Synodikon

Synodikon (kreikaksi Συνοδικόν, joka juontaa juurensa sanasta σύνοδος 'synodi', 'kirkolliskokous') on ortodoksisessa kirkossa käytetty termi, joka viittaa tietynlaiseen kirkolliseen asiakirjaan tai kokoelmaan.

Suomennos

Sanalle "Synodikon" ei ole suomen kielessä vakiintunutta, yleiskäytössä olevaa vastinetta. Se käännetään usein suoraan synodikoniksi tai joskus kuvaillen kirkolliskokouksen päätösasiakirjaksi tai kirkolliskokouksen julistukseksi. Termi on kuitenkin ortodoksisessa kontekstissa niin vakiintunut, että se esiintyy usein myös suomenkielisissä teksteissä kreikankielisenä translitteraationa.

Merkitys ja käyttö

Yleisimmässä merkityksessään "synodikon" voi viitata minkä tahansa kirkolliskokouksen tai synodin päätöksiin, julistuksiin tai virallisiin lausuntoihin. Se on ikään kuin "kokouksen pöytäkirja" tai "päätösten kokoelma" laajassa merkityksessä. Ortodoksisessa kirkossa termi tunnetaan kuitenkin erityisesti ja useimmin viitaten tiettyyn liturgiseen ja teologiseen tekstiin, nimittäin Ortodoksian Synodikoniin (kreik. Συνοδικόν τῆς Ὀρθοδοξίας). Tämä on erittäin merkittävä ja juhlallinen julistus, joka luetaan vuosittain Suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina, jota kutsutaan myös Ortodoksian sunnuntaiksi. Tämä perinne juontaa juurensa 800-luvulta, jolloin ikonien kunnioitus palautettiin toisen kerran ikonoklasmin kauden jälkeen.

Ortodoksian Synodikonin keskeinen sisältö ja tarkoitus

1. Uskon ja totuuden julistus: Se alkaa juhlallisella ortodoksisen uskon ylistyksellä ja vahvistamisella. Teksti korostaa ortodoksisen uskon olevan apostolista perintöä ja pyhien isien vankkumaton totuus. Siinä julistetaan, että tämä usko on "vakiinnuttanut kaikkeuden" ja on ainoa pelastava tie.

2. Harhaoppien torjuminen ja anateemat: Synodikonin keskeinen osa koostuu "anateemoista" (kreik. ἀνάθεμα, 'kirous', 'erottaminen'). Nämä ovat julistuksia, joissa tietyt harhaopit ja niiden kannattajat julistetaan erotetuiksi kirkon yhteydestä, jos he kieltäytyvät katumasta ja palaamasta oikeaan oppiin. Anateemat kohdistuvat nimenomaan niihin opillisiin poikkeamiin, jotka ovat olleet historiallisesti merkittäviä ja vakavia uhkia ortodoksiselle opille. Esimerkkejä tällaisista harhaopeista ovat Jumalan olemassaolon kieltäminen, Pyhän Kolminaisuuden vääristely, ikonien loukkaaminen (ikonoklasmi) tai Kirkon sakramenttien hylkääminen. On tärkeää ymmärtää, että anateema ei tuomitse henkilöä ikuiseen kadotukseen, vaan julistaa, että hänen opetuksensa tai tekonsa ovat ristiriidassa Kirkon julistaman totuuden kanssa, ja että hän on siten erottanut itsensä kirkon sakramentaalisesta yhteydestä. Se on kehotus parannukseen.

3. Pyhien muistaminen ja ylistys: Toisaalta synodikon muistaa ja ylistää niitä pyhiä piispoja, munkkeja, hallitsijoita ja marttyyreita, jotka ovat taistelleet ja puolustaneet ortodoksista uskoa ja sen puhtautta Kirkon historian aikana. Heidän muistoaan juhlitaan ja heitä pyydetään esirukoilijoiksi. Tämä osa vahvistaa Kirkon elävää yhteyttä menneisiin sukupolviin ja osoittaa esikuvia uskoville.

4. Rukoukset elävien puolesta: Lopuksi synodikon sisältää rukouksia elävien kirkollisten johtajien (patriarkat, arkkipiispat, piispat), hallitsijoiden ja kaikkien uskollisten ortodoksisten kristittyjen puolesta, pyytäen heille terveyttä, rauhaa, menestystä ja vahvistusta oikeassa uskossa. Yhteenvetona, Synodikon (erityisesti Ortodoksian Synodikon) on siis ortodoksisen kirkon piirissä käytetty nimitys juhlalliselle asiakirjalle, joka voimakkaasti vahvistaa ja suojelee kirkon opillista puhtautta, torjuu harhaoppeja ja kunnioittaa niitä, jotka ovat taistelleet Kirkon totuuden puolesta. Se on tärkeä osa ortodoksista identiteettiä ja uskon julistusta.