Toiminnot

Nikolai Ruotsi

Kohteesta Ortodoksi.net

Opettaja Nikolai Ruotsi, s. 16.5.1890 Pietarissa, k. 13.9.1964 Haminassa.

Opettaja Nikolai Ruotsi Aamun Koiton kuvassa

KESKEN

(Aamun Koitto nr. 23-24/1964)

Opettaja Nikolai Ruotsi kuollut

Opettaja Nikolai Ruotsi siirtyi ajasta ikuisuuteen Haminassa 13.9. Hän oli syntynyt Pietarissa 16.5.1890. Jo nelivuotiaana hänet tuotiin isänsä kotiseudulle Salmin Manssilaan. Muutaman vuoden kuluttua hänen vanhempansa muuttivat Aunuksen lähelle, mistä johtivat nuoren Nikolain askeleet Petroskoin seminaariin. Saamansa valtion stipendin velvoittamana hän toimi sitten opettajana kansanvalistusministeriön alaisissa kouluissa Salmssa ja Kotkassa, jatkaen opintojaan myöhemmin Jaroslavin kasvatusopillisessa korkeakoulussa. Vakinaiseen opettajantehtävään hän tuli Käsnäselän kouluun vuonna 1921, minkä jälkeen hän toimi opettajana Orusjärvellä, siirtolaisuusaikana Kannonkoskella, Heinävedellä ja Uudellamaalla.

Opettaja Ruotsi muutti Haminaan vuonna 1955. Hän otti osaa aktiivisesti Haminan ortodoksisen seurakunnan elämään toimimalla vuosia seurakunnanvaltuuston ja -neuvoston jäsenenä. Samoin hän toimi seurakunnan ja Aravatalon taloudenhoitajana, rahastonhoitajana, kiinteistöjen isännöitsijänä ja monella muulla tavalla teki uhrautuvaa työtä seurakunnan hyväksi. Hän oli myös Aamun Koiton pitkäaikainen avustaja. Opettaja Ruotsin persoonassa sulautuivat erottamattomasti yhteen karjalaisuus ja ortodoksisuus.

Opettaja Ruotsi saatettiin viimeiseen leposijaansa 18.9. Klo 9.30 alkoi Haminan ortodoksisessa kirkossa liturgia, minkä jälkeen oli ruumiinsiunaustoimitus, johon osallistuivat rovastit P. Rajamo, M. Ritamo, L. Merras ja past. F. Laakso. Haminan kirkkokuoro lauloi kanttori G. Iltolan johdolla.

Vainajan lesken ja omaisten seppeleiden jälkeen laskivat rovasti Ritamo ja tuomari Aladin Kirkollishallituksen seppeleen. Haminan seurakunnan seppeleen laskivat eversti Arhipoff, isännöitsijä Maija ja herra Karjakin. Seurakunnan talon asukkaiden seppeleen jälkeen laskettiin Muhoksella asuvien käsnäselkäläisten seppele. Lukuisien ystävien seppeleiden ja kukkalaitteiden kaunistama kumpu jäi puhumaan sanatonta kieltään siitä arvokkaasta elämäntyöstä, mikä liittyy opettaja Ruotsin persoonaan.

Muistotilaisuutta vietettiin Vanhalassa, missä puhuivat piirintarkastaja Juho Nakari, rovasti Ritamo ja opettaja Pekka Ruotsi. Surunvalitteluadressien runsaus oli myös eräs todistus rakastetun kanssaihmisen kaipaamisesta.