähti loistaa kirkkaasti, ellemme itse mustilla ajatuksillamme sumenna sen loistoa emmekä kudo verhoa silmiemme eteen. Se on sydämiemme pohjalla lapsuudesta asti, kauniina ja kirkkaana.
Lapsenmielinen ilo
Jos mekin osaisimme suuren riemujuhlan saapuessa hyljätä harmaat ja katoavaiset huolet paimenten tavoin, silloin suuri ilo todella valtaisi meidät. Vilpittömästä sydämestä huudahtaisimme: Meille on tänään syntynyt Vapahtaja.
Lapsen mieli pääsisi meissä enemmän vaikuttamaan, ja lapsen puhdas, viaton juhlatunnelma saisi täydellisen sijan sydämissämme. Jos Kristuksen seimi löytäisi sijansa tänä suurena juhlana meidän sydämissämme, se olisi kaunein ja kallein lahja, jonka voisimme itämaan tietäjien tavoin antaa kalliille vieraallemme.
Taivaallinen vastalahja
Meidän ilomme olisi vasta silloin oikeaa juhlailoa, kun enkelikuoro veisaisi korkean taivaallisen hymnin meidän sydämissämme. Tämä olisi vastalahja sydämiemme seimeen syntyneeltä taivaalliselta Lapselta.
Silloin ei ainoastaan meidän ympärillämme loistaisi Herran kirkkaus, vaan se loistaisi meissä itsessämme. Kuinka vilpittömästi osaisimmekaan silloin jakaa lahjojamme lähimmäisillemme. Vakavan ja juhlallisen joulupuun kynttilät lepattelisivat riemurikkaina ja nyökytellen ikään kuin toivottaisivat meille onnea.
Yhä kuin uutena kajahtaisivat korvissamme taivaallisen viestintuojan sanat:
“Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilon, koko kansaa koskevan ilon: teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”
(Luuk. 2:10–12)
N. Routa
Saman sivun alalaidassa on lisäksi oheinen runo:
Mä siunaan
Mä siunaan teitä, vedet, metsät, laaksot, vuoret,
joit' nähdessäni unohtaa voin huolet
ja ihaillessa haltioidun aivan,
myös hartahana siunaan sinitaivaan.
Ja polun yksinäisen, jok' edessäni mataa,
ja köyhän reppuni mun selässäni takaa,
myös sauvan, jota kädessäni kannan,
oi, teille kaikille mä siunauksen annan.
Ja laajan lakeuden äärist' ääriin,
ja valon auringon, ja pimeyden yön,
ja peltomiehen, joka tuolla häärii,
teiss' kaikiss' huomaan Jumalani työn,
ja teitä siunaan.
Ja taivaan tähtöset, jotk' iloisina hohtaa,
ja kedon kukkaset, ja linnut sekä muut,
mä tunnen mieltymystä teitä kohtaan
ja siunaelen, myöskin metsän puut.
Ei raasta mua enää vihan eljet,
vaan kaikki ystäväni, viholliset, veljet,
ne, joiden ohitse mä kerjäläisnä kuljen,
ne kaikki tyyni sylihini suljen.
Oi, jospa kaikkeuden mitata mä voisin,
niin sieluni mun siihen sulautua soisin;
ois' vapauteni rajaton siin'aivan
ja ylläni mä näkisin vain taivaan
Nik. Ruotsi