Kolumni: Ekumenia Suomessa 2

Onko ekumenia Suomessa yhteistä oppia vai sivistyneempää erimielisyyttä?

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että suhtautuminen Neitsyt Mariaan erottaa kristittyjä lähes itsestään selvästi. Ortodoksisessa kirkossa Jumalansynnyttäjä on kirkon elämässä näkyvästi läsnä: häntä kunnioitetaan liturgiassa, ikoneissa, juhlapäivissä ja rukouksissa. Monelle suomalaiselle protestantille, myös luterilaiselle, tämä taas on näyttäytynyt vähintään vieraana ja toisinaan epäilyttävänä.

Silti todellisuus on monimutkaisempi kuin usein oletetaan. Virallinen luterilainen opetus ja suomalainen protestanttinen mielikuva Mariasta eivät ole aina sama asia. Lisäksi viime vuosikymmeninä ekumeeninen ilmapiiri on muuttunut. Kysymys kuuluu: olemmeko matkalla kohti yhteistä ymmärrystä vai vain kohteliaampaa erimielisyyttä?

Kun reformaation epäluulo kohtasi Marian

Reformaation aikana Marian asema joutui poikkeuksellisen voimakkaan tarkastelun kohteeksi. Kysymys ei koskenut vain Mariaa itseään, vaan paljon laajempaa teologista kokonaisuutta: pelastusta, armoa ja Kristuksen asemaa.

Reformaatio syntyi tilanteessa, jossa osa läntisen kirkon hurskaudesta oli saanut muotoja, joita reformoijat pitivät liioiteltuina. Marian kunnioitus, pyhien esirukoukset ja monimutkaiset hartausmuodot näyttivät heidän silmissään uhkaavan sitä, mitä he pitivät kristinuskon ydintotuuksina. Pelko oli yksinkertainen: jos ihmisen luottamus siirtyy pois Kristuksesta, pelastus hämärtyy.

Tämän vuoksi reformaatiossa alettiin tarkastella kaikkea kristillistä opetusta hyvin tiukasti Raamatun näkökulmasta. Se, mikä ei näyttänyt perustuvan suoraan Raamatun tekstiin, joutui helposti epäilyn alle. Marian kunnioitus joutui juuri tähän kategoriaan.

Maria kyllä – mutta vain jouluevankeliumissa

Suomalaisessa protestanttisessa perinteessä Maria ei ole kadonnut kokonaan. Hän on läsnä jouluevankeliumissa, kirkkovuoden teksteissä ja kristillisessä opetuksessa. Mutta hänen roolinsa on hyvin rajattu.

Maria on Jeesuksen äiti, uskollinen palvelija ja uskon esikuva. Hän on ihminen, joka kuuli Jumalan sanan ja suostui siihen. Tässä mielessä Mariaa voidaan arvostaa ja kunnioittaa.

Sen sijaan Marian liturginen kunnioitus, hänen esirukoustensa pyytäminen tai laaja juhlakalenteri ovat protestanttisessa traditiossa lähes täysin poissa. Ortodoksisesta näkökulmasta juuri tässä kulkee ratkaiseva raja. Kun liturginen elämä muuttuu, muuttuu myös kirkon kokemus.

Maria jää kertomuksen henkilöhahmoksi, ei kirkon eläväksi esirukoilijaksi.

Yllättävä yksityiskohta: luterilainen oppi ei olekaan niin torjuva

Tilanne muuttuu kiinnostavaksi, kun tarkastellaan luterilaisen kirkon virallista opetusta. Se ei ole niin jyrkkä kuin moni suomalainen protestantti ehkä kuvittelee.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sanoo suoraan, että Maria on Jumalansynnyttäjä ja ikuinen neitsyt. Lisäksi kirkko tunnustaa Marian kunnioituksen olevan vanha kristillinen ja raamatullinen perinne.

Tämä ei silti tarkoita, että luterilaisessa kirkossa olisi ortodoksisen kaltainen Marian kunnioitus. Mutta se kertoo jotain tärkeää: monien suomalaisten protestanttien käsitys Mariasta on usein torjuvampi kuin heidän oman kirkkonsa virallinen oppi.

Toisin sanoen kansanhurskaus on joskus ollut reformatorista teologiaa jyrkempää.

Historia ei muuttunut yhdessä yössä

Usein kuvitellaan, että reformaation myötä kaikki Marian kunnioitus katosi yhdessä hetkessä. Suomen ja Ruotsin historia ei kuitenkaan tue tätä kuvaa.

Reformaation alkuvaiheessa monet vanhan kirkon käytännöt säilyivät. Olaus Petrin ajan kirkollisessa opetuksessa luettiin edelleen Isä meidän, Ave Maria ja uskontunnustus. Marian asema ei kadonnut heti, vaan se alkoi vähitellen kaventua myöhempinä vuosisatoina.

Vasta ajan myötä protestanttinen identiteetti alkoi rakentua myös erottautumisen kautta. Kun haluttiin korostaa eroa katolisuuteen ja ortodoksisuuteen, Marian kunnioitus alkoi toimia tunnusmerkkinä siitä, mikä ei ollut “meidän tapaamme”.

Teologinen varovaisuus muuttui vähitellen myös kulttuuriseksi tottumukseksi.

Ekumenia – lähentymistä vai kohteliaampaa erimielisyyttä?

Viime vuosikymmeninä ilmapiiri on kuitenkin muuttunut. Luterilaiset ja ortodoksit käyvät virallisia teologisia keskusteluja, ja kansainvälinen dialogi on jatkunut vuosikymmeniä.

Myös luterilaisessa teologiassa on alettu korostaa yhteyttä varhaisen kirkon perintöön. Marian nimittäminen Jumalansynnyttäjäksi ei ole enää harvinainen ilmaus, vaan osa virallista kieltä.

Silti ero ei ole kadonnut. Ortodoksisessa kirkossa Jumalansynnyttäjän kunnioitus kuuluu erottamattomasti kirkon rukouselämään ja liturgiaan. Protestanttisessa perinteessä tämä askel jää edelleen ottamatta.

Ekumeeninen dialogi on siis lisännyt ymmärrystä, mutta se ei ole poistanut erimielisyyttä.

Yhteinen kunnioitus vai kaksi eri maailmaa?

Voidaan sanoa, että nykyinen tilanne on monella tavalla paradoksaalinen. Luterilaiset voivat tunnustaa Marian Jumalansynnyttäjäksi ja uskon esikuvaksi, mutta samalla torjua hänen liturgisen kunnioittamisensa.

Ortodoksisesta näkökulmasta tämä näyttää siltä, että Marian teologinen asema tunnustetaan, mutta hänen todellinen paikkansa kirkon elämässä jää vajaaksi.

Siksi ekumeeninen keskustelu Marian asemasta on edelleen avoin kysymys.

Ehkä juuri tässä kohtaa otsikon provosoiva kysymys nousee esiin:

onko ekumenia Suomessa matkalla kohti yhteistä uskon ymmärrystä –

vai olemmeko vain oppineet olemaan eri mieltä hieman sivistyneemmin?

Mr. X