Nikean henki on jälleen sytytyttävä kristillisen sanoman
Ortodoksi.netista
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos:
"Nikean henki on jälleen sytytyttävä kristillisen sanoman"
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos piti 6. toukokuuta 2025 pääpuheenvuoron kansainvälisessä tieteellisessä konferenssissa “Restarting from Nicaea: The Importance of the Incarnation in Contemporary Theology” ("Uusi alku Nikeasta: Inkarnaation merkitys nykyteologiassa"), jonka Pisidian metropoliitta isännöi yhteistyössä Corpus Internationalin kanssa. Antalyassa Akra-hotellissa pidetty konferenssi kokosi yhteen teologeja ja ekumeenisia johtajia pohtimaan Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen kestävää perintöä.
Ohessa patriarkan puhe suomennettuna:
Nikean henki on jälleen sytytyttävä kristillisen sanoman
Teidän korkea-arvoisuutenne,
Arvoisat akateemisen yhteisön jäsenet,
Arvoisa papisto,
Rakkaat sisaret ja veljet ylösnousseessa Kristuksessa,
Χριστὸς Ἀνέστη! [Ἀληθῶς Ἀνέστη!]
Christ is Risen! [Truly He is Risen!]
Kristos Voskres! [Voistinu voskres!]
Kristus nousi kuolleista! [Totisesti nousi]
Isällisellä ja patriarkaalisella tyytyväisyydellä toivotamme teidät kaikki – ja erityisesti ekumeeniset veljemme – tervetulleiksi tähän konferenssiin: Uusi alku Nikeasta: ”Inkarnaation merkitys nykyajan teologiassa”.
Kaikkien puolesta ilmaisen kiitollisuutemme hänen korkeasti pyhitetylle Pitsidan metropoliitta Jobille ja hänen työtovereilleen heidän ponnisteluistaan tämän konferenssin toteuttamiseksi täällä Antalyassa.
Osallistumme tähän Nikean perustotuuksien uudelleen aloittamiseen yhdessä Corpus Internationalin kanssa, joka on loistava ekumeeninen kumppani roomalaiskatolisesta perinteestä. Tulevat päivät lupaavat syvällistä yhteisen hengellisen perintömme tutkimista – perinnön, jota maailman perinteiset kristilliset yhteisöt ovat vaalineet seitsemäntoista vuosisadan ajan.
Tämä merkittävä vuosipäivä tuo mukanaan lukuisia pohdittavia asioita ja mahdollisuuksia. Pyhän pääsiäisen ajankohdan yhtenäisyydestä liturgisiin ja kanonisiin tapoihin, Nikea tarjoaa nykyajan kirkolle runsaasti inspiraation lähteitä. Olemme kuitenkin kokoontuneet kiinnittämään huomiomme tämän ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen kaikkein ihmeellisimpään tulokseen, uskontunnustuksen määrittelyyn, ja ratkaisuun siitä kysymyksestä, kuinka ymmärtää – ainakin kielen alkeellisimmalla tasolla – Herramme Jeesuksen Kristuksen suhde Hänen taivaalliseen Isäänsä. Toisin sanoen, kuinka käsittää älyllämme – niin paljon kuin inhimillisesti on mahdollista – Jumala Pyhänä Kolminaisuutena.
Kolminaisuusoppi Jumalasta otetaan nykyään itsestäänselvyytenä, niin monien vuosisatojen päässä uskomme ensimmäisten vuosisatojen kiistoista ja riidoista. Mutta symposiumimme haastaa tällaiset sanattomat olettamukset. Nikea ei ole pelkkä historiallinen muotoilu (joka toistetaan ilman ymmärrystä), vaan kaikkien niiden pilarien perusta, joiden varassa Kirkko seisoo.
