Bartolomeoksen puhe ja maljapuhe 16.9.2025
Ortodoksi.netista
Hänen Pyhyytensä ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen puhe ja maljapuhe
Virallisilla illallisilla, jonka hänen kunniakseen järjesti Yhdysvaltain varavaltiosihteeri Michael J. Rigas – The Benjamin Franklin State Dining Room, Yhdysvaltain ulkoministeriö, Washington DC (16. syyskuuta 2025)
Arvoisa varavaltiosihteeri Michael Rigas,
Korkeasti kunnioitetut suurlähettiläät, täällä edustettujen monien kansojen lähettiläät,
Arkkipiispa Elpidoforos ja rakkaat veljepiispat,
Arvostetut vieraat ja ystävät,
Rakkaat hengelliset lapsemme Herrassa,
Nouskaamme kiittämään ja osoittamaan arvostuksemme teille, varavaltiosihteeri Rigas, tästä vieraanvaraisuudesta ja kunnianosoituksesta ekumeeniselle patriarkaatille.
Seisomme tässä ainutlaatuisessa tilassa – Yhdysvaltain ulkoministeriön Benjamin Franklin State Dining Roomissa – kuten olemme tehneet aiemminkin, kun olemme saaneet osaksemme Yhdysvaltain hallituksen edustajien suurenmoisen vastaanoton.
Tämä kunnianosoitus ulottuu koko ekumeenisen patriarkaatin laajaan maailmaan – kansalliset rajat ylittävään ja täysin hengelliseen Pyhän ortodoksisen kirkon instituutioon.
Ekumeenisena patriarkkana meillä on vastuu kutsua koolle ja järjestää eri autokefaalisten – siis itsehallinnollisten – ortodoksisten kirkkojen yhteistyötä. Monet näistä kirkoista rakentuvat kansallisen identiteetin varaan, johon liittyvät yhteinen historia, kulttuuri ja kieli. Kuitenkin ortodoksinen kirkko ei hyväksy etnofyletismiä eli kansallisuuteen perustuvaa kirkollista eriytymistä, vaikka jotkut sisarkirkoistamme ovat sitä poliittisista tai jopa taloudellisista syistä harjoittaneet.
Kristuksen seuraajina meitä kutsutaan tavoittelemaan Jumalan valtakuntaa, ei minkään ihmisen valtakuntaa, olipa se kuinka houkutteleva tahansa. Ortodokseina, jotka tulemme kaupungista ja maasta, jossa kristinusko muotoutui vastakääntyneen kristillisen Rooman valtakunnan yhteydessä, ymmärrämme hyvin Jumalan valtakunnan ja ihmisten valtakunnan välisen suhteen monimutkaisuuden.
Seitsemäntoista vuosisataa, aina Nikean ensimmäisestä ekumeenisesta kirkolliskokouksesta vuonna 325 tähän vuoteen 2025 saakka, todistavat kirkon ja valtion monista kietoutumisista historian aikana.
Menneinä aikoina uskontoa käytettiin kansojen yhdistämiseksi tiettyjen hallitusten ympärille, antamaan yhtenäisyyttä maallisille valtakunnille, kuningaskunnille ja kansallisvaltioille. Tämä on ollut totta kaikissa abrahamilaisissa uskonnoissa. Me ymmärrämme sekä historialliset esimerkit että nykyiset todellisuudet.
Mutta eikö ihmiskunta ole jo saapunut pisteeseen, jossa tällainen jäykkä yhdenmukaisuus ei enää palvele kansojen etua?
Ekumeenisena patriarkaatina pyrimme edistämään uskontojen välistä vuoropuhelua, keskinäistä kunnioitusta ja yhteiselon ymmärrystä, jota maailman kansat usein kaipaavat.
