Lähdekoodi sivulle Kirkkokynttilä ja sen vertauskuvallisuus

<br>
([https://www.ortodoksi.net/images/0/01/Kirkkokynttila-on3.mp3 '''Kuuntele''' artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona], avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)<br>
<br>
''Aamun Koitto numero 25, 15.12.1977 sivut 448-449.''<br>
<br>
('Professori '''A. I. Georgijevskin''' artikkelista ''"Церковная свеча и её символика - Журнал Московской Патриархии"'' (Tserkovnaja svetsha i jejo simvolika - Zhurnal Moskovskoj Patriarhii) 9/1977 - lyhentäen suomentanut '''Pertti Rantala''').<br> 
[[Kuva:Muistelupoyta_val_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Tuohuksia Valamon muistelupöydällä<br><small>(kuva &copy; Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen)</small></center>]]<br>
Kristillisessä Kirkossa on[[Tuohus| kynttilöiden]] ja [[Lampukka|lampukoiden]] sytyttämisellä erityinen vertauskuvallinen merkitys. Yhtään jumalanpalvelusta ei voida toimittaa ilman sytytettyjä kynttilöitä.<br>
<br>
Vanhan liiton aikana, kun oli pystytetty ensimmäinen Jumalan temppeli maan päälle - ilmestysmaja, palvelukset siellä toimitettiin lamppujen kera Herran käskyn mukaisesti (2. Mos. 40:4, 25). Vanhan liiton esikuvan vaikutuksesta kynttilöiden ja lampukassa olevan öljyn polttamisesta tuli Uuden liiton seurakunnan jumalanpalvelusten välttämätön osa.<br>
<br>
Apostolien Teoissa puhutaan lamppujen palamisesta jumalanpalveluskokouksessa apostolisena aikana. Niinpä Trooaassa, missä Herran opetuslapset kokoontuivat viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, murtamaan leipää, so. toimittamaan liturgiaa, oli yläsalissa paljon lamppuja (Apt. 20: 8). Maininta lamppujen suuresta lukumäärästä puhuu, ei niiden käytöstä valaistusta varten, vaan hengellisestä merkityksestä.<br>
<br>
"Me emme toimita jumalanpalveluksia ilman kynttilöitä", sanoo Tertullianus, "mutta me käytämme niitä ei vain karkottaaksemme yön pimeyden, vaan sitä varten, että kuvaisimme näin Kristusta – luomatonta Valkeutta, jota ilman me myös keskipäivällä harhailisimme pimeydessä.<br>
<br>
Kun ortodoksit käyvät sisälle Jumalan temppeliin ja aloittavat sisäisen rukouksen yhteyden Herran, hänen puhtaimman Äitinsä ja pyhien kanssa, he sytyttävät näiden ikonien eteen tuohuksia. Ikonin edessä palava kynttilä on merkkinä meidän uskostamme ja toivostamme Jumalan armovoiman apuun, jota aina lähetetään ylenpalttisesti kaikille, jotka uskolla ja rukouksella rientävät Herran ja hänen pyhiensä tykö. Sytytetty kynttilä on myös vertauskuva meidän palavasta ja kiitollisesta rakkaudestamme Jumalaan.<br>
[[Kuva:Konevitsalainen_1_val_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Konevitsalainen Jumalanäiti Valamon kirkossa<br><small>(kuva &copy; Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen)</small></center>]]
Kirkkosäännöt sisältävät määräyksiä siitä, milloin ja missä sytytetään kynttilöitä ehtoopalveluksen, aamupalveluksen ja muiden jumalanpalvelusten aikana.<br>
<br>
Joidenkin erityisten jumalanpalvelusten aikana rukoilijat eivät vain aseta kynttilöitä ikonien eteen, he myös itse seisovat palavat kynttilät käsissä. Niinpä jumalanpalvelussääntöjen kirjassa, Typikonissa, sanotaan syyskuun 26. päivän, pyhän apostoli Johannes Teologin muiston kohdalla: ”annetaan kynttilät veljille”(polyeleossa).<br>
<br>
Palmusunnuntain aamupalveluksessa pidämme käsissä paitsi siunattuja pajunoksia, myös palavia kynttilöitä ja kuvaamme näin iankaikkiseen elämään kohdistuvan ylösnousemususkomme sammumatonta valkeutta.<br>
<br>
Suuren perjantain aamupalveluksessa (tavallisesti torstai-iltana) 12 kärsimysevankeliumijakson lukemisen aikana rukoilijat sytyttävät tuohukset ja pitävät niitä kädessään myötäeläen Herran kärsimykset ja palaen hengellistä rakkautta Häneen. Venäläisillä uskovaisilla on ammoisista ajoista asti tapana viedä Suuren perjantain aamupalveluksessa sytyttämänsä kynttilä kotiin ja tehdä sillä risti oviin Herran kärsimysten muistamiseksi ja merkiksi pahan vaikutuksen rajoittamisesta.<br>
<br>
Suuren perjantain ehtoopalveluksessa kannettaessa Kristuksen hautauskuva alttarista ja Suuren lauantain aamupalveluksessa kaikki kirkossa olijat seisovat palavine kynttilöineen Kristuksen hautauskuvan edessä. Kynttilät ovat merkkinä rakkaudesta ristiinnaulittuun ja kuolleeseen Herraan ja uskosta Hänen valoa tuovaan ylösnousemiseensa.<br>
<br>