Kuten sanoin vain muutama päivä sitten vieraillessani Casertan hiippakunnassa Italiassa, San Angelon basilikassa Formisissa:
”Nikean hengen on jälleen sytytettävä kristillinen sanoma.” [1]
Ja siksi olemme kokoontuneet – sytyttämään Kirkko uudelleen Nikean hengellä, yhtenäisen ja harmonisen kristillisyyden hengellä. Yhdessä ortodoksisen kristillisen juhlan 318 Nikean kirkkoisän kunniaksi lauletussa juhlaveisussa – joka on ylösnousemusajan seitsemäs sunnuntai (tänä vuonna kesäkuun ensimmäisenä päivänä) – me laulamme:
”Apostolien julistus ja kirkkoisien opetukset vahvistivat yhden uskon Kirkossa. Ja totuuden vaatteen ylleen pukeutuneena, ylhäältä peräisin olevasta teologiasta kudotun, se oikein määrittelee ja ylistää hurskauden suurta salaisuutta.” [2]
Τῶν ἀποστόλων τὸ κήρυγμα, καὶ τῶν Πατέρων τὰ δόγματα, τῇ Ἐκκλησίᾳ μίαν τὴν πίστιν ἐκράτυνεν· ἣ καὶ χιτῶνα φοροῦσα τῆς ἀληθείας, τὸν ὑφαντὸν ἐκ τῆς ἄνω θεολογίας, ὀρθοτομεῖ καὶ δοξάζει, τῆς εὐσεβείας τὸ μέγα μυστήριον.
Kreikkalaissa tekstissä näemme hyvin selvästi tarjotun eron – kerygman ja dogman välillä – edellisen apostolien maailmalle julistamana ja jälkimmäisen Kirkon isien ja pyhien tämän ”saarnan” ekstrapolaationa maailmalle lahjoittamana.
Siihen aikaan mennessä, kun saavumme Nikeaan, jossa Kirkko oli nyt laillistettu ja jopa keisarillisen hallinnon suosiossa, olemme saavuttaneet vakavan infleksiopisteen, käännekohdan. Laaja valtakunta, joka ulottuu "Itä-Anatoliasta Herkuleen pylväisiin", tarvitsee yhteisen tavan puhua apostolisen kerygman perusymmärryksestä – toisin sanoen teologiaa, sillä me puhumme Jumalasta.
Ja tämä on todellakin täynnä vaaroja ja vaikeuksia. Kuten Jumala itse muistuttaa meitä profeetta Jesajan kautta:
”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni.” [3]
Tästä me aina aloitamme, sen mittaamattoman kuilun ääreltä, joka vallitsee meidän kielimme ja Jumalan sanomattoman kielen välillä. Tiedämme, että Jumalasta puhuminen – teologisoiminen – on riskialtista. Mutta meillä on myös Kirkon, uskovien yhteisön, eletty kokemus. Ja tämä kokemus on Kirkon kerygman perusta.
Saatamme kieltää toisten kokemuksen jonkin aikaa, aivan kuten yksitoista opetuslasta yritti lieventää mirhantuojien heille ilmoittaman järkytyksen, että Herra oli todella noussut kuolleista! Kun naiset julistivat sen, minkä he tiesivät sielussaan, me kuulemme opetuslapsista – niistä, joista tuli apostoleita:
”Nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä.” [4]
Tässä me alamme nähdä, kuinka uskon kokemus voittaa kaikki uskon tulkitsijat. Eikä meidän tulisi koskaan unohtaa tätä, sillä ”hurskauden suuren salaisuuden” – τῆς εὐσεβείας τὸ μέγα μυστήριον – totuutta ei voi kätkeä tai muuttaa millään luodulla tai inhimillisellä keinolla. Kuten apostoli muistuttaa meitä toisessa kirjeessään Timoteukselle:
”Jos me olemme uskottomia, hän [Jumala] pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.” [5]
Koska Jumala itse on asettanut ne rajat, joiden puitteissa hänen läsnäolonsa meidän keskuudessamme ilmaistaan – apostolien julistus ja kirkkoisien opetukset – meitä kutsutaan nytkin avaamaan molemmat Kristuksen ruumiin rakentumiseksi.
Ei riitä, että uskon vakuutukset on ikuistettu liturgiseen elämään ja sijoitettu moniin kirjoihimme. Jokaisella sukupolvella on vastuu katsoa niitä uudelleen.
Siksi, rakkaat veljet Herrassa, olemme kokoontuneet näinä päivinä esityksiä ja puheenvuoroja, dialogia ja keskustelua varten – jotta voisimme uudistaa itsessämme ja yhteisöissämme Nikean totuudet. Sillä, kun otamme huomioon, kuinka monet maailman kristityistä edelleen pitävät kiinni tämän ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen nimenomaisesta muotoilusta, tämä on varmasti merkki siitä, että se, mikä säädettiin seitsemäntoista vuosisataa sitten, on yhtä pätevä ja voimallinen tänään, kuin se oli silloin. Meidän tarvitsee vain löytää tapoja tehdä tästä uskon julistuksesta ymmärrettävä ja merkityksellinen nykymaailmalle ja nykyaikaisilla ymmärrystavoilla.
