Ajatuksia OPH:n vastauksesta

Opetushallitus vastasi Aksios-kirjoja koskeviin kysymyksiini

Opetushallituksen vastaus ortodoksisen uskonnon opetusta ja Aksios-oppimateriaaleja koskeviin kysymyksiin

Opetushallitus on vastannut Hannu Pyykkösen kysely OPH:lle 4.7.2026 kysymyksiini lähettämääni kirjeeseen, joka koski ortodoksisen uskonnon opetusta ja Aksios-oppikirjasarjaan tehtäviä muutoksia.

Suhtaudun vastaukseen vakavasti mutta kriittisesti. Se sisältää hyödyllisiä tietoja yksittäisistä muutoksista, mutta ei mielestäni vastaa esittämääni pääkysymykseen: miten Opetushallitus aikoo turvata sen, että ortodoksisen uskonnon opetus säilyy oman uskonnon opetuksena ja toteutuu ortodoksisen oppimäärän oman luonteen mukaisesti?

Opetushallituksen mukaan Aksios-kirjoista poistetaan oppituntien ja kouluruokailun alkuun tai loppuun tarkoitetut rukoukset. Uskontunnustus ja tropari säilyvät, mutta ne siirretään niiden sisältöä käsitteleviin lukuihin. Ilmaus ”me ortodoksit” muutetaan muotoon ”ortodoksit”, ja kategorisia kuvauksia muutetaan mahdollisuutta ilmaiseviksi.

Opetushallitus vakuuttaa, että ortodoksisen kirkon oppia, perinteitä, jumalanpalveluksia, juhlia, ikoneita ja pyhiä ihmisiä käsitellään kirjoissa jatkossakin. Pidän tätä tietoa tärkeänä, mutta se ei poista huoltani muutosten yhteisvaikutuksesta.

En pidä perusteltuna sitä, että muutokset kuvataan vain sanamuotojen korjauksiksi. Rukoustekstien poistaminen, tekstien siirtäminen ja oppikirjan äänen muuttaminen me-muodosta kolmanteen persoonaan vaikuttavat myös oppikirjan pedagogiseen näkökulmaan ja oppilaan suhteeseen käsiteltävään uskontoon.

Kysymys ei ole siitä, että oppilaita pitäisi velvoittaa rukoilemaan.
Uskonnon harjoittaminen,
rukoukseen tutustuminen ja
rukoustekstin pedagoginen käyttäminen ovat eri asioita.
Opetushallituksen omassa ohjeessa todetaan, että rukouksiin, virsiin ja uskonnollisiin toimituksiin tutustuminen kuuluu uskonnonopetukseen.

Pidän ongelmallisena myös yhdenvertaisuutta koskevaa perustelua. Opetushallitus kertoo käyttävänsä samoja kriteerejä kaikissa itse julkaisemissaan katsomusaineiden materiaaleissa. Samalla se myöntää, ettei se tarkista evankelis-luterilaisen uskonnon kaupallisten kustantajien oppikirjoja. Tämä ei poista kysymystä siitä, kohdistuuko vähemmistöuskonnon oppimateriaaleihin käytännössä erilainen ja tiukempi tarkastelu kuin enemmistöuskonnon materiaaleihin.

Myös muutosten täsmälliset kriteerit, ulkopuolisten asiantuntijoiden tehtävä, muutosten kokonaisvaikutus ja arviointiprosessin avoimuus jäävät edelleen epäselviksi.

Suhtaudun vastaukseen siksi osittaisena ja puolustuskannalle asettuvana. Se perustelee jo päätettyjä muutoksia, mutta ei aidosti arvioi sitä, missä kulkee uskonnollisen sitouttamattomuuden ja oman uskonnon opetuksen välinen raja.

Keskustelua on syytä jatkaa rauhallisesti mutta määrätietoisesti. Oman uskonnon opetus ei ole kirkon uskontokasvatusta, mutta sen tulee säilyä tunnistettavasti oman uskonnon opetuksena. Ortodoksisen lapsen ei pidä joutua museovieraaksi oman perinteensä äärellä.

Alkuperäinen kirjoitukseni:

https://pyykkonen.blogspot.com/2026/07/mihin-olet-menossa-opetushallitus.html

Hannu Pyykkönen