Pyhänä pääsiäisenä alkaen ristisaatosta kirkon ympäri aina pääsiäisen aamupalveluksen loppuun saakka uskovaiset pitävät palavia tuohuksia käsissään ja ilmaisevat tällä tavalla suurta iloa ja hengellistä riemua ”Sillä Kristus – iankaikkinen ilo – nousi ylös kuolleista”.<br>
<br>
Vanhoista ajoista asti piispallisissa jumalanpalveluksissa käytetään erityisiä kynttelikköjä. Uskovaiset hartaasti kumartuvat piispan siunatessa dikirillä (kaksoiskynttilällä), joka kuvaa Jeesuksen Kristuksen kahta luontoa – jumalallista ja inhimillistä, ja trikirilla (kolmoiskynttilällä), joka on vertauskuvana Pyhästä Kolminaisuudesta.<br>
[[Kuva:Konevitsalainen_2_val_hap.jpg|thumb|400 px|<center>Konevitsalainen Jumalanäiti Valamon kirkossa<br><small>(kuva &copy; Ortodoksi.net / Hannu Pyykkönen)</small></center>]]
Pyhien mysteerioiden (sakramenttien) toimittamisen aikana myös sytytetään kynttilöitä. Pyhän kasteen mysteerio toimitetaan papin pukeuduttua jumalanpalveluspukuun ja "kaikkien kynttiläin tultua sytytetyiksi". Kasteastian reunalle asetetaan kolme tuohusta sen merkiksi, että kastaminen suoritetaan Pyhän Kolminaisuuden nimeen. Mirhavoitelun tapahduttua käytäessä kasteastian ympäri kummit pitävät kädessä palavia kynttilöitä ja ilmaisevat näin ilonsa siitä, että seurakunnan pelastavaiseen turvaan, ikuiseen liittoon Kristuksen kanssa astuu Kirkon uusi jäsen.<br>
<br>
Ennen avioliittoon vihkimisen mysteeriota pappi siunaa vihittäviä kolmesti ristinmerkillä "ja antaa heille sytytetyt kynttilät" ja he menevät sisälle temppeliin avioliiton mysteerion toimittamista varten pitäen kädessään palavia kynttilöitä. Ne merkitsevät sydämellistä keskinäistä rakkautta ja halua elää Kirkon siunauksen mukaisesti – valoisasti, puhtaasti ja riemullisesti.<br>
<br>
Sairaan voitelun mysteeriossa vanhan tavan mukaan sytytetään seitsemän kynttilää Pyhän Hengen lahjojen armovaikutuksen merkiksi. Sairastava, mahdollisuuksien mukaan, ja kaikki rukoilijat pitävät käsissään palavia tuohuksia ilmaisten uskoa ja toivoa siihen, että Jumalan armo tulee sairastavan päälle ja hänelle lähetetään sielun ja ruumiin terveys.<br>
<br>
Kun temppeliin tuodaan poisnukkuneen ruumis, niin arkun ympärille asetetaan neljä kynttilää ristin muotoisesti ikään kuin todistukseksi siitä, että edesmennyt oli kristitty. Muistopalveluksen (panihidan), parastasiksen ja hautaustoimituksen aikana rukoilijoilla on sytytetyt kynttilät sen osoitukseksi, että vainajan sielu on tullut maan päältä taivaan valtakuntaan – illattomaan jumalalliseen valkeuteen. Merkiksi rukousyhteydestä edesmenneiden kanssa me asetamme yleiseksi tulleen tavan mukaan heidän muistokseen tuohuksia vainajain muistelupöydälle.<br>
<br>
Panemme merkille vielä eräitä jumalanpalveluksia, joissa kynttilöitä tai lampukoita käytetään erikoismerkityksessä. Niinpä ennenpyhitettyjen lahjain liturgiaa edeltävässä ehtoopalveluksessa ensimmäisen parimian jälkeen pappi siunaa kansaa palavalla kynttilällä ja suitsutusastialla lausuen: "Kristuksen Valkeus valaisee kaikkia".<br>
<br>
Kristuksen syntymän ja teofanian (Herran kasteen) aattona me näemme pyhäkön keskellä juhlaikonin eteen sytytetyn kynttilän muistutuksena Vapahtajan Kristuksen – Valkeuden Antajan – syntymisestä ja ilmestymisestä maailmaan ja kuulemme papiston ja kuoron laulamina juhlan [[tropari]]n ja [[Kontakki|kontakin]].<br>
<br>
Liturgiassa papin lausuttua: ”Pyhät pyhille”, kuninkaan ovien eteen asetetaan palava kynttilä "hartaaksi kunnioitukseksi silloin ylennettävälle Pyhälle Karitsalle" ja muistutukseksi siitä, että Ehtoollisesta osallisiksi tulevat kohtaisivat Herran evankeliumin viisaiden neitsyeiden tavoin: uskon lamput palavina (Dimitrevski).<br>
<br>
Siispä jokainen jumalanpalvelus suoritetaan kynttilöiden ja lampukoiden palaessa. Me näemme niiden sytyttämisessä moniulotteisen hengellisen vertauskuvallisen merkityksen. Ne kertovat siitä, että Jumala, joka on käskenyt pimeydestä koittaa valkeuden, valaisee meidän sydämemme, jotta valistaisi meidät Jumalan kirkkauden tuntemisella Jeesuksessa Kristuksessa (2. Kor. 4: 6), joka valistaa maailman hengellisellä valkeudella (Joh. 1:9, 8: 12). Temppelissä palavat kynttilät ovat ilmausta rukoilijoiden hartaudesta, heidän rakkaudestaan ja uhristaan Jumalalle ja samalla myös Kirkon hengellisestä riemusta ja ilosta. Palavat tuohukset muistuttavat siitä illattomasta valosta, joka taivasten valtakunnassa ilahduttaa vanhurskasten, Jumalalle otollisten sieluja.<br>
<br>
[[Luokka:Aamun Koitto]]