Vanhaikäinen

Danielin näyn ja ikoniperinteen välinen jännite

Vanhaikäinen Uspenskin katedraalissa
(kuva: ON)

Danielin kirjan näyn (Dan.7:9)

Kun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.</blockquoye>

ja ortodoksisen ikoniperinteen välinen jännite on ollut kirkossa tiedostettu varhaisista vuosisadoista lähtien. Kysymys ei ole pelkästä kuvallisesta ratkaisusta vaan syvästi kristologisesta ja trinitaarisesta tulkinnasta.

Vanhaikäinen Danielin näyssä

Daniel näkee näyssä hahmon, jota kutsutaan nimellä Vanhaikäinen (kreik. Palaios hēmerōn, kirkkoslaaviksi Vetkhii dnjami): valkeat vaatteet, villanvalkeat hiukset ja tulinen valtaistuin. Tekstiä on luettu sekä juutalaisessa että kristillisessä traditiossa Jumalan ilmestyksenä, mutta kristillisessä kirkossa ratkaisevaksi nousee kysymys: kuka Jumalassa on nähtävissä ja kuvattavissa.

Isä Jumalan kuvaamattomuus ortodoksisessa opissa

Ortodoksinen kirkko opettaa yksiselitteisesti, että Isä Jumalaa ei ole kukaan nähnyt eikä voi nähdä. Tätä perustellaan sekä Raamatulla että traditiolla: “Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt” (Joh.1:18) ja “Isä on näkymätön, käsittämätön ja kuvaamaton”. Tämä periaate kiteytyy ikonologisesti vasta ikonoklasmin jälkeen, erityisesti 700–800-luvuilla.

Tästä seuraa ratkaiseva tulkinnallinen askel: Danielin näyssä nähty Vanhaikäinen ei voi tarkoittaa Isää sellaisenaan. Useat kirkkoisät ymmärtävät näyn teofaniana, jossa Jumala ilmoittaa itsensä Pojan kautta. Keskeistä on se, että Kristus on se, joka “ilmestyy” myös ennen lihaksitulemistaan. Tässä kohdin patristinen eksegeesi ja ikoniperinne kohtaavat.

Kirkkoisien kristologinen tulkinta

Pyhä Johannes Damaskolainen korostaa, että kaikkea sitä, mikä Jumalassa on nähtävissä, nähdään Pojassa. Kristus on “Jumalan kuva” (Kol.1:15), ja siksi vain Hän on ikonografisesti kuvattavissa. Useissa kreikkalaisissa ja slaavilaisissa lähteissä Danielin Vanhaikäinen ymmärretään nimenomaan Kristukseksi, ei Isäksi. Hänen valkeat hiuksensa ja ikuisuuden merkkinsä eivät viittaa ikään biologisessa mielessä, vaan jumalalliseen ajattomuuteen.

Vanhaikäinen ja Ihmisen Poika samassa näyssä

Tämä tulkinta vahvistuu myös Danielin näyn jatkosta. Heti Vanhaikäisen jälkeen näkyyn tulee “Ihmisen Pojan kaltainen”, jolle annetaan valta ja kunnia (Dan.7:13–14):

Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen.(* Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.

*) »Eräs, näöltään kuin ihminen» on sanasta sanaan käännettynä »kuin ihmisen poika», joka tarkoittaa samaa kuin »kuin ihmisyksilö». Tähän pohjautuu nimitys »Ihmisen Poika», joka esiintyy Uudessa testamentissa.

Monet länsimaiset lukijat ovat nähneet tässä kaksi eri persoonaa, Isän ja Pojan. Itäinen traditio lukee näyn hienovaraisemmin: kyse on samasta jumalallisesta todellisuudesta, joka ilmenee eri tavoin. Kristus on sekä Vanhaikäinen että Ihmisen Poika – ikuinen Jumala ja lihaksi tullut Messias.

Vanhaikäinen Kristus ikonografiassa

Ikoniperinteessä tämä näkyy erityisesti niin sanotuissa “Vanhaikäinen Kristus” -ikoneissa. Näissä Kristus kuvataan vanhuksena, usein sädekehän risti ja kreikkalaiset kirjaimet Ὁ ὬΝ (“Oleva”) sädekehän sisällä. Tämä on ratkaiseva tunnusmerkki: se yhdistää Vanhaikäisen suoraan Kristukseen ja Mooseksen näkemään Jumalan nimeen (2.Moos.3:14):

Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen."(* 'Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'"

*) »Minä-joka-olen» (hepreaksi ehje a er ehje) viittaa Jumalan nimeen Jahve (vrt. jae 15). ehje merkitsee 'minä olen', jahve 'hän on'. Jahve-nimen asemesta käytetään käännöksissä perinnäisesti sanaa 'Herra'. Myös juutalaiset ovat vanhastaan lukeneet tämän sanan kohdalla adonaj 'Herra', koska he kokonaan lakkasivat lausumasta nimeä Jahve. Myös vanhoissa käännöksissä (kreikkalaisissa, latinalaisissa jne.) käytetään Jahve-nimen tilalla Herraa tarkoittavaa sanaa.

