Lähdekoodi sivulle Teknologia ja ortodoksisuus OSA 3

<!--TALLENNETTU ALKUVESIO; JOTA KORJATTAVA.

Hyvä. Alla on osan 3 ensimmäinen kokonainen versio, kirjoitettu samaan tyyliin ja syvyyteen kuin osat 1 ja 2. Teksti jatkaa sarjan teologista kaarta luontevasti: ihmiskuvasta ruumiillisuuteen ja nyt vapauteen, vastuuseen ja tekoälyyn. Sävy on harkitseva, ei tekninen eikä moralisoiva, ja näkökulma on edelleen suomalaisen ortodoksisen kirkon todellisuuteen kiinnittyvä.

Voiko kone korvata ihmisen päätöksenteon?

Vapaus, vastuu ja tekoäly ortodoksisen teologian valossa

Tekoäly arjessa ja kirkon reunalla

Tekoäly ei ole enää kaukainen tulevaisuuden visio, vaan osa arkea. Algoritmit ohjaavat sitä, mitä luemme, mitä ostamme ja miten liikumme. Päätöksiä tehdään automaattisesti luottopäätöksistä hoitojonojen priorisointiin. Usein tämä tapahtuu huomaamatta, ja siksi tekoälyyn liittyvä kysymys ei ole ensisijaisesti tekninen, vaan inhimillinen.

Myös kirkon elämä koskettaa tätä todellisuutta. Seurakuntien viestintä, hallinto ja opetuksen tukimateriaalit nojaavat yhä useammin digitaalisiin järjestelmiin. Samalla yhteiskunnallinen keskustelu tekoälystä ulottuu kirkon piirissäkin kysymyksiin vastuusta, valinnasta ja ihmisen roolista maailmassa, jossa koneet voivat ennakoida ja ohjata toimintaa tehokkaammin kuin yksittäinen ihminen.

Tässä tilanteessa ortodoksinen teologia kysyy: mitä tarkoittaa olla ihminen, jos päätöksiä siirretään yhä enemmän koneille.

Vapaus ei ole valinnan määrää, vaan suhde

Ortodoksinen käsitys vapaudesta poikkeaa monista nykyisistä puhetavoista. Vapaus ei ole ensisijaisesti vaihtoehtojen määrää tai esteiden puutetta, vaan kykyä vastata Jumalan kutsuun. Ihminen on vapaa silloin, kun hän elää totuudessa ja rakkaudessa, ei silloin, kun hän vain valitsee tehokkaasti.

Tässä valossa päätöksenteko ei ole neutraali toiminto. Se on aina moraalista ja hengellistä toimintaa. Valinnat muovaavat ihmistä. Ne eivät ole pelkkiä laskelmia, vaan vastauksia tilanteisiin, joissa ihminen kantaa vastuuta itsestään ja toisista.

Kun tekoälylle annetaan yhä suurempi rooli päätöksenteossa, syntyy kysymys: mitä tapahtuu ihmisen vapaudelle, jos valinnat siirtyvät järjestelmille, jotka eivät kanna moraalista vastuuta.

Vastuun siirtyminen ja sen seuraukset

Tekoälyjärjestelmät voivat tehdä päätöksiä nopeasti ja tehokkaasti, mutta ne eivät ole vastuullisia teoistaan. Vastuu säilyy aina ihmisellä tai yhteisöllä, joka on järjestelmän luonut, ottanut käyttöön tai hyväksynyt sen tulokset. Käytännössä tämä vastuu kuitenkin hämärtyy helposti.

Suomalaisessa kontekstissa tämä näkyy usein luottamuksena järjestelmiin. On helppo ajatella, että jos päätös perustuu algoritmiin, se on puolueeton ja oikeudenmukainen. Ortodoksinen teologia suhtautuu tällaiseen ajatteluun varauksella. Mikään järjestelmä ei ole neutraali, koska se heijastaa luojiensa arvoja ja oletuksia ihmisestä.

