Lähdekoodi sivulle Suomi ja Valamo Boris Zaitsevin silmin

TULOSSA<!--<h1>Suomi ja Valamo Boris Zaitsevin silmin. Vuosi 1935</h1>

<p>
Elokuussa 2025 tuli kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun
<b>Boris Konstantinovitš Zaitsev</b> ja hänen vaimonsa <b>Vera Aleksejevna
Zaitseva</b> vierailivat Laatokan Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarissa.
Yksi tämän matkan merkittävistä tuloksista oli esseesarja nimeltä <i>Suomi</i>,
joka muokattiin vuotta myöhemmin pieneksi kirjaksi <i>Valamo</i>.
Kyseinen teos on yhä Venäjällä tunnetuin emigranttikirjailijan laatima
kuvaus vanhan Valamon elämästä maailmansotien välisenä aikana.
</p>

<p>
Boris Zaitsevin tekstin tärkeä lisä on hänen puolisonsa Vera Zaitsevan
päiväkirja, joka säilyi Norjassa ja jota on osittain käytetty tässä
julkaistavassa aineistossa. Osa tekstissä mainituista lähteistä sekä
monia muita dokumentteja ja painotuotteita on esillä näyttelyssä
<i>Suomi ja Valamo Boris Zaitsevin silmin. 1935</i> Venäjän tiedeakatemian
kirjastossa Pietarissa.
</p>

<p>
Zaitsevien puolentoista kuukauden mittaisesta Suomen-matkasta on
pitkään tiedetty vain vähän. Matka Suomeen ja yhdentoista päivän
vierailu Valamon saarella (30.7.&ndash;9.8.1935) tallentuivat Zaitsevin
kirjoittamaan yhdeksän esseen sarjaan, joka julkaistiin pariisilaisessa
<i>Vozroždenije</i>-lehdessä 20.10.1935&ndash;8.3.1936. Näistä kahdeksan esseetä
muokattiin sitten 78-sivuiseksi kirjaksi, jonka julkaisi Tallinnassa
vuonna 1936 <b>Robert Adolfovitš Kaushe</b> &rdquo;Strannik&rdquo;-nimisenä, käytännössä
olemattomana kustantamona &ndash; nimen valitsi epäilemättä Zaitsev itse,
sillä hän käytti sitä usein itsestään.
</p>

<p>
Vuonna 1973 teos julkaistiin uudelleen New Yorkissa arkkipappi
<b>Aleksandr Kiseljovin</b> toimesta. Kiseljov jätti kuitenkin huomioimatta
juuri tätä painosta varten Zaitsevin tekemät korjaukset. Näin kirjan
lopullinen, kirjailijan itsensä viimeistelemä versio jäi edelleen
julkaisematta.
</p>

<p>
Teosta alettiin painaa uudelleen suurin painoksin jo myöhäisen
Neuvostoliiton päivinä &ndash; painosten määrää ei käytännössä tiedetä.
Kirjan valmisteluaineistoa ei kuitenkaan tunneta lainkaan: Suomesta
tai Valamosta ei ole löydetty luonnosvihkoja tai muistiinpanoja,
toisin kuin esimerkiksi Zaitsevin Kreikan- ja Athos-vuoren matkoista,
joiden havainnolliset muistiinpanot julkaistiin kokonaisina vasta
vuonna 2013. Vaikuttaa siltä, että <i>Valamo</i>-kirjan teksti syntyi
pääosin paikan päällä ja viimeisteltiin myöhemmin Pariisissa.
</p>

<p>
Nasarin erakkolan lähellä olevalla hautausmaalla otettiin kesällä 1935
valokuva igumeni <b>Haritonista</b> &ndash; kuva, joka oli tarkoitettu tulevaan
kirjaan ja joka sijoitettiin ensimmäisen kuvaliitteen toiselle sivulle.
</p>

<p>
1990-luvun puolivälissä Norjasta löytyivät Vera Zaitsevan lähes
päivittäiset matkamuistiinpanot, jotka hän oli kirjoittanut koko
matkan ajan. Ei ole tietoa, miten ne olivat päätyneet hänen
sisarentyttärensä, <b>Maria Aleksandrovna Polievktovan</b> (avioliitossa
Christensen), haltuun &ndash; ehkä hänelle oli lähetetty kertomus matkasta
tai päiväkirjoja oli suunniteltu käännettäväksi. Päiväkirjat löysi
Polievktovan poika, <b>Jalmari Christensen</b>, jonka ansiosta saadaan nyt
käyttöön johdonmukainen ja yksityiskohtainen kuvaus tästä Zaitsevien
merkittävästä matkasta &rdquo;lähes vielä venäläisille&rdquo; alueille.
</p>