Ja tämä on todellakin meidän tehtävämme – juurruttaa ja korostaa nykyaikaisissa teologian muodoissamme Nikean ydintä. Jos saamme sanoa näin, teologiamme on oltava ὁμοούσιος Nikean teologian kanssa; sillä apostolisen julistuksen voima ja kirkkoisien opetusten selventäminen löytyy sieltä.
Saman periaatteen – ὁμοούσιον – soveltaminen, johon koko Nikean teologia perustuu, nykyisiin tulkintoihimme varmistaa, että ilmaisutavasta riippumatta uskon selitystemme perusta pysyy totena. Jokaisella sukupolvella on omat kommunikointitapansa. Ehkä Nikean inkarnatorisen uskon lyhin ilmaus tulee vanhurskaalta edeltäjältämme Konstantinopolin valtaistuimella, pyhältä Gregorios Nazianzoslaiselta – oikeutetusti nimeltään ”Teologi”.
Τὸ γὰρ ἀπρόσληπτον, ἀθεράπευτον.
”Sillä mikä ei ole otettu vastaan, sitä ei ole parannettu.” [6]
Tämän hämmästyttävän lausunnon lyhyys oli suunniteltu tiettyä kysymystä varten – Laodikean Apollinariksen harhaoppia vastaan. Ja vuonna 381 Konstantinopolissa – siinä, mikä tulisi tunnetuksi toisena ekumeenisena kirkolliskokouksena – Nikean uskontunnustus, sellaisena kuin olemme sen saaneet, saatettiin päätökseen. Apollinariksen ajatukset hylättiin, jotta ei luovuttaisi yli puoli vuosisataa aiemmin laaditusta Nikean uskosta.
Sillä Kirkon kokemus – joka tunnetaan apostolien julisteuksessa ja selitetään kirkkoisien opetuksissa – ei ainoastaan ikuistettu Nikeassa, vaan se myös säilytettiin siten, että jopa kaikkein lukutaidottomin ihminen saattoi saada niihin yhteyden.
Tiedämme, että kirkolliskokouksen uskontunnustuksen uskonilmaisu koottiin kasteessa käytetyistä uskontunnustuksista. Ottaen huomioon lukutaidon tason näinä varhaisina vuosisatoina, erityisesti Rooman valtakunnan alemmissa ja orjaluokissa, oli täysin järkevää, että laadittiin ytimekäs yhteenveto uskomme perustotuuksista laajaa käyttöä varten. Nikea standardoi tämän tunnustuksen koko οἰκουμένηlle ja asettaa uskontunnustuksen sitovaksi laastiksi pitämään yhdessä laajaa valtakuntaa.
Rakkaat ystävät,
Vaikka emme enää elä kristillisen valtakunnan maailmassa, olemme kristittyjä maantieteellisesti ja, mikä tärkeämpää, historiallisesti kaukaisilta alueilta. Nikean jälkeiset seitsemäntoista vuosisataa ovat nähneet hajaannusta ja hajoamista kristillisessä perheessä, niin että kun puhumme ”Kirkosta”, me kaikki emme välttämättä tarkoita samaa asiaa.
Siksi Nikean uskon uudelleen käynnistäminen on niin elintärkeää. Se on lähes kaikkien maapallon kristittyjen – meitä on lähes kaksi ja puoli miljardia – yhteinen pohja ja jaettu kokemus. Tämä yksin kutsuu meidät etsimään vastauksia, jotka viittaavat aikaan, jolloin pidimme tiukasti kiinni uskomme yhteisöllisestä ymmärryksestä.
Siksi meidän tehtävämme on aloittaa uudelleen Nikeasta, apostolien puhtaasta ja yhtenäisestä kerygmasta ja kirkkoisien dogmeista. Tulevien päivien aikana me sovellamme Nikean kaikkea viisautta nykyajan kysymyksiin – olivatpa ne sitten pastoraalisia, liturgisia, sosiaalisia, ekklesiologisia, ekologisia tai eskatologisia.
