Samarialaisen naisen sunnuntaina (opetuspuhe)

(Joh.5:5-42)

"Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.

Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: "Anna minun juoda astiastasi." Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: "Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?" Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

Jeesus sanoi naiselle: "Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." Nainen sanoi: "Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin." Jeesus vastasi hänelle: "Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." Nainen sanoi: "Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa."

Jeesus sanoi hänelle: "Mene hakemaan miehesikin tänne." "Ei minulla ole miestä", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta." Nainen sanoi: "Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa." Jeesus vastasi: "Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika -- ja se on jo nyt -- jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. 24 Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

Nainen sanoi: "Minä tiedän kyllä, että Messias tulee." -- Messias tarkoittaa Kristusta. -- "Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken." Jeesus sanoi: "Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi."

Juuri silloin tulivat opetuslapset paikalle. Heitä hämmästytti, että Jeesus puhui naisen kanssa, mutta kukaan ei kuitenkaan kysynyt, mitä hän tahtoi ja miksi hän puhui naiselle. Nainen jätti vesiruukkunsa siihen, meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: "Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?" Ihmiset lähtivät kaupungista ja tulivat Jeesuksen luo.

Sillä välin opetuslapset sanoivat Jeesukselle: "Rabbi, tule syömään." Mutta hän sanoi heille: "Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä." Opetuslapset kummastelivat keskenään: "Onko joku tuonut hänelle syötävää?" Mutta Jeesus jatkoi: "Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: 'Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.' Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: 'Toinen kylvää, toinen korjaa.' Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät."

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: "Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt." Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: "Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja." KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Kuulimme päivän Evankeliumilukuna Kristuksen kohtaamisen samarialaisen naisen kanssa. Kuten huomasimme, ei ollut mikään itsestäänselvyys, että Kristus juutalaisena ryhtyi edes keskusteluun samarialaisen kanssa. Tätä hämmästeli tämä nainen ja toisaalta myöskin Jeesuksen opetuslapset, jotka saapuivat paikalle hieman myöhemmin.

Juutalaiset pitivät samarialaisia sekakansana, jotka kaiken lisäksi eivät rukoilleet Jumalaa Jerusalemissa niin kuin muut juutalaiset tekivät. Samarialaiset olivat siis juutalaisten silmissä harhaoppisina, joiden kanssa ei ollut syytä olla tekemisissä. Tästä huolimatta Kristus osoitti suurta avoimuutta myötämielisyyttä tätä naista kohtaan. Ei siis ihme, että tämä herätti hämmennystä tässä naisessa ja opetuslapsissa.

Kristuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisen yksi merkittävimmistä opetuksista on siinä, että vanhat raja-aidat alkoivat murtua. Hyvän sanoman julistus ei rajoittunut enää pelkästään juutalaisille, vaan ensin naapurikansat ja tämän jälkeen koko maailma sai kuulla siitä, että Kristus on maailman Vapahtaja.

Kristus on sanonut tämän seuraavasti: "Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa. Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä." (Luuk.13:29-30) Pyhä apostoli Paavali sanoo Kolossalaiskirjeessään tästä raja-aitojen murtumisesta seuraavasti: "Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa". (Kol.3:11) Mikä on tilanne sitten tänä päivänä?

Nyt jos koskaan näyttäisi olevan niin, että ihmiset oman uskonsa nimissä tekevät järjettömiä tekoja. Enää ei tarvitse edes puhua vertauskuvallisesti raja-aidoista, sillä oikeitakin muureja ja aitoja rakennetaan erottamaan kansoja toisistaan. Voimme vain kysyä, että mihin tämä kaikki lopulta johtaa?

Uskonsodat ja muut tämänkaltaiset hulluudet liittyvät kyllä uskoon, mutta ei sillä tavoin kuin me päällisin puolin kuvittelemme. Kysymys on ennen kaikkea uskon sokeudesta tai paremmin sanottuna "sokeasta uskosta".