<p>
Toisin kuin Kreikan-matkalla, joka tehtiin lehden toimituksen
toimeksiannosta, Suomen-matka tapahtui Antonina Kaushe&rsquo;n
(o.s. Bazhanova) kutsumana. Hän oli Vera Zaitsevan sukulainen ja sisar
varakkaalle pietarilaiselle liikemiehelle <b>Filadelf Bazhanoville</b>,
jonka koristeellinen jugend-talo Pietarissa (nyk. Maratinkatu 72)
tunnetaan yhä. Kaushet asuivat Kellomäen alueella, varsin hyvässä
toimeentulossa, ja he maksoivat Zaitsevien matkan kulut.
</p>

<p>
Ei tiedetä, kuinka paljon Zaitsev tunsi Valamoa etukäteen, mutta hän
oli kuullut siitä ja tavannut Pariisissa <b>isä Afanasi Necaevin</b>, Valamon
luostarista lähtöisin olleen munkkinoviisin sekä teologisen instituutin
opiskelijan. Hän oli myös lukenut emigranttilehdissä julkaistuja,
usein liioiteltuja kertomuksia luostarin vaiheista 1920-luvulla.
</p>

<h2>Matka Suomeen ja Kellomäkeen</h2>

<p>
Zaitsevit lähtivät Pariisista 10.7.1935 ja nousivat samana iltana
Antwerpenissä laivaan. Vera merkitsi päiväkirjaansa: &quot;Lähdimme samaan
aikaan, kun Valamossa alkaa vigilia. Huomenna pyhittäjät Sergei ja
Herman, Valamon perustajat.&quot; Pian he kohtasivat merellä
neuvostoliittolaisia matkustajia ja laivoja, jotka herättivät heissä
vastenmielisyyttä &ndash; tämä toistuu Veran päiväkirjoissa.
</p>

<p>
He saapuivat Helsinkiin 15.7. ja edelleen Terijoelle, jonne Antonina
Kaushe saapui heitä vastaan. Zaitsevit majoittuivat P. S. Zahharovin
pensionaattiin, jonka edustalta avautui laaja näkymä Suomenlahdelle.
He viettivät Kellomäessä lähes koko Suomessa oloajan &ndash; sekä lähellä
rakkaita ystäviä että kuitenkin omassa rauhassaan.
</p>

<p>
Heidän päivänsä täyttyivät uimisesta, kävelyistä, käynneistä Rajajoella,
rajan tarkkailusta kiikareilla, vierailuista Viipuriin sekä Ilja Repinin
<i>Penaatteihin</i> Kuokkalassa. He tutustuivat myös uusiin ihmisiin,
kirjailijoihin ja emigranttiväkeen. Vera aloitti matkalla isä Aleksandr
Eltsjaninovin teoksen <i>Muistiinpanoja</i> (YMCA-Press, 1935), josta tuli
hänelle elinikäinen rakkaus.
</p>

<h2>Valamo 30.7.&ndash;9.8.1935</h2>

<p>
Zaitsevit lähtivät Valamoon 30.7., ja isä <b>Luka (Zemskov)</b> majoitti heidät
ystävällisesti. He tutustuivat heti seuraavana päivänä luostarin
johtajaan, igumeni <b>Hariton (Dunaev)</b>, johon he kiintyivät syvästi.
Matkat saariston skiittoihin alkoivat heti:
</p>

<ul>
<li><b>Kaikkien pyhien skiitta</b></li>
<li><b>Smolenskin skiitta</b></li>
<li><b>Konevitsan skiitta</b> (jossa he tapasivat skeemamunkki <b>Nikolai Tolstovin</b> ja erakko <b>isä Feodor Pošehovin</b>)</li>
<li><b>Uuden Jerusalemin skiitta</b></li>
</ul>

<p>
He tapasivat lisäksi useita merkittäviä kilvoittelijoita:
skeemapappismunkki <b>Jefremin (Hrobostov)</b>, entisen igumenin
<b>Pavlinin (Mešalkin)</b> sekä isä <b>Johanneksen (Alekseev)</b>, tulevan
pyhittäjän. Heidän vaikutelmistaan syntyi syvä kiintymys Valamon
veljestöön: vieraanvaraisuus, hengellinen hiljaisuus ja
kilvoittelijoiden lämpö tekivät heihin pysyvän vaikutuksen.
</p>

<p>
1. elokuuta he vierailivat <b>Nasarin erakkolassa</b> ja skeemamunkki
Nikolain keljassa. Seuraavana päivänä he tutustuivat luostarin
kirjastoon. 3.8. he kävivät Pyhällä saarella pyhittäjä
<b>Aleksanteri Syväriläisen</b> luolalla; Vera vertasi saaren tunnelmaa
Böcklinin <i>Kuolleiden saareen</i> &ndash; kuitenkin täällä asui &quot;eloisia ja
iloisia asukkaita&quot;.
</p>

