Toiminnot

Suojelusenkeli

Kohteesta Ortodoksi.net

Suojelusenkeli on Jumalan enkeli, joka uskomme mukaan suojaa ja ohjaa ihmistä.

Suojelusenkeli Fridolin Leiberin (1853–1912) maalauksessa.
(Kuva: Wikipedia)

Vanha testamentti

Vanhassa testamentissa suojelusenkelistä on vain vähän viitteitä. Danielin kirjassa Asariaan rukouksessa (jonka tosin monet kirkot jättävät pois Raamatustaan) sanotaan:

Mutta Herran enkeli laskeutui samalla kuin Asarias ja hänen toverinsa alas pätsiin, ja hän hajotti tulen liekin pätsistä ja teki, että pätsin sisus oli, niinkuin kostea tuuli olisi puhaltanut. Ja tuli ei heihin ensinkään koskenut, ei vaivannut eikä rasittanut.

Deuterokanonisessa Eenokin (Henokin) kirjassa sanotaan:

Hän osoittaa vartijat pyhien enkelten keskuudesta vartioimaan heitä kuin silmäterää, kunnes Hän tekee lopun kaikesta pahuudesta ja kaikesta synnistä, ja vaikka vanhurskaat nukkuvat pitkää unta, heillä ei ole mitään pelättävää.

Uusi testamentti

Uudessa testameentissa maininta suojelusenkelistä löytyy Matteuksen evankeliumista (Matt.18:10):

"Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja."

Myös Apostolien teoissa mainitaan suojelusenkeli (Apt.12:15):

"Oletko järjiltäsi?" sanoivat toiset. Tytön yhä inttäessä he sanoivat: "Se on hänen enkelinsä."

Deuterokanonisessa Tobitin kirjan luvuissa puhutaan myös suojelusenkelistä, joka myös nimetään tekstissä. Hän on Rafael, yksi ylienkeleistä.

Kristinuskossa ei ole varsinaisesti määritelty, onko jokaisella ihmisellä suojelusenkeli vai ei. Pyhät isät puhuvat heistä teksteissään, mutta enemmän asiaa on kehitelty lännessä roomalaiskatolisen kirkon puolella ja suojelusenkelin asema on siis vahvempi niin protestanttisissa kirkoissa kuin roomalaiskatolisessa kirkossakin. Nykyaikaisen roomalaiskatolisen uskon mukaan suojelusenkelit suojelevat ruumista ja esittävät rukoukset Jumalalle. Roomalaiskatolisessa kirkossa vuodesta 1670 vietetty suojelusenkelien muistopäivä oli alun perin ylienkeli Mikaelin päivänä, mutta nykyään se on 2. päivänä lokakuuta.

Suojelusenkeli ikonissa

Suojelusenkelin kuvaaminen ikonissa ei ole aivan yleistä. Sellaisia ikoneita toki löytyy ja niissä enkeli, joka ikoniperinteen mukaan tulee nimetä, on nimetty esimerkiksi nimellä: Suojelusenkeli. Ikonin hahmoja - etenkään siinä kuvattuja pyhiä hahmoja - ei voida jättää nimeämättä.

Toinen suojelusenkelin kuvaamisen este saattaa joillekin olla se, että em. ikoniperinteen mukaisesti ikonissa kuvatulla tulisi olla muistopäivä ortodoksisen kirkon kirkkovuoden aikana. Tässä suojelusenkeli-ikonissa asiaa on "kierretty" niin, että muistopäiväksi voidaan määritellä 8.11. eli ylienkelien Mikaelin, Gabrielin, Rafaelin ja muiden ruumiittomien voimien muistopäivä.

Katso suojeluenkeli-ikonin kuvia internetistä:
-> Useita ikonikuvia

Rukouksia suojelusenkelille

Kristuksen Enkeli, minun pyhä varjelijani, minun sieluni ja ruumiini suojelija! Anna minulle anteeksi kaikki syntini: jotka olen tänä päivänä tehnyt. Päästä minut joka ainoasta minua vastustavan viholliseni kavaluudesta, etten minä millään synnillä vihastuttaisi minun Jumalaani, mutta rukoile minun syntisen ja kelvottoman palvelijasi puolesta, että tekisit minut otolliseksi saamaan kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden ja minun Herrani Jeesuksen Kristuksen Äidin ja kaikkien pyhien laupeuden ja armon. Aamen
Pyhä Kristuksen Enkeli, langeten eteesi rukoilen Sinua, pyhää Suojelijaani, jonka pyhässä kasteessa olen saanut syntisen sieluni ja ruumiini valvojaksi. Laiskuudellani ja huonoilla tottumuksillani olen pahoittanut pyhää valkeuttasi ja karkottanut Sinut luotani. Valehdellen, panetellen, kadehtien, tuomiten, ylenkatsoen, ollen tottelematon, veljenvihaaja, pitkävihainen, rahanahne, haureellinen, äkkipikainen, saita, ylensyöjä ja -juoja, turhanpuhuja, pahoilla ja viekkailla ajatuksilla ja ylpeällä käytöksellä sekä aina omavaltaisesti, kiihkeästi haluten kaikkea lihallista minä olen tehnyt sellaista, jota sanattomat luontokappaleetkaan eivät tee. Voi kurjaa omavaltaisuuttani! Kuinka voitkaan katsoa tahi lähestyä minua, saastaisen eläimen kaltaista? Millaisin silmin Sinä, Kristuksen Enkeli, katsotkaan minua, joka iljettävillä teoillani palvelen pahaa? Kuinka voin edes pyytää anteeksiantoa katkerille, pahoille ja viekkaille teoilleni, joihin kaikkina päivinä ja öinä joka hetki lankean? Mutta kuitenkin minä heittäydyn eteesi ja rukoilen Sinua, pyhää suojelijaani: ole armollinen minua, syntistä ja kelvotonta palvelijaasi, kohtaan, pyhillä esirukouksillasi auta ja suojele minua minun taistellessani kavalan vastustajani kanssa ja tee minut osalliseksi Jumalan valtakuntaan kaikkien pyhien joukossa alati, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Amen.
Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Herran Enkeli, suo minun aina ajatella ja tehdä sitä, mikä hyvää ja hyödyllistä on, vahvistaen minua heikkoa ja säilyttäen puhtaudessa. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Koska Sinulla on uskallus taivaallisen Kuninkaan edessä, niin rukoile muiden ruumiittomien voimien kanssa, että Herra armahtaisi minua kurjaa. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Oi hyvä Jumalan minulle lähettämä Enkeli, vahvista elämäni äläkä koskaan luovu minusta, palvelijastasi. Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Sinua autuainta hyvää Enkeliäni, sieluni Ohjaajaa ja Suojelijaa, ylistän kaikkina aikoina. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Ole minun suojelijani ja vahvistajani sinä päivänä, jona kaikki ihmiset tuomitaan ja hyvät ja pahat teot tulessa koetellaan. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Rukous lasten suojelusenkelille

