Lähdekoodi sivulle Viha ja kauneus (kirja)

[[Kuva:viha-ja-kauneus_kansi.jpg|thumb|400 px|<center>Kirjan kansi</center>]]
:: Mihail Šiškin: '''Viha ja kauneus''' – Kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta   
:: ISBN 978-951-0-50632.5
:: Suomennus: Vappu Orlov ja Sirpa Hietanen
:: Julkaisija  ja kustantaja: WSOY (osta: https://www.suomalainen.com/products/viha-ja-kauneus-3 )    
:: Julkaisuajankohta: 4.11.2025
:: Sivumäärä: 230 sivua
:: Koko: 220 mm x 140 mm
:: Sidos: sidottu / kovakantinen / kansipaperi

Kuuntele äänikirjana Celia-palvelussa:  https://www.celianet.fi/work/391311 <br>
Lue lisää [https://www.celia.fi/ Celia-palvelusta].<br>
<br>
KESKEN _ lisää seuraa piakkoin!<br>
<br>
<!--'''Mihail Šiškinin "Viha ja kauneus" on Synkkä mutta valaiseva katsaus Venäjän sielunmaisemaan'''<br>
<br>
Mihail Šiškinin uusin esseekokoelma, ''"Viha ja kauneus – Kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta"'', on suomentajien '''Vappu Orlovin''' ja '''Sirpa Hietasen''' ansiosta saatu nautittavaksi teos, joka pureutuu syvälle Venäjän historiaan, kulttuuriin ja nykypäivään. Tämä yli 200-sivuinen teos osoittautuu todella koukuttavaksi lukukokemukseksi, joka imaisee lukijan mukaansa lähes yhdellä ahmimisella – todisteena paitsi sen sisällön huikeudesta myös Šiškinin kertojanvoimasta.<br>
<br>
Sivuillamme on aiemmin julkaistu kirja-arvio hänen edellisestä suomeksi julkaistusta kirjastaan [[Sota vai rauha (kirja)|''”Sota vai rauha”'']].<br>
<br>
Tämä uusin kirja – ''”Viha ja kauneus”'' – tarjoaa valtavasti tietoutta nykyisestä Venäjästä, vertaillen ja rinnastaen sitä taitavasti maan historiaan, venäläisten vaiheisiin ja koko valtakunnan vaiheisiin. Kertojan ote on karun todellista ja realistista, sillä Šiškin itse on venäläinen, joka on kokenut näitä asioita itsensä, perheensä ja sukunsa kautta. Kirja toimii silmien avaajana, herättäen lukijan ymmärtämään, kuinka helposti venäläiseen propagandaan on voinut uskoa ja tehdä vääriä johtopäätöksiä. Se tarjoaa oivan mahdollisuuden ”päästä kartalle” siitä, mitä Venäjällä ja osin Ukrainassa todella tapahtuu.<br>
<br>
Sveitsissä jo lähes parikymmentä vuotta asunut Šiškin on ollut tunnettu Kremlin politiikan kriitikko, ja tämä teos jatkaa samalla tinkimättömällä linjalla. Hän on yrittänyt estää Venäjää muuttumasta diktatuuriksi, ja vaikka taistelu on toistaiseksi hävitty, Šiškinin aseina ovat edelleen sivistys, koulutus ja kirjallisuus.<br>
<br>
Kirjailijan perusviesti on armoton: ''"Kun sota alkaa, kirjallisuus kärsii aina tappion."'' Tämä lausahdus, joka mukailee Ukrainan presidentti '''Volodymyr Zelenskyin''' kuuluisaa kommenttia ''"tarvitsen ammuksia, en kyytiä"'', kiteyttää sodan ja taiteen välisen ristiriidan. Šiškin uskoi aikoinaan mielenosoituksiin, kuten vuoden 2011 "lumivallankumoukseen" Moskovassa, jossa kymmenet tuhannet protestoivat rauhanomaisesti vaalivilppiä vastaan. Hän muistelee hymyillen