Kun tarkastelemme maailman tilaa tänään ja niitä moninaisia ja eroavia suuntauksia, jotka ovat syntyneet kristinuskossa – erityisesti viimeisen sadan vuoden aikana – meillä ei todellakaan ole valinnanvaraa. Meidän on tartuttava tähän kristillisen historian virstanpylvääseen auttaaksemme itseämme kommunikoimaan tehokkaammin ja realistisemmin Jumalan kansalle, missä he sitten ovatkin.
Ekumeenisella patriarkaatilla, Konstantinopolin kirkolla, useimpien itäisen ortodoksisuuden äitikirkolla ja muinaisen pentarkian jäljellä olevien neljän vanhan istuimen primuksella on sekä ilo että vastuu johtaa näitä ponnisteluja. Tämä ei koske ainoastaan akateemisia ympäristöjä, kuten tämä, vaan myös kaikkia ekumeenisen dialogin osa-alueita.
Paavi Franciscuksen, jonka laskimme läheiseksi ystäväksi ja jonka muisto varmasti elää ihmisperheen sydämissä, kuolema jotenkin sattuu samaan aikaan kutsumuksemme kanssa. Siirtyminen iankaikkiseen elämään pyhän pääsiäisen jälkeen, sinä maanantaina, jota me ortodoksit kutsumme ”kirkkaaksi viikoksi”, tuntuu viestiltä meille kaikille. Muistakaamme, että meidän on tehtävä työtä, kuten Herra Kristus sanoi, silloin, kun vielä on päivä. [7] Paavi Franciscus antoi meille esimerkin siitä, kuinka ponnistella viimeiseen hengenvetoon asti, kuten Herramme teki ristillä.
Lopuksi, omaksukaamme täysin Nikean 318 kirkkoisän meille lahjoittaman ὁμοούσιονin merkitys ja tärkeys. Kun tiedostamme olevamme olemukseltaan yhtä toistemme kanssa, olemme jo uskon kokemuksessa. Ja kuten Nikea on opettanut, Herra Jeesus, joka on Jumalan Poika ja Marian Poika – ὁμοούσιος τῷ Πατρί καὶ ὁμοούσιος τῇ Μητρί – tekee meidät ”osallisiksi jumalallisesta luonnosta” inkarnaationsa kautta. [8]
Tämä tarkoittaa kristittynä olemista. Tämä tarkoittaa Jumalan kansana olemista. Tämä tarkoittaa Kirkkona olemista.
Kuten aiemmin laulamassamme hymnissä – jota kutsutaan kontakiksi – lauletaan, Kirkko pukeutuu totuuden vaatteeseen, joka on kudottu ylhäältä peräisin olevasta teologiasta, ja siksi se määrittelee oikein ja ylistää hurskauden suurta salaisuutta.
Rohkeudella siis luottakaamme siihen ”totuuden vaatteeseen, joka on kudottu ylhäältä peräisin olevasta teologiasta”, jonka Kirkon isät ovat meille lahjoittaneet. He kutoivat saumattoman puvun, samanlaisen kuin se, josta Herran kirkkauden ristiinnaulinneet sotilaat heittivät arpaa. Kansakuntien vaatimukset, ajan kuluminen ja historian alati muuttuvat virtaukset ovat tehneet paljon erottaakseen kaikki Kirkot toisistaan.
Mutta Nikea on toinen saumaton vaate, ’’ylhäältä alas samaa kudosta’’ , kuten Herran Golgatalla. [9] Sen viisauteen, sen kirkkauteen, sen järkeen ja sen täydelliseen inspiraatioon palaaminen on yhtä pätevää tänään, seitsemäntoista vuosisataa myöhemmin, kuin se oli jokaisessa Nikean jälkeisessä kirkolliskokouksessa.
Olkoon hankkeemme siunatut ja hedelmälliset!
Niin olkoon. Aamen. Γένοιτο!
(Lähde: Ekumeeninen patriarkaatti)
Viitteet:
1. toukokuun 2 pv 2025
2. Kirkkoisien kontakki, kahdeksas sävelmä
3. Jes. 55:8 (Septuaginta)
4. Luuk. 24:11
5. 2. Tim. 2:13
6. Pyhä Gregorios Teologi, Kirje 101 Kledonios presbyteerille Apollinarista vastaan (Migne, Patrologia Graeca Tomus XXXVII, 181C)
7. Vrt. Joh. 12:9
8. 2. Piet. 1:4
9. Joh. 19:23