Kirkkohistoria on ortodoksisen sekä myös tietysti yleisen teologian opiskelun osa-alue, joka käsittelee kristinuskon, Kirkon ja muiden kristillisten liikkeiden menneisyyttä. Kirkkohistoriallisessa tutkimuksessa käytetään perinteisiä historiatieteen menetelmiä. Näin kirkkohistoria ei siis ole oma itsenäinen tieteenala, vaan teologiaan ja historiaan liittyvä oppiaine.
Kirkkohistoria jaetaan yleensä alaoppiaineisiin historian eri aikakausien mukaisesti.
Kirkkohistorian ensimmäisenä kristillisenä historiankirjoituksena voidaan pitää jo Raamatun evankeliumeja, vaikka niitä ei tietenkään ole kirjoitettu nykyaikaisen historiankirjoituksen kriteereihin perustuen. Aivan ensimmäisenä kristillisen seurakunnan historiana voidaan pitää Raamatussa olevaa Apostolien tekoja.
Merkittävin ensimmäisten vuosisatojen kirkkohistoria on Kesarean piispan ja kirkon historiankirjoituksen perustajan Eusebios Kesarealaisen (vv. 275-339) "Kirkkohistoria" (Εκκλησιαστική Ιστορία / Ekklesiastike historia / Historia Ecclesiastica), joka valmistui vuonna 330.
Yliopiston oppiaineena kirkkohistoria on määritelty Joensuun yliopiston ortodoksisen teologian koulutusohjelmassa seuraavasti:
Kirkolliskokousten aika (313-787)
6. Marttyyrien kirkosta valtion kirkoksi
7. Harhaopit ja kirkolliskokoukset
8. Orientaalisten kirkkojen synty
9. Vanhat patriarkaatit
10. Luostarilaitoksen syntyminen
Lisää luettavaa kirkolliskokousten ajasta
Bysantin aika (787-1453)
11. Bysantti
12. Jumalanpalveluselämän muotoutuminen
13. Kirkkotaide
14. Hesykasmi
15. Itä ja länsi vieraantuvat
16. Slaavien käännytys
17. Kristinuskon tulo Venäjälle
18. Kirkon jakaantuneisuus syvenee
19. Islamin leviäminen
20. Lännen kirkko uudella ajalla
Lisää luettavaa Bysantin ajasta
Kansalliskirkkojen aika (1453->)
21. Balkanin kirkot
22. Moskova - Kolmas Rooma
23. Ekumeeninen patriarkaatti islamin puristuksessa
24. Vanhat patriarkaatit uudella ajalla
25. Lännen kirkko jakaantumisen jälkeen
26. Venäjän kirkko 1900-luvulla
27. Vanhat patriarkaatit 1900-luvulla
28. Ekumenian historia
29. Uuden ajan lähetystyö
30. Euroopan Unioni ja ortodoksisuus
*
Lue myös isä Andrei Verikovin Liturgista teologiaa -artikkelisarja
Tällä luokalla on 35 alaluokkaa.
1 |
1 jatkuu234567 |
7 jatkuu89AEHOTV |
Tässä luokassa on 164 sivua.