Teknologia ja ortodoksisuus OSA 1

Teknologia ja ortodoksiusuus OSA 1

Tämä on ensimmäinen osa kirjoitussarjasta "Teknologia ja ortodoksiusuus", jossa käsitellään mm. mitä tapahtuu, jos teknologia alkaa määritellä, mitä pidetään “täydellisenä” ihmisenä ja muita aiheeseen liittyviä asiheita. Sarjan on koonnut ja toimittanut useista eri lähteistä Ortodoksi.netin ylläpito. Sarjan tarkoituksena on avata vapaa ja mahdollisesti jopa rönsyilevä keskustelu ajankohtaisesta aiheesta.

Ortodoksi.netin ylläpito
12.1.2026

---

(Kuuntele artikkeli tästä linkistä luettuna äänitiedostona, avaa äänitiedosto uuteen välilehteen)

Teknologia osana suomalaista ortodoksista arkea

Suomessa ortodoksinen kirkko elää poikkeuksellisissa olosuhteissa. Maa on laaja, välimatkat pitkiä ja monet seurakunnat kattavat maantieteellisesti hyvin suuria alueita. Kaikilla paikkakunnilla ei ole omaa kirkkoa eikä vakituista pappia tai muuta kirkon työntekijää. Jumalanpalveluselämä rakentuu usein harvojen käyntien, kiertävien pappien ja vapaaehtoisten varaan. Tässä todellisuudessa teknologia ei ole ylellisyyttä, vaan monille välttämätön apu.

Monelle ortodoksille teknologia on jo luonteva osa uskonelämää. Tietoa jumalanpalveluksista, paastoajoista ja juhlapäivistä etsitään verkosta. Kirkkolaulujen nuotit ja sanat löytyvät puhelimesta tai tabletilta, kun painettuja kirjoja ei aina ole saatavilla. Raamattua ja rukoustekstejä luetaan digitaalisina versioina Ortodoksi.netistä ja muilta alustoilta. Jumalanpalveluksia seurataan suoratoistona taimyöhemmin videoilta silloin, kun kirkkoon ei ole mahdollisuutta matkustaa. Seurakuntien tiedotus ja yhteydenpito tapahtuvat yhä useammin verkossa.

Erityisen merkittävässä roolissa teknologia on myös ortodoksisessa uskonnonopetuksessa (UO). Monilla alueilla UO:ta annetaan etäopetuksena, koska oppilaat asuvat kaukana toisistaan ja asiansa osaavia opettajia, opettavia pappeja tai katekeettoja on rajallisesti. Etäopetus mahdollistaa sen, että lapset ja nuoret voivat saada oman uskontonsa opetusta myös siellä, missä fyysinen kokoontuminen olisi muuten mahdotonta. Samalla se lisää teknologian läsnäoloa kirkollisessa arjessa ja luo nuorille valmiuksia toimia luontevasti digitaalisessa ympäristössä myös kirkon yhteydessä.

Teknologian merkitys näkyy myös kirkon työntekijöiden arjessa, joka on viime vuosina muuttunut monin tavoin. Vaikka monien kirkollisten työntekijöiden työaika on perinteisesti ollut ns. työajaton, käytännössä työn rytmit ovat ehkä selkeytyneet ja samalla myös rajautuneet tai sitten ei. Yhä useammin kohdataan tilanne, jossa papit ja muut työntekijät toimivat arkisin selkeämmin rajatussa ajassa, samalla kun työ painottuu viikonloppuihin ja sunnuntaihin. Tämä tuo mukanaan kysymyksiä saavutettavuudesta, jaksamisesta, vapaa-ajasta ja vapaapäivien pitämisestä aikana, jolloin muu yhteiskunta toimii toisin.

Tässäkin teknologia voi toimia tukena. Kun työntekijöiden tavoitettavuus ei perustu enää pelkästään puhelimeen, vaan myös sähköpostiin ja viesteihin, yhteydenpito voi olla joustavampaa ja vähemmän kuormittavaa. Asiat eivät vaadi välitöntä vastausta, mutta ne eivät myöskään katoa. Ja olisi tietysti ihanteellista ja toivottavaa, että viesteihin vastattaisiin. Teknologia voi näin tukea sekä työntekijöiden jaksamista että seurakuntalaisten kokemusta saavutettavuudesta.

Kaiken tämän keskellä teknologia ei asetu vastakkain uskon kanssa. Se toimii välineenä, joka auttaa kirkkoa elämään ja palvelemaan niissä oloissa, joissa se Suomessa elää. Samalla se avaa kysymyksen, joka koskee koko artikkelin ydintä: miten välineet, joita käytämme, alkavat huomaamatta muokata käsitystä ihmisestä, ajasta ja työn rytmistä.

