Toiminnot

Ero sivun ”Kanonisointi” versioiden välillä

Kohteesta Ortodoksi.net

(Ak: Uusi sivu: '''Kanonisaatio''' eli '''pyhäksi julistaminen''' on toimenpide, jonka paikalliskirkko suorittaa tutkittuaan tarkasti täyttääkö henkilö riittävässä määrin pyhyyden mittapuu...)
 
Rivi 9: Rivi 9:
  
Nykyisessä merkityksessään kanonisointi on todennäköisesti saanut alkunsa keskiajan loppupuolella, jolloin alettiin laatia yleisiä ja yhteisiä [[pyhä|pyhien]] luetteloja. Tiedetään, että ainakin 1700-luvulta lähtien asetettiin erityinen kirkon määräämä komissio tutkimaan mahdollisen kanonisoitavan henkilön taustoja ja toimintaa. Komissio esitti tutkimusten tulokset kirkon johdolle ja niiden pohjalta tehtiin mahdollinen kanonisointipäätös, laadittiin jumalanpalvelustekstit sekä maalattiin ikoni, joka tuotiin ensi kertaa esiin kanonisointipäivänä.
 
 +
 +
== Katso myös ==
 +
* [[Pyhien juhlallisen kanonisoimisen sääntö]]
  
[[Luokka:Kirkolliset toimitukset]]
 
[[Luokka:Kirkolliset toimitukset]]
 
[[Luokka:Pyhät]]
 
[[Luokka:Pyhät]]

Nykyinen versio 1. joulukuuta 2018 kello 22.54

Kanonisaatio eli pyhäksi julistaminen on toimenpide, jonka paikalliskirkko suorittaa tutkittuaan tarkasti täyttääkö henkilö riittävässä määrin pyhyyden mittapuuna käytetyt kriteerit.

Kanonisointi perustuu:

  • elämän pyhyyteen
  • vahvan uskon todistukseen
  • marttyyrikuolemaan kristinuskon vuoksi
  • tai elämän aikana ja kuoleman jälkeen tapahtuneisiin ihmeisiin.

Varhaiskirkossa ei varsinaista kanonisointitoimitusta ollut. Tuolloin seurakunta vain yksimielisesti tunnisti joukostaan Jumalan valitun pyhän ja kunnioitti häntä sekä säilytti tämän muiston joko hagiografian tai ikonin muodossa jälkipolville.

Nykyisessä merkityksessään kanonisointi on todennäköisesti saanut alkunsa keskiajan loppupuolella, jolloin alettiin laatia yleisiä ja yhteisiä pyhien luetteloja. Tiedetään, että ainakin 1700-luvulta lähtien asetettiin erityinen kirkon määräämä komissio tutkimaan mahdollisen kanonisoitavan henkilön taustoja ja toimintaa. Komissio esitti tutkimusten tulokset kirkon johdolle ja niiden pohjalta tehtiin mahdollinen kanonisointipäätös, laadittiin jumalanpalvelustekstit sekä maalattiin ikoni, joka tuotiin ensi kertaa esiin kanonisointipäivänä.

Katso myös