aikaa, jolloin oppositiojohtajat '''Boris Nemtsov''' ja '''Aleksei Navalnyi''' kannustivat kansaa – molemmat maksoivat myöhemmin hengellään Kremliä vastaan noususta. Šiškinin mukaan väkivallattomuus on voimatonta armeijan edessä, kuten Valko-Venäjän tapahtumat vuonna 2020 osoittivat. Kirja tarjoaa vastauksia myös kysymyksiin, miksi Venäjä toimii tietyllä tavalla ja miksi osa venäläisistä ei usko edes vapaissa demokratioissa eläviä sukulaisiaan.<br>
<br>
'''Diktatuurin synkkä varjo ja ortodoksisen kirkon rooli'''<br>
<br>
Šiškinin esseiden läpi kulkee kysymys toivosta, mutta valoisampaa tulevaisuutta ei ole näkyvissä niin kauan kuin Venäjä on diktatuuri. Hän toteaa, että demokratiat eivät tarvitse sotia, toisin kuin diktatuurit, jotka tarvitsevat vihollisia olemassaolonsa oikeuttamiseksi. Šiškin painottaa, että Venäjän sota Ukrainassa on "meidän sotamme", ja pitää Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean hallituksia "barbaareina", jotka lietsovat sotaa ylläpitääkseen ja levittääkseen diktatuurejaan.<br>
<br>
Yksi teoksen merkittävimmistä teemoista on ''ortodoksisen kirkon osuus'' Venäjän vallankäytössä. Šiškin osoittaa, miten kirkko on vuosisatojen ajan toiminut vallan tukipilarina, tukiessaan niin tsaareja, '''Stalinia''' kuin '''Putinia'''. Hän kuvailee osuvasti, miten entiset kommunistit muuttuivat yhdessä yössä uskonnollisiksi, kun "näennäissosialismi korvattiin näennäisdemokratialla", ja kirkko palasi mieluusti vanhaan tehtäväänsä. Dostojevskin ajatukset, joissa kansan kärsimys on välttämätön Jumalan saavuttamiseen ja Venäjän kansa on kärsimyksiensä kautta Jumalan valittu kansa, ovat toimineet ideologisena pohjana tälle yhteistyölle. Kirja nostaa esiin myös sen karun tosiasian, että ortodoksinen kirkko on sotkeutunut – tai jopa sokeutunut – Venäjällä, osin Ukrainassa ja jopa Suomessa, toistaen harhaoppisia ajatuksia. Erityisesti ne, jotka kuuluvat Venäjän kirkon alaisuuteen tai sympatiseeraavat sitä, saavat kirjailijalta kyseenalaistavan katseen. Mieleen nousee '''Leninin''' aikainen termi: ”hyödylliset idiootit” (''полезный идиот'').<br>
<br>
'''Taiteilijat tyrannian palveluksessa – ja sitä vastaan'''<br>
<br>
''"Viha ja kauneus"'' ruotii Venäjän nykytilaa ja sen historiallista kehitystä pitkälti kirjallisuuden kautta. Šiškin tarkastelee suurten venäläisten kirjailijoiden ja säveltäjien suhdetta valtioon ja sitä, miten valtaapitävät ovat hyödyntäneet heidän tuotantoaan omiin tarkoituksiinsa. Esimerkiksi ''''''Dostojevskin ajatus Venäjän messiaanisesta tehtävästä ja kansan kärsimyksistä on ollut hyödyllinen monille hallinnoille. Samoin '''Gogolin'' tuotantoa, erityisesti hänen ajatustaan "Venäähän pitää uskoa, Venäjää pitää rakastaa. Ei hajottaa vaan uskoa, ei vihata vaan rakastaa", on käytetty kansan ohjailuun. Šiškin korostaa, että sekä Turgenev että Tolstoi loivat kuvaa Venäjästä ja venäläisistä, joka tuki maan hallintorakenteita.<br>
