Kristoforos Lyykialainen

Kristoforos Jumalankantaja, muistopäivä 9.5.

Kristoforos Lyykialainen, muistopäivä 9.5.

Pyhä marttyyri Kristoforos Lyykialainen (tunnetaan myös nimellä Kristoforos Jumalankantaja ja Kristoforos Kristuksenkantaja) kuoli noin vuonna 250. Hänen muistopäivänsä on 9.5.

Jokin aika sitten pyhän Jumalankantajan, Kristoforoksen, kasvot nousivat yllättäen julkisuuden valokeilaan. Syynä ei kuitenkaan ollut hänen hyveensä, vaan Kreikan Kansallisgalleriassa esillä ollut ns. säädytön "taide". Tämä johti valitettavaan tekoon, kun eräs äärimmäisen konservatiivinen parlamentin jäsen vandalisoi teoksia pitäen niitä ortodoksista kristinuskoa loukkaavina. Tästä nousi kysymys: kuinka voivat jotkut puolustaa näitä jumalanpilkkamaisia "ikoneita" vetoamalla kirkon omiin kuvastoon ja kysyä: "Eikö teilläkin maalata pyhiä koiranpäillä? Eikö tuo kuva loukkaa teitä?"

Tietämättömyys ja ortodoksisen symboliikan vieraus

Kristoforos Jumalankantaja, muistopäivä 9.5.

Tämä tapaus paljasti karulla tavalla ortodoksisen maailman ulkopuolisen tietämättömyyden ja sen, kuinka vähän monetkaan tuntevat ortodoksisen kirkkomme kieltä ja rikasta symboliikkaa. Sama ilmiö on ollut havaittavissa Suomessakin, erityisesti menneinä aikoina, esimerkiksi viime sotien jälkeen.

Ongelma ei välttämättä piile niinkään hyväntahtoisissa "muunuskoisissa", jotka ehkä vilpittömästi kysyvät, vaan usein niissä, jotka teeskentelevät asiantuntijoita todellisuudessa tietämättä, mistä puhuvat. He heittävät ilmoille puolittaisia lauseita ja heppoisia argumentteja yrittäessään puolustaa sellaista, mikä ei ole puolustettavissa. On tärkeää muistaa: pyhä Kristoforos ei ollut koira. Hän oli ihminen, kuten jokainen pyhä. Hän oli valtavan fyysisen voiman omaava mies, perimätiedon mukaan barbaarisesta ja villistä kansasta. Ulkonäöltään hän oli karkea ja luonteeltaan vaitelias. Ja kuitenkin – hän uskoi, hän kääntyi, hän valaistui.

Koiranpään symboliikka – Ei loukkaus vaan muodonmuutos

Hänen ikonografinen esityksensä koiran päällä varustettuna ei ole mielikuvituksen tuotetta tai tahallista loukkausta. Se juontaa juurensa idän syvyyksissä kadonneisiin perinteisiin – Egyptistä, Syyriasta, jopa Kreetalta ja Kyprokselta. Tämän kuvan taustalla piilee rikas kulttuurinen ja symbolinen merkitys. Joidenkin tutkijoiden mukaan se saattaa olla peräisin sanojen "kanaanilainen" ja "koirapäinen" väärintulkinnasta. Toisissa tapauksissa se toimi puhtaasti symbolisesti, muistutuksena pyhän Kristoforoksen sivistymättömästä luonteesta ennen hänen kohtaamistaan Kristuksen kanssa. Hänen muotoaan ei siis ole kuvattu tällä tavalla vähättelemään, vaan nimenomaan korostamaan jumalallisen armon aikaansaaman valtavan muutoksen suuruutta. Villistä tulee rauhallinen, barbaarista pyhä.