On totta, että usko ja järki eivät kulje aina käsikädessä ja uskon asioita on itse asiassa mahdotonta järjellä selittää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme saisi pohtia uskonasioita ja sitä, että miten toteutamme omaa uskoamme. Voimme hyvin helposti sokeutua omaan uskoon, vetäytyä kuoren sisälle ja rakentaa korkeat muurit ympärillemme, mutta mitä tästä lopulta seuraa?

Jos ihminen kuvittelee omassa uskossaan saavuttaneen jotain ylivertaista ja sellaista, että kaikki muut ovat jotenkin toisarvoisia niin silloin hän on jo sokeutunut omassa uskossaan. Miltä olisikaan kuulostanut jos Kristus olisi voinut sanonut tuolle samarialaiselle naiselle seuraavasti: "En saisi olla kanssasi tekemisissä koska edustat harhaoppista sekakansaa. Tee kääntymys ja liity meidän joukkoon nyt tai joudut kadotukseen!"

Nämä sanat eivät varmasti sovi Kristuksen suuhun, mutta kuinka moni kristitty on kuitenkin sanonut tai ajatellut tällä tavoin ihmisestä, joka kuuluu toiseen uskontokuntaan. Lähetystyötä voimme tehdä ja se on velvollisuutemmekin kristittyinä, mutta tämän on tapahduttava oikealla tavalla. Ja oikea tapa on se, että me omilla teoilla ja puheillamme osoitamme sen, että pyrimme kaikessa noudattamaan Kristuksen esimerkkiä.

Usko liittyy erottamattomasti ihmisen vapaaseen tahtoon. Jumala on antanut meille vapaan tahdon ja sen vuoksi meidän tulisi kunnioittaa tätä. Usko ei voi olla todellista ja aitoa uskoa, jos sitä toteutetaan väkipakolla. Tällainen usko ei voi myöskään kantaa hyvää hedelmää.

Kristus kutsui ihmisiä luokseen teoillaan ja puheillaan. Tuon Samarian kaupungin väkikin uskoivat Jeesukseen juuri tämän vuoksi: "Nyt emme enää usko vain sinun (samarialaisen naisen) puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja". (Joh.4:42)

Kristityn tehtävä on siis teoilla ja puheilla osoittaa muille, että Kristus on maailman pelastaja. Tämä saattaa tuntua ylivoimaiseltakin tehtävältä, sillä maallistunut maailma ei ole kiinnostunut Jumalasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi luopua yrittämästä.

Muistammeko Kristuksen vertauksen kylväjästä? Siinähän siemen on sama kuin Jumalan Sana. Joiltakin ihmisiltä Paholainen vie tuon uskon Jumalan valtakunnasta heti pois. Toisaalta, joiltakin puuttuvat uskon juuret ja heidän uskonsa on vain hetkellistä. Sitten on niitä, jotka hukkuvat "ohdakkeisiin", tämän maailman murheisiin, rikkauteen ja nautintoihin. Mutta osa jyvistä putoaa hyvään maahan ja tuottaa moninkertaisen sadon. (kts. Luuk.8:9-15)

Tämän vertauksen tulisi muistuttaa meitä siitä, että meidän tulee aina yrittää. Jos meissä ei ole tahtoa yrittää ja kylvää hyvää sanomaa Kristuksesta niin silloin emme voi saada myöskään hyvää satoa. Jokaiselle meistä on uskottu "talentteja", lahjoja joilla voimme julistaa Kristuksesta. Älkäämme haudatko niitä maahan, vaan moninkertaistakaamme ne.

Meidän voimamme ovat rajalliset, mutta Kirkko ja sen jumalanpalveluselämä ovat sitä varten, että me voimme ammentaa voimaa ja viedä Kristuksen valkeutta eteenpäin. Olkaamme iloisia ja hyvillä mielin ja viekäämme mirhantuojanaisten tavoin hyvää sanomaa kaikille!

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Isä Andrei Verikov