Holodomor Ukrainassa

Holodomor Ukrainassa – Nälällä murhaaminen ja ihmisarvon teologinen näkökulma

Holodomor 1933 (äiti ja lapsi)

Holodomor (ukr. Голодомор, ”nälällä murhaaminen”) on nimitys vuosina 1932–1933 Ukrainaa kohdanneelle massiiviselle, ihmisen aiheuttamalle nälänhädälle, jossa arviolta 3–5 miljoonaa ukrainalaista menehtyi. Tapahtumaa pidetään laajalti kansanmurhana, sillä nälkä ei ollut luonnonkatastrofin tulosta, vaan Neuvostoliiton johdon tietoisesti toteuttamaa poliittista väkivaltaa.

Holodomor jätti syvän arven Ukrainan kansalliseen identiteettiin mutta myös sen kirkolliseen ja hengelliseen elämään. Tapahtumien teologinen ulottuvuus on merkittävä: ihmishenkien tuhoaminen nälällä ei ollut vain fyysinen, vaan myös hengellinen tragedia. Sen muistaminen kutsuu kristittyjä miettimään ihmisarvon, vapauden ja lähimmäisenrakkauden peruskysymyksiä.

Historiallinen tausta

1930-luvun alussa Neuvostoliitto pyrki nopeaan teollistamiseen ja maatalouden pakkokollektivisointiin. Ukrainassa tämä toteutui erityisen ankarasti. Talonpojat vastustivat kollektivisointia, sillä he olivat vuosisatojen ajan eläneet läheisessä yhteydessä maahansa ja omistamiinsa tilkkumaihin.

Reaktiona vastarintaan Neuvostoliiton johto J.V.Stalinin aloitteesta nosti viljanluovutuskiintiöt epäinhimilliselle tasolle ja määräsi käyttöön kovia pakkotoimia:

• Viljan ja elintarvikkeiden täydellinen takavarikointi
• Liikkumisrajoitukset, jotka estivät ruokaa etsivien matkustamisen
• ”Mustat listat” (ukr. чорні дошки), joille joutuneet kylät eristettiin täydellisesti
• Kylien ympärille asetetut sotilassaartot, jotka estivät poistumisen

Kun ruoka oli viety ja apu estetty, nälkä levisi nopeasti. Kokonaiset kylät tyhjenivät, ja miljoonat menehtyivät usein ilman hautausta.

Kirkon kohtalo Holodomorin aikana

Holodomorin taustalla oli paitsi taloudellinen myös ideologinen tavoite: ukrainalaisen identiteetin murskaaminen, johon kuului olennaisena osana myös uskonnollinen ja kirkollinen perinne.

Neuvostovallan tavoitteet Ukrainassa sisälsivät papiston systemaattisen vainoamisen ja luostareiden sulkemisen ja omaisuuden takavarikoinnin. Näiden ohessa ne sisälsivät myös kirkkojen muuttamisen varastoiksi tai sulkemisen sekä uskonnollisen opetuksen ja rukouselämän kieltämisen.

Kirkolla ei käytännössä ollut mahdollisuutta organisoituun avustustoimintaan. Monia pappeja pidätettiin tai teloitettiin. Ne, jotka jäivät, yrittivät auttaa omilla voimiensa rippeillä, mutta valtio esti kaiken järjestelmällisen auttamisen.

Holodomor oli siis samanaikainen hengellisen elämän tuhoamisen kanssa, sillä nälän ja poliittisen väkivallan keskellä myös kirkollinen identiteetti joutui kansanmurhan kohteeksi.

Teologinen näkökulma: Ihmisarvo ja synti

Jumalan kuvaksi luotu ihminen

Ortodoksisessa teologiassa jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaisuuteen (1.Moos.1:27). Tämä merkitsee sitä, että jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvo riippumatta hänen yhteiskunnallisesta asemastaan tai poliittisesta identiteetistään.

Holodomor oli tämän ihmisarvon radikaali ja systemaattinen kieltäminen. Ihmiset riisuttiin oikeudestaan elää, ruoka, joka on Jumalan luoma lahja ihmiselle, otettiin heiltä väkivalloin.

Synti yhteiskunnan tasolla

Ortodoksinen traditio tuntee käsitteen yhteisöllinen synti. Kun valtio ja sen johto tekevät päätöksiä, jotka johtavat massiiviseen kärsimykseen, kyse ei ole vain yksittäisten ihmisten väärinteoista, vaan kokonaisen järjestelmän syntiin lankeamisesta.

Holodomor ilmentää sellaista järjestelmällistä pahuuden toimintaa, jossa ihminen muuttuu ideologian välineeksi. Teologisesti tätä voidaan pitää rakkauden täydellisenä poissaolona ja siten kaukaisimpana mahdollisena tilana Jumalan tahdosta.

Kärsimys ja Jumalan läsnäolo

Ortodoksinen kirkko ei opeta, että kärsimys olisi itsessään hyvä tai Jumalan tahdon mukaista. Mutta se opettaa, että Jumala ei hylkää kärsivää. Holodomorin aikana monet säilyttivät uskonsa, vaikka olosuhteet olivat epäinhimilliset.

Toivon säilyttäminen pimeyden keskellä on osa kristillistä todistusta. Nälkään kuolleiden ihmisten kärsimys saa teologisen merkityksen Kristuksen omien sanojen kautta:

”Minun vähimmille veljilleni tehty on minulle tehty.” (Matt.25:40)

Siksi Holodomorin uhrit eivät ole vain historian numeroita, vaan pyhää muistoa, joka kutsuu meitä rukoukseen.

Holodomorin muistaminen kirkossa

Rukous ja esirukoukset

Ukrainan kirkot, sekä ortodoksiset että kreikkalaiskatoliset, viettävät vuosittain Holodomorin muistopäivää marraskuun neljäntenä lauantaina, jolloin luetaan erityisiä rukouksia nälänhädän uhrien puolesta.

Rukoukset sisältävät esirukouksen kaikkien nälkään kuolleiden puolesta ja muiston säilyttämisen pyynnön sekä rukouksen sovinnon ja totuuden puolesta

Muistaminen kristillisenä velvollisuutena

Kristityn tehtävä ei ole vain tarkastella menneitä tapahtumia historiana, vaan nähdä niissä kutsu lähimmäisenrakkauteen ja ihmisarvon puolustamiseen. Holodomor muistuttaa, kuinka nopeasti ihminen voi menettää arvonsa totalitaarisen ideologian edessä ja kuinka tärkeää on suojella heikoimpia. Se muistuttaa myös, että totuuden kertominen historiasta on osa kirkon tehtävää

Synkkää ja tuhoisaa

Holodomor Ukrainassa oli yksi 1900-luvun synkimpiä ja tuhoisimpia tekoja. Se oli samalla paitsi poliittinen myös hengellinen tragedia, jossa miljoonien ihmisten elämä ja ihmisarvo poljettiin järjestelmällisesti.

Kristillisestä näkökulmasta Holodomorin muistaminen on rikotun ihmisarvon tunnustamista ja rakkauden ja oikeudenmukaisuuden esillä pitämistä. Se on myös rukousta kärsineiden puolesta, sekä vakaumusta siitä, että pimeys ei saa viimeistä sanaa.

Muistaminen ei ole vain historiallista velvollisuutta. Se on myös teologinen ja hengellinen teko, joka kutsuu meitä varjelemaan Jumalan kuvaa jokaisessa ihmisessä.

Ortodoksi.net
18.11.2025