Eemil Nestor Setälä

Valtioneuvos E.N. Setälä 1930-luvun Aamun Koiton kuvassa
Kuva Aamun Koitto / Ortodoksi.net.

Valtioneuvos Emil Nestor Setälä syntyi 27. helmikuuta 1864 Kokemäellä ja kuoli 8. helmikuuta 1935 Helsingissä. Hän oli suomalainen kielen- ja kansanrunoudentutkija ja poliitikko sekä samalla suuri ortodoksisen kirkon ystävä. Hän ei kuitenkaan kuulunut ortodoksiseen kirkkoon.

Aamun Koitto nr. 7 / 15.2.1935 kirjoitti valtioneuvoksen kuoleman johdosta:

Valtioneuvos E. N. Setälä

Suomen ortodoksista kirkkokuntaa on jälleen kohdannut suru. Lauantaina levisi yllättäen surusanoma kirkkokuntamme suuren ja lämminsydämisen ystävän, valtioneuvos Eemil Nestor Setälän, edellisenä, helmikuun 8 päivän iltana kotimatkalla junassa tapahtuneesta kuolemasta. Valtioneuvos Setalässä menetti kirkkokuntamme miehen, joka ratkaisevasti vaikutti sen kohtaloihin sen murrosaikoina, miehen, jolle kirkkokuntamme on sanomattoman suuressa kiitollisuuden velassa hänen työstään kirkkokunnan hyväksi.

Valtioneuvos Setälän varsinainen elämäntehtävä oli tiedemiehen ura. Tämä ura oli alusta saakka ainutlaatuisen loistava. Jo koulupoikana hän kirjoitti suomenkielen lauseopin, joka otettiin hänenkin koulussaan käytäntöön. Näin hän joutui käyttämään oppikirjanaan kirjoittamaansa kirjaa. Ylioppilaaksi hän tuli 18-vuotiaana, filosofian kandidaatiksi 21-vuotiaana ja filosofian lisensiaatiksi ja yliopiston dosentiksi 23-vuotiaana. Sekä maisteriksi että tohtoriksi hänet promovoitiin primuksena. 29-vuotiaana hän jo oli eurooppalaista mainetta nauttiva vakinainen yliopiston professori, joka oli tehnyt useita tutkimusmatkoja suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-alueille ja julkaissut suuren joukon tieteellisiä tutkimuksia.

Nämä tutkimukset kohdistuivat suomalais-ugrilaisiin kieliin, ja olivat ne aivan käänteentekeviä alallaan. Niihin perustuen professori Setälä järjesti suomenkielen yliopisto-opetuksen uudelle kannalle, ja muodostui hänen lahjakkaimmista oppilaista koulukunta viemään eteenpäin kansallista tiedettämme. Yliopisto-opetuksensa ohella jatkoi professori Setälä tarmokkaasti tieteellistä tutkimustyötä ja julkaisutoimintaansa sangen laajalla pohjalla, aapisesta ja kieliopista suuriin tieteellisiin teoksiin saakka. Vielä hän oli mukana perustamassa useita tieteellisiä seuroja, kuten Kalevalaseuraa, Suomalais-ugrilaista seuraa ja Kotikielen seuraa. Viime aikoina hän erikoistui tutkimaan kansanrunouttamme ja tämän työn tuloksena ilmestyi v. 1932 suurteos »Sammon arvoitus» sekä lukuisa joukko pienempiä julkaisuja.

Tunnustukseksi hänen suurista ansioistaan kielitutkimuksen alalla oli professori Setälä kutsuttu lukemattomien koti- ja ulkomaisten tieteellisten seurojen kunniajäseneksi. Edelleen hänet kutsuttiin Turun suomalaisen yliopiston kansleriksi vuonna 1926. Valtioneuvos Setälä joutui ottamaan osaa myöskin valtiolliseen toimintaan. Jo säätyvaltiopäivien aikana hän toimi valtiopäivämiehenä pappissäädyssä vuosina 1904-1906, sekä myöhemmin eduskunnan jäsenenä vuosina 1907-1910 ja 1917-1927, jolloin hän myös oli useimmiten perustuslakivaliokunnan, suuren valiokunnan tai toimitusvaliokunnan puheenjohtajana. Edelleen hän oli useiden valtion komiteain jäsenenä tai puheenjohtajana sekä vuosina 1917-1918 senaattorina, vuonna 1925 opetusministerinä, vuonna 1926 ulkoasiainministerinä ja vihdoin lähettiläänä Kööpenhaminassa ja Budapestissä vuosina 1927-1930.