Kun väline alkaa muokata ihmiskuvaa

Teknologia ei ainoastaan helpota arkea ja uskonelämää. Se muokkaa vähitellen tapaa, jolla ihminen ymmärtää itseään. Kun elämää rytmittävät lukuisat erilaiset sovellukset, mittarit ja jatkuva saavutettavuus, syntyy helposti ajatus ihmisestä, jonka arvo näkyy siinä, kuinka tehokkaasti hän toimii, kuinka hyvin hän jaksaa ja kuinka sujuvasti hän hallitsee elämäänsä ja sovelluksiansa.

Digitaalisessa ja bioteknologisessa ajassa puhe paremmasta ihmisestä on yhä yleisempää. Parempi tarkoittaa usein nopeampaa, terveempää, virheettömämpää ja jatkuvasti kehittyvää. Teknologia lupaa auttaa ihmistä ylittämään rajojaan ja korjaamaan puutteitaan. Harvemmin kuitenkaan pysähdymme kysymään, mitä tällainen ihanne tekee ihmiskäsitykselle ja hengelliselle elämälle.

Tässä kohdin nousee esiin kysymys, joka koskee myös ortodoksista kirkkoa: mitä tapahtuu, jos teknologia alkaa määritellä, millainen ihminen on “onnistunut”, “riittävä” tai jopa “täydellinen”.

Ihminen Jumalan kuvana, ei projektina

Ortodoksisessa teologiassa ihminen ei ole ensisijaisesti projekti, jota kehitetään kohti teknisesti määriteltyä ihannetta. Ihminen on Jumalan kuva, kutsuttu kasvamaan Jumalan kaltaisuuteen. Tämä kasvu ei ole suoritus eikä itsensä parantamisen hanke, vaan suhde. Se tapahtuu rakkaudessa, vapaudessa ja kilvoituksessa.

Ortodoksinen traditio tunnistaa ihmisen rajallisuuden. Heikkous, haavoittuvuus ja keskeneräisyys eivät ole ihmisyyden epäonnistumisia, vaan sen todellisuutta. Kristuksen ihmiseksi tuleminen ei vahvista kuvaa täydellisestä ja haavoittumattomasta ihmisestä, vaan paljastaa Jumalan, joka astuu ihmisen rajallisuuteen ja kantaa sen.

Teknologinen ihmiskuva kulkee usein toiseen suuntaan. Se pyrkii vähentämään heikkoutta, poistamaan vaivaa ja tekemään ihmisestä mahdollisimman tehokkaan ja ennakoitavan. Jännite ei synny itse teknologiasta, vaan siitä, millaiseksi ihmisen päämäärä ymmärretään.

Ikä, kokemus ja kirkon yhteinen vastuu

Suomalaisessa ortodoksisessa kirkossa tähän kysymykseen liittyy myös ikärakenne. Ortodoksien ikäjakauma painottuu monin paikoin iäkkäisiin ikäluokkiin, ja sama koskee osaa kirkon työntekijöistä. Monille teknologia ei ole kasvanut osaksi elämää vähitellen, vaan tullut nopeasti ja joskus pakottavasti.

Tällöin teknologia voi tuntua vieraalta ja etäiseltä, jopa ristiriitaiselta sen kanssa, miten ortodoksinen elämä on perinteisesti koettu. Kirkkoon tullaan, tuohus sytytetään, ikonia suudellaan ja rukous luetaan ulkoa tai kirjan sivuilta. Tämä kokemus on monelle edelleen se ortodoksisen elämän ydin, eikä sitä ole syytä asettaa vastakkain teknologian kanssa.

Samaan aikaan kirkon työntekijöillä on erityinen vastuu. Heidän tapansa suhtautua teknologiaan vaikuttaa suoraan siihen, miten seurakunnat ja seurakuntalaiset sitä käyttävät ja ymmärtävät. Uusien välineiden varovainen ja harkittu omaksuminen ei ole perinteen hylkäämistä, vaan pyrkimystä palvella ihmisiä paremmin niissä oloissa, joissa he elävät.

Ortodoksinen traditio ei kutsu nopeuteen, mutta se kutsuu uskollisuuteen. Tämä uskollisuus voi joskus merkitä myös uusien välineiden käyttämistä, ei siksi että kirkko olisi ajan hermolla, vaan siksi että kukaan ei jäisi kirkon elämästä sivuun.

Suorituspaine ja hengellinen mittapuu

Teknologian varjopuoli ei ole vain välineissä, vaan siinä mittapuussa, jota ne helposti luovat. Ihminen voi alkaa mitata itseään osaamisella, jaksamisella ja mukana pysymisellä, "ajan hermolla elämisellä". Tämä koskee sekä seurakuntalaisia että kirkon työntekijöitä.

