Toiminnot

Samuel Profeetta

Ortodoksi.netista

Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Profeetta Samuel
Kuva Wikipedia.

Profeetta Samuel oli viidestoista ja samalla viimeinen Israelin tuomareista ns. tuomarien aikana. Hän eli noin vuonna 1146 eKr. Samuel polveutui Leevin suvusta ja hän oli Raman (Ramathaim-Zophim) kaupungista kotoisin olevan hurskaan Elkanan ja hänen toisen vaimonsa Hannan lapsi.

Samuel - Jumalan kuulema

Samuel syntyi hänen äitinsä Hannan palavien rukouksien ja Jumalalle esitettyjen pyyntöjen tuloksena, siksi hänelle annettiin nimi Samuel - se tarkoittaa "jonka Jumala on kuullut".

Kun Samuel oli kolmen vuoden ikäinen, Hanna meni hänen kanssaan Siiloon ja lupauksensa mukaisesti antoi hänet Jumalan palvelukseen. Lapsi jätettiin tuohon aikaan Israelin tuomarina toimineen ylimmäisen papin Eelin hoitoon. Samuel kasvoi Jumalan pelvossa Eelin hoidossa nöyränä ja tottelevaisena, opiskellen koko ajan Jumalan lakia.

Samuel Eelin hoidossa

Kahdentoista vuoden iässä Jumala ilmoitti hänelle näyssä, että Hän rankaisee Eelin huonekuntaa, koska Eeli ei ole saanut kuriin huonoa ja jumalatonta elämää viettäneitä poikiaan Hofnia ja Pinehasta, jotka samalla olivat myös pappeja. Samuelille kerrottiin, että Eelin koko perhe tultaisiin tuhoamaan yhden päivän aikana.

Profetia kävi toteen, kun filistealaiset hyökkäsivät Israeliin ja tappoivat taisteluissa kymmeniätuhansia israelilaisia heidän joukossaan Eelin pojat Hofni ja Pinehas, jotka olivat taisteluissa mukana kantamassa Liiton arkkia. Arkin avulla israelilaiset toivoivat saavansa voiton hyökkääjistä, mutta Jumala vihastui tästä, sillä israelilaiset uskoivat arkkiin enemmän taikauskoisesta pelosta kuin Jumalan rakkaudesta ja Hän antoi arkin joutua filistealaisten käsiin. Tästä kaikesta kuultuaan Eeli kaatui kotona tuolissaan taaksepäin, mursi niskansa ja kuoli. Pinehasin vaimo ollessaan samaan aikaan viimeisillään raskaana, kuuli miehensä ja appensa kuolemasta, lyyhistyi maahan ja synnytti pojan, jolle annettiin nimi Ikabod (joka merkitsee "ei kunniaa"). Tähän liittyy Raamatun Vanhan testamentin kirjoitus (1. Sam.4:22):

"Mennyttä on Israelin kunnia, sillä Jumalan arkku on viety."

Samuel Israelin tuomarina

Eelin kuoleman jälkeen Samuelista tuli Israelin kansan tuomari. Monenlaisten vaiheiden ja kokemiensa vitsauksien jälkeen filistealaiset palauttivat Liiton arkin omasta aloitteestaan takaisin israelilaisille. Kun kansa oli palannut takaisin Jumalan tykö, he saattoivat myös palata filistealaisten valloittamiin kaupunkeihinsa.

Vanhalla iällään profeetta Samuel nimitti poikansa Joelin ja Abian israelilaisten tuomariksi, mutta he olivat lahjottavissa olevia ja ahneita, eivätkä seuranneet isäänsä rehellisyydessä ja oikeudenmukaisissa tuomioissa.

Samuel voitelee kuninkaita

Profeetta Samuel
Foto© Pyykkönen

Israelin vanhimmat tahtoivat silloin saada itselleen kuninkaan. He halusivat Jumalan valitun kansan olevan kuten muutkin kansat ja pyysivät Samuelia voitelemaan heille kuninkaan. Loppujen lopuksi Samuel voitelikin sitten nuoren Saulin kuninkaaksi, vaikka samalla näki tässä kaikessa oman kansansa romahduksen lähestyvän, valitun kansan, jota Herra itse oli johtanut tähän saakka, tuoden tahtonsa kaikkien tiettäväksi pyhiensä kautta.

Myöhemmin Jumala hylkäsi Saulin hänen tottelemattomuutensa vuoksi ja siksi, ettei hän toimissaan ollut kuuliainen Jumalalle. Jumalan määräyksestä Samuel voiteli Israelille uuden kuninkaan nuoresta paimenpojasta, betlehemiläisen Iisain nuorimmasta pojasta Daavidista. Myöhemmin Samuel joutui vielä suojelemaan Daavidia Saulin vihalta ja takaa-ajolta.

Samuel eli todella vanhaksi, hän kuoli ilmeisesti 80-vuotiaana kaikkien suremana. Hänet haudattiin Ramaan. Vuonna 406 profeetta Samuelin reliikit siirrettiin Juudasta Konstantinopoliin.

Profeetta Samuel Raamatussa

Profeetta Samuelin elämä on tallennettu Raamatun Vanhaan testamenttiin. Hänestä kerrotaan muun muassa 1. Samuelin kirjassa ja hänen sanotaan kirjoittaneen itse osia Tuomarien kirjasta.

Ortodoksinen kirkko muistelee profeetta Samuelia vuosittain elokuun 20. päivänä.

HAP

Kirjallisuutta

  • Kirkkovuoden pyhät II
    • Profeetta Samuel ss. 1116 - 1123

Tropari ja kontakki

Tropari, 2.säv.

Tänään me kunnioitamme Sinun profeettaasi Samuelia, oi Herra. || Hänen rukouksiensa tähden pelasta meidän sielumme.

Kontakki, 8.säv.

Sikiämisessäsi sinut annettiin Herralle kalliina lahjana, oi pyhä Samuel, | ja sinä palvelit Häntä enkelin lailla koko elämäsi. | Pelastus suunnitelmassaan Hän määräsi sinut puhumaan itsestään ja ennalta kertomaan tulevaisuudesta. || Tämän vuoksi me tervehdimme sinua Herran merkittävänä pappina ja profeettana.

Katso myös