<br>
Šiškin kiinnittää huomiota myös venäläisiin mestarisäveltäjiin, kuten '''Sergei Rahmaninoviin''' ja '''Dmitri Šostakovitšiin'''. Hän nostaa Rahmaninovin, joka eli valtaosan aikuiselämästään emigroituneena Yhdysvaltoihin, malliesimerkiksi taiteilijasta, joka on luonut taideaarteita kaukana kotimaastaan, vaikka hänet Venäjällä on leimattu kykenemättömäksi luomaan muualla kuin kotimaassaan – aivan kuten Šiškin itsekin on asemoitu.<br>
<br>
Esseet analysoivat kiinnostavasti Venäjän kirjallisuuden jättiläisiä, kuten juuri Dostojevskia, Gogolia, '''Turgenevia''' ja '''Tolstoita''', heidän panoksestaan tyrannian palveluksessa Ukrainaan kohdistetun hyökkäyssodan prisman läpi. Šiškin löytää '''Anton Tšehovista''' (sekä emigranteista '''Joseph Brodskysta''' ja '''Vladimir Nabokovista''') toisenlaisen lähestymistavan, sillä Tšehovin ajattelu ei antaudu hurmahenkisyyteen ja nationalismin paatokseen, eikä siitä löydy imperialismin pohjavirettä.<br>
<br>
Šiškin samaistuu sadan vuoden takaiseen esikuvaansa, '''Hitlerin''' leppymättömään kriitikkoon, '''Thomas Manniin'''. Mannin sanat vuodelta 1945 siitä, miten "ne kirjat, jotka ylipäänsä voitiin painaa Saksassa vuosina 1933-1945, eivät ansaitse mitään arvoa", heijastelevat Šiškinin omaa tunnetta nyky-Venäjän kirjallisuutta kohtaan.<br>
<br>
'''Kuolemanpelosta taiteen motiivina'''<br>
<br>
Kirjailija keskeyttää hilpeästi, kun puhe kääntyy politiikasta kohti kuolemaa: "Voidaanko jättää politiikka, se on niin ikävä aihe, ja jutella vain kuolemasta?" Šiškin on kirjoittanut, miten '''Leo Tolstoi''' pelkäsi kuolemaa samalla kun aihe kiihotti häntä. Tolstoin kokemukset teloitetun kasvotusten jättivät häneen pysyvän jäljen. Kuolemanpelko on Šiškinin mukaan hyvä motiivi tehdä taidetta. Hän nostaa esille myös '''Kasimir Malevitšin''' "Mustan neliön", joka symboloi kuoleman antamaa muotoa.<br>
<br>
Šiškinin mukaan kirjailija on itse kulttuuri, yksi sen edustajista, ja venäläinen kulttuuri elää nykyään vain kotimaansa ulkopuolella. Surullisin luku kirjassa kertoo venäläisten hiljaisuudesta ja siitä, etteivät he puhu elintärkeistä asioista. Hän kertoo esiintymisestään Krasnojarskin kirjamessuilla vuonna 2014, Krimin valtauksen aikaan, jolloin kukaan muu ei puhunut uhkaavasta katastrofista – yleisöä kiinnosti enemmän antiikin Rooman matkaopas.<br>
<br>
''"Viha ja kauneus"'' on riipaisevuudessaan lumoavaa luettavaa, tarjoten hirmuisia asioita kauniissa lauseissa. Vaikka Šiškinin analyysi on patriarkaalinen, keskittyen mieskirjailijoiden vaiheisiin, ja '''Anna Ahmatovan''' kaltaisten naistaiteilijoiden tuotanto jää käsittelemättä, teos avaa kiehtovan näköalan taiteen, yhteiskunnan ja vallan vuorovaikutukseen venäläisessä yhteiskunnassa. Mihail Šiškinin tarkat havainnot auttavat ymmärtämään, miten Venäjästä on kehittynyt se yhteiskunta, joka se tänä päivänä on. Toivottavasti saamme lisää Šiškinin esseitä suomeksi tulevaisuudessa.