<p>
4.8. he lähtivät yölliselle venematkalle Konevitsan skiittaan ja
osallistuivat siellä palveluksiin. He näkivät entisen igumenin Pavlinin
vihkimisen suureen skeemaan, joka liikutti heitä syvästi.
</p>

<p>
6.8. (Boris Zaitsevin nimipäivä) he viettivät juhlaa veljestön kanssa
ja veivät myöhemmin Pariisiin Valamolla painettuja laulukortteja
<i>Oi, ihmeellinen Valamon saari</i>. He tilasivat ikoneita ja saivat
igumenilta useita kirjoja ja julkaisuja, joita he kuljettivat
myöhemmin mukanaan.
</p>

<p>
He tutustuivat myös Viipurin RSKhD-nuorisoryhmään, jota johti
<b>Valentina Stepanovna Hotenko</b> &ndash; tuttavuudesta tuli pitkäaikainen.
</p>

<p>
8.&ndash;9.8. he viettivät vielä aikaa veljestön parissa, mutta 9.8. laiva
vei heidät takaisin Kellomäkeen. He jatkoivat oleskeluaan Suomessa
syyskuun loppuun saakka.
</p>

<h2>Loppukesä Suomessa</h2>

<p>
Suomessa vietetty loppukesä oli täynnä matkoja lähialueille: Viipuriin,
Kuokkalaan, Repinin huvilalle, raja-alueelle ja maaseudulle. He tapasivat
Venäjän emigranttiväkeä, kirkkokuorolaisia ja kirjallisia ystäviä.
He kuuntelivat Kronstadtin tykkien jylinää ja näkivät valonheittimet,
jotka valaisivat syysöitä. He ihailivat suomalaisen kesän ja syksyn
kirkkautta ja tunsivat syvää kiitollisuutta maan rauhasta.
</p>

<p>
He palasivat yhä uudelleen Viipurin ja Helsingin kulttuuripiireihin:
Zaitsev piti useita lukutilaisuuksia, jotka olivat suosittuja ja
tuottivat hyvin.
</p>

<p>
Heidän paluunsa Pariisiin tapahtui 1.10.1935 &ndash; yhteensä matkan
pituus oli 84 päivää.
</p>

<h2>Kirjallinen jälkivaikutus ja Ivan Šmeljov</h2>

<p>
Zaitsevien teos <i>Valamo</i> innosti myös kirjailija <b>Ivan Šmeljovia</b>,
joka oli itse tehnyt häämatkansa Valamoon vuonna 1894 ja kirjoittanut
siitä nuorena teoksen <i>Valamon kallioilla</i> (1897). Zaitsevin kirjan
myötä hän palasi aiheeseen ja kirjoitti teoksen <i>Vanha Valamo</i> (1938),
joka oli sävyltään lempeämpi ja hengellisempi kuin hänen alkuperäiset
kuvauksensa.
</p>

<h2>Talvisota ja protesti</h2>

<p>
Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, Zaitsevit järkyttyivät
syvästi. Boris Zaitsev kirjoitti <i>Protestin hyökkäystä vastaan</i>, johon
useat tunnetut emigrantit &ndash; muun muassa <b>Sergei Rahmaninov</b> ja
<b>Dmitri Merežkovski</b> &ndash; antoivat nimensä. Asiakirja julkaistiin
Pariisin <i>Poslednije novosti</i> -lehdessä 31.12.1939.
</p>

<p>
Ivan Šmeljov kieltäytyi allekirjoittamasta, mikä johti myöhemmin
kahden kirjailijan väliseen viilenemiseen.
</p>

<p>
Vera Zaitseva seurasi sodan etenemistä hartaasti: hänen päiväkirjassaan
esiintyvät rukoukset Suomen ja Valamon puolesta, ja hän kantoi
erityistä huolta ystävistään Kellomäessä. Hän sai myöhemmin kuulla,
että hänen sukulaisensa <b>Jalmari Christensen</b> oli lähtenyt
vapaaehtoisena Suomen armeijaan.
</p>

<p>
Onneksi yksikään Valamon munkki ei kuollut pommituksissa &ndash; suomalaiset
evakuoivat luostarin ajoissa, vaikka kuusi sotilasta menetti henkensä
puolustaessaan saarta.
</p>

<p>
Kaushejen perhe pelastui Ruotsiin. Zaitsevien ystävyydet Suomessa
säilyivät, vaikka he eivät enää koskaan päässeet käymään uudessa
Valamossa Heinävedellä.
</p>

<p>
Valamosta saadut siunatut kuvat ja esineet säilyivät Zaitsevien
perheessä ja siirtyivät myöhemmin heidän jälkeläisilleen.
Useimmat tässä yhteydessä mainituista yksityisten kokoelmien
valokuvista ovat ilmestyneet julkisuuteen vasta äskettäin.
</p>

<p>
<i>Perustuu Voda Živaja -lehden sivustolla julkaistuun materiaaliin.</i>
</p>

[[Luokka:Artikkelt]]
-->