Jumalankantaja – Karkeudesta pyhyyteen

"Koiramainen" Kristoforos kantaa Kristusta. Kirkko kunnioittaa luomakuntaa ja eläimiä Jumalan luomuksina, eikä se niitä halveksi. Se ei kuitenkaan palvo eläinten kuvia, vaan Jumalaa ja kunnioittaa sitä ihmistä, jonka armo muuttaa. Pyhää ei kuvata eläimen pään avulla eläimen ylistämiseksi, vaan paljastamaan Jumalan ääretön voima muuttaa karkeus pyhyydeksi. Siksi tämä hahmo, niin oudolta kuin se saattaakin tuntua, ei ole koskaan haastanut uskovia. Sen takaa on nähtävissä polku: ei pilkkaa, vaan muodonmuutosta; ei halveksuntaa, vaan lunastusta.

Pyhät ikonit vs. provosoiva "taide" – Olennaiset erot

Nykyään jotkut yrittävät verrata tai jopa rinnastaa pyhiä ikoneita tahallisen provosoiviin teoksiin. Tämä vertailu ontuu pahasti. Kun kirkko maalaa ikoneita, sen tarkoitus ei ole pilkata. Se symboloi, se ei provosoi. Se opettaa, se ei ivaa. Se kirkastaa Jumalaa ja hänen pyhiään. Pyhä Kristoforos ei ole tässä poikkeus. Hän on voimakas esimerkki siitä, kuinka Jumalan armo voi asua "raskaassa", taipumattomassa, jopa eristäytyneessä ihmisessä – ihmisessä, jota toiset saattavat pitää "eläimenä".

Pelon kohtaaminen ja itsensä löytäminen

Monet, nähdessään pyhän Kristoforoksen kuvattuna tällä tavalla, saattavat ensin pelästyä. Mutta joskus tuon pelon syy voi olla syvällisempi: katsoja saattaa tiedostamattaan tunnistaa itsensä. Kuinka monta kertaa olemmekaan olleet tai olemme yhä karkeita, raskaita, etäisiä? Ja silti Jumala ei ole hylännyt meitä. Hän on nostanut meidät olkapäilleen, aivan kuten pyhä Kristoforos kerran kantoi Häntä joessa. Kuinka usein me muistutamme sitä, mitä maailma pitää "ei-hyväksyttävänä"? Ja kuitenkin, kuinka monta kertaa kirkko seisoo rinnallamme, syleilee meitä, antaa meille nimen, identiteetin ja toivon?

Pyhä Kristoforos ei ole hagiografian outo yksityiskohta. Hän on elävä opetus siitä, ettei Kristukselle ole kadotettuja. Että jopa hän, joka näyttää oudolta, voi tulla Jumalan kantajaksi. Epäkunnioituksen ja sekaannuksen melussa tämä pyhä kuiskaa meille ajattoman viestin: "Ei ole väliä, millainen olit. On väliä, ketä kannat nyt olkapäilläsi."

Pyhä Jumalankantaja, Kristoforos, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!

---

(Oheinen käännösteksti perustuu suurelta osin netistä löydettyihin isä Augoustinos Vlachoksen [Αυγουστίνος Βλάχος] kreikankielisiin opetuksiin.)

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko viettää pyhän marttyyri Kristoforos Lyykialaisen omaa muistopäivää aina vuosittain toukokuun 9. päivänä.

Tropari ja kontakki

Tropari, 2. säv.

Pyhä marttyyri Kristoforos, | sinun ilmestymisesi iski kauhulla vihollisesi, | koska sielusi loisti aurinkoa kirkkaammin, || kun annoit elämäsi Kristuksen, meidän Jumalamme, käsiin.

Tropari, 4. säv.

Verestäsi kudotussa kauniissa vaatteessa sinä seisot taivaitten Kuninkaan edessä. | Siellä sinä laulat kolmipyhä veisua enkeleitten ja marttyyrien kanssa. | Anomuksillasi pelasta palvelijasi.

Kontakki, 4. säv.

Sinä olit pelottava ilmeeltäsi ja voimassasi. | Sinä halukkaasti kärsit niiden vainoojiesi kiusaukset, | jotka nousivat miehinä ja naisina hekuman tulesta, | mutta he seurasivat sinua marttyyriuteen. || Siksi sinä olet vahva suojelija, oi suuri marttyyri Kristoforos.

Minea

• Minea 9.5.

Muualla Internetissä:

• OCA
• Orthodoxwiki

Petja Pyykkönen