Kiistanalaiset Isää esittävät kuvaukset

Ikonografinen ongelma syntyy vasta silloin, kun Vanhaikäinen irrotetaan tästä kristologisesta tulkinnasta ja aletaan lukea suoraviivaisesti Isä Jumalan kuvaksi. Tämän vuoksi ortodoksinen kirkko suhtautuu pidättyvästi sellaisiin ikoneihin, joissa Isä esitetään vanhana miehenä erillään Pojasta. Venäläisessä perinteessä tällaisia kuvia esiintyy erityisesti 1600-luvulta lähtien, mutta niiden teologinen asema on aina ollut kiistanalainen.

Kristologinen avain Danielin näkyyn

Yhteenvetona voidaan todeta, että Vanhaikäinen kuvataan ortodoksisessa ikoniperinteessä siksi, ettei häntä ymmärretä Isäksi vaan Kristukseksi – ikuiseksi Pojaksi, joka on ollut olemassa ennen aikojen alkua ja joka on ainoa Jumalan persoona, joka voidaan nähdä, kohdata ja kuvata. Danielin näky ei murra ikoniperinteen perusperiaatetta, vaan päinvastoin vahvistaa sen kristologista perustaa.

---

Lähdeluettelo

Raamatulliset lähteet

• Danielin kirja 7:9–14 ->
  Vanhaikäisen näky ja Ihmisen Pojan ilmestyminen; keskeinen teksti koko ikonografisen ja kristologisen tulkinnan kannalta.
• Johanneksen evankeliumi 1:18 ->
  “Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt” – perusjae Isä Jumalan näkymättömyyttä koskevassa opetuksessa.
• Kolossalaiskirje 1:15 ->
  Kristus “näkymättömän Jumalan kuva” – ikonologian ja kristologian avainkohta.
• 2. Mooseksen kirja 3:14 ->
  Jumalan nimi “Minä olen” (Ὁ ὬΝ), joka siirtyy suoraan Kristuksen sädekehän ikonografiaan.
• Johanneksen evankeliumi 6:46 ->
  “Ei kukaan ole nähnyt Isää paitsi se, joka on Jumalasta” – keskeinen trinitaarinen rajaus.

Kirkkoisät ja patristinen traditio

• Pyhä Johannes Damaskolainen, Puheita pyhistä ikoneista (De imaginibus orationes)
  Keskeisin ikonologinen lähde: vain se, mikä on tullut näkyväksi, voidaan kuvata; Isä on kuvaamaton.
• Pyhä Athanasios Suuri, Puheita areiolaisia vastaan
  Kristuksen ikuisuus ja jumaluus, joka mahdollistaa Vanhaikäisen kristologisen tulkinnan.
• Pyhä Gregorios Teologi (Nazianzilainen), Teologiset puheet
  Jumalan olemuksen näkymättömyys ja Jumalan tunteminen Pojan kautta.
• Pyhä Basileios Suuri, Pyhästä Hengestä
  Näkyvän ja näkymättömän erottelu Kolminaisuuden persoonien välillä.

Kirkolliskokoukset ja kanoninen traditio

• Nikean II kirkolliskokous (787)
  Ikonien teologinen oikeutus: kuvattavissa on se, mikä on tullut näkyväksi. Kokouksen päätökset muodostavat ikoniperinteen dogmaattisen perustan.
• Konstantinopolin paikallissynodit (800–900-luvut)
  Käytännön ikonografisia linjauksia Isän kuvaamisen rajoista.

Ikonografiaa ja teologista tutkimusta

• Leonid Ouspensky – Vladimir Lossky, The Meaning of Icons
  Klassinen ortodoksinen ikonologinen teos; käsittelee Vanhaikäisen problematiikkaa ja kristologista tulkintaa.
• Vladimir Lossky, The Mystical Theology of the Eastern Church
  Jumalan olemuksen näkymättömyys ja persoonien ilmoittautuminen.
• Paul Evdokimov, L’Art de l’icône. Théologie de la beauté
  Ikonin teologinen kieli ja Vanhaikäisen kuvaamisen rajat.
• André Grabar, Christian Iconography: A Study of Its Origins
  Historiallinen näkökulma Danielin näyn ikonografiseen kehitykseen.

Liturginen ja ikoniperinteinen käyttö

• Ortodoksiset ikonimaalarien käsikirjat (kreikkalainen ja slaavilainen traditio)
  Vanhaikäinen Kristus -ikonien tunnusmerkit, erityisesti Ὁ ὬΝ -kirjaimet ja ristisädekehä.
• Triodion ja Oktoehos (viittaukset Danielin näkyyn)
  Liturginen tulkinta tukee kristologista lukutapaa.