Kun kansalliset identiteetit pyrkivät rakentamaan itseään tiettyjen ominaisuuksien – usein uskonnon – varaan, ne eristäytyvät diplomatian luonteesta, joka juuri tässä ulkoministeriössä saa ilmenemismuotonsa. Diplomatia tarkoittaa, että ollaan valmiita tarkastelemaan asioita toisen näkökulmasta. Se vaatii kykyä, tilaa ja tahtoa asettua toisen asemaan – olla empaattinen, ei vain myötätuntoinen. Tämä kyky on arvokas kaikilla elämän alueilla, sillä se auttaa pysymään rehellisenä myös omien aikomustensa ja motiiviensa suhteen.
Missä on siis uskonnon tarkoitus nykypäivän maailmassa? Paikassa, jota menneet sukupolvet eivät osanneet aavistaa.
Nykyään suurten uskontoperinteiden tärkeä tehtävä on luoda keskinäisen kunnioituksen ja ymmärryksen tiloja. Tällaiset tilat eivät palvele monarkkien kunnianhimoa, vaan ohjaavat kansoja kohti demokraattisia hallintomuotoja, jotka ovat osallistavia ja perustuvat kaikkien kansalaisten perusyhtäläiseen arvoon riippumatta heidän taustastaan.
Me, jotka elämme uskonnon vaikutuspiirissä, pystymme tähän, sillä yhteiselon välttämättömyys on karaissut meidät. Ja koska kaikki maailman uskonnot opettavat jokaisen ihmisen arvon, meidät haastetaan harjoittamaan hyväksyntää torjunnan sijasta. Missä ikinä uskonto näyttää vielä palvelevan ennakkoluuloa ja vihaa, siellä ei nähdä aitoa uskontoa, vaan uskonnollisten arvojen vääristämistä ihmisen valtakunnan eikä Jumalan valtakunnan palvelukseen. Niin kuin kaikki kristityt rukoilevat Herran itsensä opettamassa rukouksessa: "Sillä Sinun – ei minun – on valtakunta…".
Ekumeenisena patriarkkana, palveltuaan yli kolme vuosikymmentä pyhällä apostoli Andreas Ensinkutsutun istuimella, näemme yhä selvemmin, mikä on uskonnon tehtävä maailmassa tänään. Se on yhteen kokoamisen ja yhteistyön näköala.
Tavoitteemme on yhdistää ihmiskunta etnisistä, kielellisistä, rodullisista ja jopa uskonnollisista eroista huolimatta. Käytämme tähän uskomme periaatteita:
- Syleillä toisia, torjumisen sijasta.
- Arvostaa toisia, alentamisen sijasta.
- Samaistua toisiin, esineellistämisen sijasta.
Lopuksi, herra varavaltiosihteeri, kuten jo mainitsimme, tänä vuonna tulee kuluneeksi 1700 vuotta Nikean ensimmäisestä ekumeenisesta kirkolliskokouksesta. Siinä uskontunnustuksessa, joka on kaikkien kristittyjen rakas, me tunnustamme, että Jumalan Poika on samaa olemusta Isänsä kanssa – homoousios.
Tämä ei ole vain älyllinen pohdinta, vaan syvä totuus, joka koskee jokaista ihmistä, sillä Poika otti ihmisyytensä yhdeltä meistä – autuaalta Neitsyt Marialta.
Tiedämme, että te tunnette nämä opetukset hyvin, sillä olette itse kasvanut kreikkalaisessa ortodoksisessa perinteessä, ja isänne John valmistui Pyhän Ristin seminaaristamme Brooklinessa, Massachusettsissa.
Siksi te jaamme kanssamme tietoisuuden siitä, että ihmiskunta on sidottu yhteen syvemmällä tavalla kuin osaamme kuvitella. Tässä hengessä meillä on avain onnellisen ja täyttyneen elämän avaamiseen jokaiselle ihmiselle.
Tästä armollisesta illasta ja tilaisuudesta lausua nämä ajatukset me kiitämme, ja rukoilemme, että Jumala siunaisi aina teitä ja kaikkia, jotka tekevät työtä rauhan ja sovinnon hyväksi maailmassa.
Jumala runsaasti siunatkoon teitä – ja Jumala siunatkoon Amerikkaa!
(Lähde: Ekumeeninen patriarkaatti