Patriarkaaliset kunnianosoitukset ja arvot XV
Kohteesta Ortodoksi.net
Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin palkitsemisjärjestelmistä
Viisi kolmatta sijaa (luokkaa)
2. Hieromnemon – Ἱερομνήμων
Hieromnemonin arvo on kirkollinen arvo, jonka ekumeeninen patriarkka antaa niille, jotka palvelevat ylivoimaisesti kirkon työtä ja tehtävää. Se sai alkunsa muinaisina aikoina sekä Kreikassa että Roomassa, missä se liitettiin pakanalliseen palvontaan. Hieromnemon oli julkisen rituaalin päällikkö ja vastasi palvelemansa temppelin arkiston järjestämisestä ja säilyttämisestä.
Hieromnemonin tehtävät vaihtelivat. Jotkut olivat arkistonhoitajia. Aristoteles asetti heidät samaan luokkaan julkisten asiakirjojen ja henkilöiden asiakirjojen rekisterinpitäjien kanssa. Muut olivat talousviranomaisia. Thasoksessa on kirjoitus, jossa mainitaan hieromnemoni, joka toimi valtionkassan puheenjohtajana. Toiset vastasivat lomista ja pitivät yllä temppelin omaisuutta. Khalkedonissa oli hieromnemoni, joka vastasi kaupunkinsa poliittisista ja uskonnollisista asioista.
Bysantin esikonstantiiniaikaisessa merisatamassa piirin virkamies kantoi arvonimeä hieromnemon, ja hänen palvelusvuotensa nimettiin hänen mukaansa heidän lakiensa mukaan. Samanlaisia todisteita on kolikoissa. Koko muinaisen Kreikan ajan hieromnemoni oli harvinainen asema, jolla oli erityisiä etuoikeuksia ja kunnianosoituksia. Toimisto tuli ensimmäisen kerran tärkeäksi kuudennella vuosisadalla eKr. amfiktyonien liiton myötä Thermopylaen Anthelen kaupungissa. Liittoon osallistuvien kaupunkien edustajia kutsuttiin hieromnemoniksi. Heidän määränsä oli yleensä kaksikymmentä, mutta ne vaihtelivat ajoittain, ja heidän tehtävänsä määrättiin vuonna 330 eKr allekirjoitetun lain mukaan, jossa kerrottiin liiton tarkoitus. Heidän toimikautensa pituus vaihteli kunkin kaupungin lainsäädännön mukaan.
Muinaisessa Roomassa termi vastasi Pontifex Maximusta, Rooman korkeinta uskonnollista virkailijaa. Theodore Birtfeels ehdottaa, että termi pontifex viittasi taikuuden asiantuntijaan, toisin sanoen häneen, joka ratkaisi roomalaisten tapaukset. K. Latte kiistää tämän tutkimuksessaan ja katsoo, että sana pons merkitsi matkaa ja sen merkityksen laajennus tuli viittaamaan pappiin, jolle kerrottiin julkisen jumalanpalveluksen seremonioiden lisäämisestä ja parantamisesta. Muinaisessa Roomassa pontifices koostui erityisestä neuvoa-antavasta ryhmästä, joka auttoi jumalanpalveluksen uskonnollista ja julkista johtajaa hänen pappistehtävissään. Aluksi pontificeja oli kolme, mutta myöhemmin niiden lukumäärää lisättiin, kunnes lopulta Augustus Caesarin hallituskaudella (27–14 eKr) niitä oli kuusitoista. He johtivat julkista jumalanpalvelusta ja tulivat patriisilaisten aristokraattisista perheistä. Johtajaa kutsuttiin Pontifex Maximukseksi. Ennen vuotta 212 eKr 17 italialaista klaania valitsi hänet. Hän oli valtakunnan kaikkien flamiinien (pappien) ja vestaalien eli Vestan neitsyiden johtaja. Augustuksesta lähtien keisari itse toimi Pontifex Maximuksen asemassa. Gratianus, kristitty, (367–383) oli ensimmäinen keisari, joka kieltäytyi ottamasta vastaan Pontifex Maximuksen virkaa vuonna 375. Maailman uskontojen tutkijat ovat yrittäneet todistaa, että Hieromnemonin asemat Kreikan uskonnossa ja Pontifex Maximuksen kohdalla roomalaisessa uskonnossa olivat identtisiä ja jatkuivat läpi kristittyjen aikojen. Lisäksi he katsovat, että hieromnemonit ja flamiinit löysivät identiteettinsä kristillisessä pappeudessa.
Varhaisemmassa kristinuskossa virkaa hoitavaa pappia kutsuttiin presbyteriksi, joka on vanhin. Latinaksi käännettynä presbyteriä kutsuttiin lopulta sacerdosiksi (pappi). Uudessa testamentissa kaikki pappeutta koskevat kristilliset periaatteet nostettiin uudelle ja korkeammalle tasolle kristillisen ilmoituksen myötä. Ajatus Jeesuksesta suurena ylimmäisenä pappina saa täyden ilmauksensa heprealaiskirjeessä, jonka "Jumala on kutsunut ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan". Tässä Jeesuksen pappeus on linjassa juutalaisuuden pappeuden kanssa ja juutalainen uhri korvataan Hänen omalla uhrillaan. Hänen pappeutensa tulee tunnetuksi Hänen pappisrukouksessaan. Vaikka Hän on uhraaja uhrissa, Hän on myös uhri, "maailman perustamisesta lähtien teurastettu Karitsa". Näin ollen, vaikka Jeesus pysyisikin Ylimmäisenä Pappina, Hänen pappeutensa on täysin riittävä, koska "Hänen kautta meillä kaikilla on pääsy yhden hengen kautta Isän luo.
”Pappeus on kristillisen opetuksen mukaan Jumalan kutsumus vastuulliseen asemaan tai pikemminkin etuoikeus, ja sana pappi ilmenee liturgiassa Jumalan alttarin edessä. Pappeuden käsite sisältää asteittaisen kehittymisen. Sana pappi esiintyi ensimmäisen kerran kristillisten riitojen yhteydessä toisella vuosisadalla. Tässä yhteydessä pappeus ymmärretään Palestiinan kristillisen kirkon muinaiseksi organisaatioksi, joka on samanlainen kuin juutalainen synagoga, jota johtaa presbyterien hallitus. Pappihallitus edustaa kehittyneessä muodossaan auktoriteettia hallinnossa sekä opetus- ja liturgisissa tehtävissään, jotka ilmenivät aiemmin juutalaisessa pappeudessa.
Kristillisen kirkon varhaisella Bysantin kaudella hieromnemonin arvonimi annettiin diakoneille ja myöhemmin presbytereille. Konstantinopolin kukistumisen ja valtakunnan hajoamisen jälkeen titteli myönnettiin myös maallikoille. Nykyään hieromnemonia voidaan verrata sakristantiin siinä mielessä, että hän hoitaa palvelemansa kirkon asiat. Bysantin aikoina hieromnemon hoiti arkistonhoitajan tehtäviä ja oli vastuussa kirkon kanoneista. Hän osallistui piirinsä piispan vaaleihin. Hän seurasi valittua piispaa ja avusti häntä diakonina. Hieromnemon presbyterina saattoi piispan poissa ollessa pyhittää uuden kirkon ja vihkiä lukijoita.
Hieromnemonin arvo kuuluu Kristuksen Pyhän ja Suuren Kirkon virkoja koskevan tulkinnan mukaan kolmannen viiden viran sarjan toiselle sijalle.
(lähteet: Archons.org, Wikipedia, Ortodoksi.net, jne. )