Toiminnot

Jaakko Olkinuora

Kohteesta Ortodoksi.net

(Ohjattu sivulta Damaskinos Ksenofontoslainen)

Jaakko (Damaskinos) Olkinuora (s. 1985) on Suomessa ja Athoksella Kreikassa asuva kirkkomuusikko ja teologi. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa (musiikin maisteri v. 2012), Joensuun yliopistossa (Itä-Suomen yliopisto) (teologian maisteri v. 2009, teologian tohtori 2015), Helsingin yliopistossa (filosofian maisteri, 2017, klassillinen filologia, kreikan kieli ja kirjallisuus), Metropolia-ammattikorkeakoulussa (musiikkipedagogi, 2013, vanha musiikki), Thessalonikin Aristoteleen yliopistossa (teologia) sekä Thessalonikin keskuskonservatoriossa (bysanttilaisen musiikin opettajan diplomi v. 2008).

Hän on toiminut tuntiopettajana (2012 -) ja päätoimisena opettajana (2015 -) Itä-Suomen yliopistoissa teologian osastolla, Ortodoksisen seminaarin kirkkomusiikin opettajana (2015) sekä freelance-muusikkona niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Erityisesti Olkinuora tunnetaan bysanttilaisen musiikin hyväksi tekemästään työstä. Johtamansa Ortofonia-yhtyeen kanssa hän on äänittänyt mm. kolme CD-levyä: Pyhä pyhä pyhä (2006), Armon hedelmä (2007) sekä Paraklesis (tuotannossa). Yhdessä professori Hilkka Seppälän kanssa hän on julkaissut ensimmäisen suomenkielisen bysanttilaisen musiikin teoriakirjan (Avain bysanttilaisen laulun maailmaan, 2007). Vuonna 2011 ilmestyi Olkinuoran valmistelema Paraklesis-teos, joka sisältää Jumalansynnyttäjän pienen ja suuren anomuskanonin nuotti- ja neumiversioina bysanttilaisen sävelmistön mukaan. Tämän lisäksi hän on levyttänyt Kreikassa bysanttilaisia melodioita Thessalonikeis Hymnodoi ja Filathonitai -yhtyeiden kanssa.

Hänet on vihitty munkiksi ja pappismunkiksi (2018) Kreikassa Athosvuorella.

(Tiedot päivitetty 19.19.2022 mukaisiksi)