<br>
'''Vahva lukusuositus!'''<br>
<br>
Hannu Pyykkönen / '''Ortodoksi.net'''<br>
10.7,2025<br>-->
<br>
'''Takakannen teksti'''<br>
<br>
VENÄJÄN VALLAN JA VASTARINNAN MONET KASVOT<br>
<br>
Mihail Siskinin uusi esseekokoelma jatkaa Venäijan kansan ja valtaapitävien sokeiden pisteiden valaisemista.<br>
<br>
Miten on selitettävissä, että lukuisat venäläiset tukevat oman valtionsa rikoksia ja lähtevät kuuliaisesti sotaan surmaamaan ukrainalaisia? Missä on pahan Venäjän valtion ja hyvän Venäjän kansan välinen raja? Entä vieläkö koittaa se suuri hetki, jolloin Venäjä palaa ihmisyyteen?<br>
<br>
Šiskin pohtii, mikä merkitys taiteella ja kirjallisuudella voi olla tyrannian vastustamisessa, ja kirjoittaa muun muassa Putinin sielunmaisemasta, natseja vastustaneen Thomas Mannin ajankohtaisuudesta, Venäjän hallitusvallan suhteesta taiteeseen
sekä Venäjän ortodoksikirkon roolista sodan oikeuttajana.<br>
<br>
'''Kirjailijan esittely'''<br>
<br>
MIHAIL ŠISKIN (s. 1961) on moneen kertaan palkittu venäläinen kirjailija, jota on verrattu suuriin klassikoihin, kuten Tolstoihin, Tsehoviin ja Joyceen. Siskin asuu perheineen Sveitsissä, jossa hän on työskennellyt muun muassa pakolaiskeskuksen tulkkina. Siskin on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, ja hänen nyky-Venäjaä käsitteleviä kirjoituksiaan on julkaistu
laajalti eurooppalaisissa medioissa, myös Helsingin Sanomissa. Sota vai rauha -kirjaa on (2025) myyty Suomessa yli 30 000 kappaletta.<br>
<br>
=== Sisällysluettelo ===
<br>
* Johdanto: Mihin tarvitaan kirjallisuutta?<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Putinin musta aukko<br>
(Suomen Kuvalehti 43/2014)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Runoilija ja tsaari- kaksi Venäjaä<br>
(Kritikki: Nuoren Voiman kirjakatsaus IX, syksy 2013)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Dostojevski ja Venäjan idea<br>
(Journal21, 9.12.2021)<br>
SAKSASTA SUOMENTANUT SIRPA HIETANEN
* Elävistä nenistä ja kuolleista sieluista<br>
(Nenä ja muut pietarilaisnovellit, Aula & Co 2016)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* "Kauneuden ei ole tarpeen kestä loputomiin, jotta se olisi ikuista"<br>
(Dead Souls, Living Noses, Petit-Lucelle Publishing House, 2019)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Taistelu tyhjyyttä vastaan<br>
(Dead Souls, Living Noses, Petit-Lucelle Publishing House, 2019)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Valkoinen marmorilaiva<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Natsi-Saksa ja nyky-Venäja<br>
(Frankfurter Allgemeine Zeitung 1.1.2023)<br>
SAKSASTA SUOMENTANUT SIRPA HIETANEN
* "Ensin kuolema, sitten elmäsä"<br>
(Rondo Classic 7/2013)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Šostakovitšin matkalaukku<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Liitossa Kristusta vastaan<br>
(Reformiert 23.8.2022)<br>
SAKSASTA SUOMENTANUT SIRPA HIETANEN
* Nyt me olemme hänen toivonsa<br>
(Helsingin Sanomat 18.2.2024)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Eversti Stauffenberg ja venäläisen kulttuurin tulevaisuus<br>
(Suddeutsche Zeitung 12.1.2023)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* Tsehov: Lokki rotkossa<br>
(Frankfurter Allgemeine Zeitung 17.5.2024)<br>
VENÄJÄSTÄ SUOMENTANUT VAPPU ORLOV
* LÄHTEITÄ<br>
<br>
[[Luokka:Kirjallisuus]]
[[Luokka:Kirjaesittelyt]]