Pyhä Enkeli, lasteni (nimet) suojelija,
peitä heidät sinun siipiesi suojaan paholaisen nuolilta, viekoittelevilta katseilta
ja varjele heidän sydämensä enkelten puhtaudessa.

Aamen.

Молитва к Ангелу хранителю

Святый Ангеле хранителю моих чад (имена), покрый их твоим покровом от стрел демона, от глаз обольстителя и сохрани их сердце в ангельской чистоте.

Аминь.

Kolmikanonista

Suojelijamme, Herran Pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Herran Enkeli, ole minulle armollinen ja rukoile Jumalaa minun puolestani, sillä Sinä olet Puolustajani kaikkina elämäni hetkinä. Sinä olet Ohjaajani ja Suojelijani, jonka Jumala soi minulle ikuisiksi ajoiksi. Suojelijamme, Herran Pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Pyhä Enkeli, älä hylkää elämän tietä vaeltavaa kurjaa sieluani, ettei se joutuisi ryövärien tuhottavaksi. Jumala on antanut sen viattomana haltuusi, sen tähden johdata se katumuksen tielle. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Sieluni on kokonaan pahojen tekojen ja ajatuksien turmelema, mutta Sinä, minun Ohjaajani, kiiruhda antamaan minulle hyviä ajatuksia, että minä niiden taivuttamana aina oikeita polkuja kulkisin. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Rukoilen Sinua, pyhä Enkelini, vapauta minut kaikista vihollisen hyökkäyksistä ja pelasta minut murheista, sillä Jumala on antanut Sinut minulle hyväksi suojelijaksi. Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Kirkasta mieleni ja valista minut, sillä Sinua hyvää, pyhää Enkeliäni minä rukoilen, ja johdata ajatukseni sielulle hyödyllistä aina ajattelemaan. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Suojelijani, rauhoita sydämeni kapinalliset ajatukset, vahvista minua valvomaan hyvässä ja johdata minut ihmeellisesti elämän hiljaisuuteen. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Pyhä Suojelijani, Sinulla on uskallus Jumalan edessä, rukoile sen tähden, että Hän pelastaisi minut kaikista minua vaivaavista paheista. Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Kirkas Valo, Ohjaajani ja Suojelijani, Enkelini, jonka Jumala on minulle antanut, valista valoisaksi sieluni. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Vaikka minä nukunkin synnin raskasta unta, niin ole kuitenkin minun Varjelijani, oi Jumalan Enkeli, ja herätä minut rukouksillasi Jumalaa ylistämään. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Suojelijani, rukoile ihmisiä rakastavaa Jumalaa äläkä hylkää minua, vaan säilytä aina elämäni rauhassa ja anna minulle horjumaton pelastus. Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Jumala on antanut Sinut, Enkelini, puolustajaksi ja elämäni suojelijaksi, sen tähden rukoilen Sinua, pyhä: Päästä minut kaikesta hädästä. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Puhdista pyhyydelläsi saastaisuuteni, oi Suojelijani, niin että rukouksiesi kautta tulisin erotetuksi vasemmalle puolelle joutuvista ja saisin kunniaan osallistua. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Kaikki ajatukseni ja koko sieluni avaan Sinulle, oi Suojelijani, mutta Sinä pelasta minut kaikista vihollisen hyökkäyksistä. Suojelijamme, Herran pyhät Enkelit, rukoilkaa meidän syntisten puolesta. Vihollinen ahdistaa ja katkeroittaa minua, opettaen täyttämään omaa tahtoaan, mutta Sinä, Ohjaajani, älä jätä minua hukkumaan. Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Suo minun kiitollisena hartaasti veisata ylistystä Luojalleni ja Jumalalleni ja Sinua, Suojelusenkeliäni, näin rukoilla: Varjelijani, päästä minut vihollisistani, jotka hyökkäävät minua vastaan. Nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.

Tropari ja kontakki

Katismatropari Enkelille

Sydämen rakkaudella huudan Sinulle: Pyhä Enkelini, sieluni suojelija, suojele ja varjele minua aina kaikista vihollisen pauloista sekä neuvoen, valistaen ja vahvistaen minua valmista taivaalliseen elämään.

Kontakki Enkelille

Ole armollinen minulle, Suojelijani, pyhä Herran Enkeli, äläkä luovu minusta kelvottomuuteni tähden, vaan valaise minua lähestymättömällä valollasi ja tee minut taivaan valtakuntaan otolliseksi.

HAP

Katso myös