Toiminnot

Grigori Vologdalainen

Kohteesta Ortodoksi.net

Versio hetkellä 29. syyskuuta 2011 kello 16.46 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Pyhä Grigori Pelšemeläinen, Vologdalainen, syntyi Galitšin (Га́лич) kaupungissa Kostroman alueella. Hän kuului Lopotovin aatelissukuun. Kun nuori mies saavutti viidentoista vuoden iän, hänen vanhempansa halusivat poikansa menevän naimisiin, mutta he kuolivatkin ennen kuin mitään tapahtui. Nuori Grigori jakoi omaisuutensa köyhille ja meni Galitšin järven rannalla sijaitsevaan Jumalansynnyttäjän luostariin.

Luostariin

Luostarin igumeni piti uutta tulokasta epäluotettavana johtuen hänen nuoruudestaan ja jalosta syntyperästään. Siksi hän sijoitti Grigorin kokeneen vanhuksen kuuliaisveljeksi. Pyhä Grigori palveli erittäin nöyrästi kaikkia veljiä. Jonkin ajan kuluttua hänet vihittiin papiksi. Pian pyhän Grigorin maine alkoi levitä ympäristöön ja hänen luokseen alkoi saapua ihmisiä saamaan hengellistä ohjausta ja neuvoja.

Galitšin ruhtinas pyysi munkkia lapsiensa kummiksi. Maineen ja sukulaisten läheisyyden rasittamana munkki meni Rostoviin kunnioittamaan pyhän Leontin (23.5.) reliikkejä ja asettui samalla matkalla pyhän Avrami Rostovilaisen (muistopv. 29.10) luostariin. Mutta myös täällä uutiset askeetin teoista levisivät ympäristöön nopeasti.

Toisen luostarin johtajaksi

Jakovlevin Vapahtajan luostarin munkit kääntyivät Rostovin arkkipiispa Dionysioksen (1418-1425) puoleen ja pyysivät saada pyhän Grigorin oman luostarinsa johtajaksi. Nöyränä Grigori hyväksyi luostarin ohjaajaksi menemisen, mutta kahden vuoden kuluttua hän lähti salaa luostarista ja vetäytyi Vologdan metsiin.

Sosnovetškin erämaassa hän tutustui pyhään Dionisi Glušitsalaiseen (muistopv. 1.6.). Kun Herra johdatti pyhän askeetin perustamaan oman luostarin, pyhä Dionisi hyväksyi ystävänsä aikomuksen. Risti olkapäillään pyhä Grigori ylitti Pelsheme-joen ja iski ristin pensaikkoon joen penkereelle.

Luostarin perustaminen

Ensimmäinen munkki uudessa luostarissa oli pappi Aleksis, luostarissa Aleksanteri. Vuonna 1426 paikalle rakennettiin kirkko Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän kunniaksi. Sen ikonit maalasi pyhä Dionisi ja pyhä Grigori kopioi pyhiä tekstejä luostarille. Vähitellen munkkien määrä lisääntyi ja luostari kasvoi ja tuli kuuluisammaksi.

Ruhtinaiden ojentaja

Pyhä Grigori suhtautui hurskaudella luostarinsa hoitamiseen ja samaan aikaan hän jakoi huolensa maansa kohtalosta. Vuonna 1433 hän meni Moskovaan suostutellakseen Galitšin ruhtinas Juri Dimitrievitšia (Ю́рий IV Дми́триевич), joka oli ottanut haltuunsa Moskovan ruhtinaskunnan Vasili Mustalta, palauttamaan Moskovan ruhtinas Vasilille. Ruhtinas Juri totteli munkkivanhusta.

Mutta vuonna 1434 ruhtinas Jurin poika, Dimitri Šemjaka ((Дмитрий Юрьевич Шемяка) alkoi tuhota suurruhtinaalle kuuluvia Vologdan maita. Pyhä Grigori suuttuneena epäsovusta ja väkivallasta meni Dimitri Šemjakan luo ja ilmaisi hänelle selvin sanoin mielipiteensä. ”Ruhtinas”, munkki sanoi, ”teet asioita, jotka eivät ole kristittyjä. Olisi parempi, jos olisit mennyt pakanamaahan, jonka inhottavat ihmiset eivät tunne Jumalaa. Lesket ja orvot itkevät äänekkäästi teistä Jumalalle. Kuinka monet ihmiset kuolevat nälkään ja kylmään takiasi ja jos et lopeta veljesmurhia, verenvuodatusta ja väkivaltaa pian, sinä menetät sekä kunniasi että ruhtinaskuntasi.”

Pudotus sillalta ja kuolema

Pian tämän julistuksen jälkeen Šemjaka käski heittää pyhän vanhuksen sillalta. Useita tunteja munkki makasi liikkumattomana. Hänen julistuksensa tuotti halutun tuloksen ja Šemjaka lähti pois Vologdasta. Munkin rohkeus kasvatti hänen kunnioitustaan. Ennen kuolemaansa hän sai nauttia Pyhän ehtoollisen, puhui veljestön kanssa ohjaten vielä heitäkin ja nimitti uuden igumenina luostariin hänen kilvoitteluveljensä Aleksanterin.

Pyhä Grigori kuoli syyskuun 30. päivänä 1442 ja hänet haudattiin perustamansa luostarin hautausmaahan.

Muistopäivä

Ortodoksinen kirkko muistelee pyhittäjä Grigori Vologdalaista aina vuosittain hänen omana muistopäivänään, hänen kuolinpäivänään, syyskuun 30. päivänä.

HAP