Ortodoksinen kirkko ei voi vastata tähän lisäämällä vaatimuksia. Sen vastaus löytyy ihmiskuvasta. Ihmisarvo ei perustu teknologiseen osaamiseen, oppimiskykyyn tai tehokkuuteen. Jumalan kuva ei haalistu iän, sairauden tai epävarmuuden myötä.

Kysymys, joka jää avoimeksi

Teknologinen kehitys jatkuu, eikä kirkko todellakaan elä sen ulkopuolella. Sen sijaan kirkko voi kysyä, milloin teknologia palvelee elämää ja milloin se alkaa kaventaa sitä. Milloin väline tukee kasvua ja milloin se alkaa määritellä ihmisen arvoa.

Ortodoksinen kirkko elää pitkässä aikajatkumossa. Se kutsuu kärsivällisyyteen, rukoukseen ja harkintaan myös teknologisen murroksen keskellä. Tässä kutsussa on tilaa keskeneräisyydelle, joka ei ole epäonnistuminsta, vaan ihmisyyden todellisuutta.

---

Seuraava jakso onkin sitten jo mietinnässä ja se voisi ehkä käsitellä aihetta: Ihminen ruumiina vai alustana? Ortodoksinen ruumiinkäsitys digitaalisessa ja bioteknologisessa ajassa. Katsotaan nyt!

Artikkelin koonnut ja toimittanut:
Hannu Pyykkönen
12.1.2026

Lähteistä (OSA 1)

Artikkelin “Mitä tapahtuu, jos teknologia alkaa määritellä, mitä pidetään ‘täydellisenä’ ihmisenä?” sisältö pohjautuu useisiin toisiinsa limittyviin lähteisiin ja ajatteluperinteisiin.

Tekstin teologinen perusta nousee ortodoksisesta ihmiskuvasta, erityisesti opetuksesta ihmisestä Jumalan kuvana ja kutsusta kasvuun Jumalan kaltaisuuteen. Taustalla on kirkon patristinen traditio, jossa ihminen ymmärretään kokonaisuutena, ei suorituksena tai projektina, sekä ortodoksinen kilvoituskäsitys, jossa hengellinen kasvu tapahtuu suhteessa, ei optimoinnin kautta.

Teknologian ja ihmiskuvan välistä jännitettä koskeva pohdinta perustuu nykyortodoksiseen teologiseen keskusteluun, jossa on tarkasteltu digitalisaation, bioteknologian ja tekoälyn vaikutusta ihmisyyden ymmärtämiseen. Näissä keskusteluissa toistuu kysymys siitä, milloin teknologia palvelee ihmistä ja milloin se alkaa määritellä hänen arvoaan ja päämääräänsä.

Suomalainen näkökulma artikkelissa perustuu Suomen ortodoksisen kirkon arkeen ja rakenteelliseen todellisuuteen: laajaan maantieteelliseen alueeseen, seurakuntien vähäisiin resursseihin, pappien ja työntekijöiden rajalliseen määrään sekä siihen, että teknologia on monin paikoin välttämätön väline yhteyden, opetuksen ja tiedotuksen ylläpitämisessä.

Artikkelissa käytetyt esimerkit digitaalisesta uskonelämästä pohjautuvat suomalaiseen ortodoksiseen verkkoympäristöön, mukaan lukien Ortodoksi.netin sisältöihin, digitaalisiin rukous- ja raamatunteksteihin, verkkotiedotukseen sekä jumalanpalvelusten suoratoistoihin. Myös ortodoksisen uskonnonopetuksen etäopetus on huomioitu osana tätä kokonaisuutta.

Ikäkysymystä, suorituspainetta ja kirkon työntekijöiden muuttunutta työelämää koskeva osuus perustuu havainnoihin suomalaisesta kirkollisesta työstä, yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun työn ja vapaa-ajan rajoista sekä siihen, miten teknologia muuttaa tavoitettavuutta, työn rytmiä ja jaksamista myös kirkollisessa kontekstissa.

Kokonaisuudessaan artikkeli nojaa ortodoksisen teologian, suomalaisen kirkollisen todellisuuden ja nykyteknologian kohtaamispintaan, eikä pyri tarjoamaan teknisiä ratkaisuja tai lopullisia vastauksia, vaan avaamaan keskustelua ja kysymyksiä, jotka koskettavat ihmisyyden ydintä teknologisessa ajassa.

---

Osa 2 tulee aikanaan osoitteeseen: Teknologia ja ortodoksisuus OSA 2 ja käsittelee ehkä aiheita: Ihminen ruumiina vai alustana? - Ortodoksinen ruumiinkäsitys digitaalisessa ja bioteknologisessa ajassa.