Kun vastuu etääntyy, myös omantunnon ääni voi vaimentua. Ihminen voi vedota järjestelmään ja sanoa, ettei päätös ollut hänen omansa. Ortodoksinen perinne kuitenkin painottaa, että ihminen ei voi luovuttaa vastuuta toiselle, ei ihmiselle eikä koneelle.

Omantunnon merkitys

Ortodoksisessa teologiassa omatunto ei ole pelkkä sisäinen tunne, vaan Jumalan äänen kaiku ihmisessä. Se vaatii harjoitusta, rukousta ja valppautta. Omantunnon tehtävä ei ole tehdä päätöksiä puolestamme, vaan ohjata meitä kohti totuutta.

Tekoäly ei tunne omantunnon kipua. Se ei kadu eikä kanna syyllisyyttä. Siksi se ei voi korvata ihmistä tilanteissa, joissa vaaditaan moraalista harkintaa, myötätuntoa ja vastuunkantoa. Tekoäly voi tukea päätöksentekoa, mutta se ei voi olla sen viimeinen auktoriteetti.

Päätöksenteko kirkon elämässä

Kirkon elämässä tämä kysymys saa erityisen painon. Kirkko ei ole organisaatio, jonka tehtävä on maksimoida tehokkuus. Se on yhteisö, jossa ihmiset kohdataan persoonina. Päätökset koskevat usein yksittäisiä ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan, eivät tilastoja.

Teknologia voi auttaa hallinnossa ja tiedon käsittelyssä, mutta se ei voi korvata pastoraalista harkintaa. Papin, diakonin tai muun kirkon työntekijän vastuu ei siirry järjestelmälle. Ortodoksinen kirkko kutsuu kantamaan vastuun kasvokkain, rukouksen ja kuuntelemisen kautta.

Suomalainen hiljaisuus ja tekoälyn haaste

Suomalaisessa kulttuurissa on taipumus luottaa järjestelmiin ja välttää vastakkainasettelua. Tämä voi tehdä tekoälyn käytöstä huomaamattoman mutta samalla ongelmallisen. Kun päätöksiä ei kyseenalaisteta, vastuu siirtyy näkymättömästi pois ihmisiltä.

Ortodoksinen teologia kutsuu toisenlaiseen valppauteen. Se ei vastusta teknologiaa, mutta se vaatii erottelukykyä. Kysymys ei ole siitä, mitä voidaan automatisoida, vaan siitä, mitä ei pidä automatisoida.

Vapaus säilyy vain, jos se eletään

Ortodoksinen näkemys ihmisestä perustuu vapauteen, joka eletään todeksi suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Tätä vapautta ei voi ulkoistaa. Jos ihminen luopuu vastuusta valintojensa edessä, hän luopuu myös vapaudestaan.

Tekoäly voi olla hyödyllinen apuväline, mutta se ei voi korvata ihmistä moraalisena toimijana. Kirkon tehtävä ei ole antaa teknisiä ohjeita tekoälyn käyttöön, vaan muistuttaa siitä, että ihmisyys ei katoa, vaikka päätöksenteko muuttuu monimutkaisemmaksi.

Avoin kysymys

Voiko kone korvata ihmisen päätöksenteon. Ortodoksinen vastaus on varovainen mutta selkeä. Kone voi tukea, mutta ei korvata. Päätöksenteko kuuluu ihmiselle, koska vastuu kuuluu ihmiselle.

Teknologinen aika haastaa kirkon pitämään kiinni tästä periaatteesta. Ei siksi, että teknologia olisi uhka, vaan siksi, että ihmisyys on lahja, jota ei voi delegoida.

Jatkuu sarjassa:
Kun nopeus korvaa viisauden. Teknologinen tehokkuus ja ortodoksinen käsitys ajasta.

Seuraavaksi voimme:

keventää tai tiivistää tätä versiota,

lisätä tähän suomalaisia konkreettisia esimerkkejä (sote, koulutus, seurakuntahallinto), tai

kirjoittaa tähän osaan myös Lähteistä-luvun kuten osissa 1 ja 2.
-->