Senaattorina ollessaan joutui valtioneuvos Setälä läheiseen kosketukseen ortodoksisen kirkkokunnan kanssa. Venäjän vallankumouksen jälkeen kokoontui huhtikuussa 1917 Sortavalaan kirkkokuntamme valveutuneimpia jäseniä neuvottelemaan kirkkokunnan asiain järjestämisestä kansalliselle pohjalle. Neuvottelijat päättivät kääntyä senaattori Setälän puoleen erikoisen toimikunnan perustamisesta, joka laatisi maan hallitukselle esityksen kirkkokunnan olojen järjestämisestä. Empimättä senaattori Setälä suostui tähän pyyntöön ja tuki kaikella tarmollaan komitean työskentelyä. Kun ehdotus valmistui, sai senaattori Setälä sen hyväksytyksi senaatin viimeisessä istunnossa marraskuun 26 päivänä 1918. Tällä pohjalla on kirkkokunnan elämä pääpiirteissään jatkuvasti pysynytkin.

Kun kirkkokuntaamme uhkasi pappien puute, sai senaattori Setälä varmaankin ennätyksellisessä ajassa, yhdessä päivässä, perustetuksi Sortavalan pappisseminaarin, jonka perustamista vain rohkeimmat kirkkokuntamme johtomiehet saattoivat silloisissa oloissa uneksia. Kun kirkkokuntamme asiat vaativat lopullista eroamista Venäjän kirkosta, suostui professori Setälä ottamaan tämänkin tehtävän hoitaakseen ja toimi sen lähetyskunnan johtajana, joka vuonna 1923 hankki Konstantinopolin ekumeeniselta patriarkkakunnalta kirkkokunnallemme autonomian.

Kun kirkkokuntamme uusi asema vaati siitä vuonna 1918 annetun asetuksen tarkistamista, suostui hän sen komitean puheenjohtajaksi, jolle uudistusehdotuksen laatiminen uskottiin, ja uhrasi tällöin kaiken aikansa ja tarmonsa tämän komitean työlle. Edelleen hän oli hallituksen edustajana vuosien 1919, 1922 ja 1923 kirkolliskokouksissamme. Tämän virallisen puolen ohella oli hän lisäksi aina valmis yksityisestikin antamaan neuvoja ja ohjauksia, milloin niitä kirkkokunnan edistämistarkoituksessa häneltä pyydettiin. Kun viimeksi nousi kysymys oman talon rakentamisesta kirkkokunnalle, aukenivat suurpankkien kassaholvit hänen viittauksestaan tämän rakennusyrityksen rahoittamiseksi.

Lyhyesti sanoen on valtioneuvos Setälä suorittanut jättiläistyön kirkkokuntamme hyväksi, on ollut arvovaltaisimpana tekijänä rakentamassa sitä pohjaa, jolla kirkkokuntamme nyt seisoo. Vaatimattomana humanistina ei hän ole tahtonut itse tunnustaa omia ansioitaan, vaan on selittänyt olleensa vain Korkeimman välikappaleena. Kun nyt isänmaatamme ja kirkkokuntaa niin monin tavoin ja niin suuresti hyödyttänyt valtioneuvos Setälän pitkä ja ilmiömäisen arvokas päivätyö on yhtäkkiä ja suureksi suruksemme päättynyt, on meidän, kirkkokunnan jäsenten, syytä kiittää Jumalaa siitä, että hän on lähettänyt kirkkokunnallemme hänen kaltaisensa vahvan tuen ja hartaan ystävän. Valtioneuvos Setälä on piirtänyt nimensä lähtemättömästi kirkkokuntamme historiaan ja hänen muistonsa tulee aina säilymään himmentymättömän kirkkaana.