Luostari (latinaksi: claustrum, kreikaksi: μοναστήρι, μονή venäjäksi: монастырь) on ortodoksisessa kirkossa munkkien tai nunnien asuinpaikka. Luostari voi olla eristynyt ja suljettu tai avoin vierailijoille. Miehille (munkeille) on erilliset luostarit ja naisille (nunnille) on omat erilliset luostarinsa, sekaluostareita ei perinteisesti ole ortodoksisessa kirkossa.
Sisällysluettelo |
Ensimmäiset luostarit muodostuivat Egyptissä jo 300-luvulla, kun erämaihin asettuneet erakot muodostivat niitä suojakseen ja jokapäiväisen elämän tarpeista (esim. ruoasta, vaatteista jne.) huolehtimiseen. Varsinaisen järjestäytyneen luostarin perusti pyhä Pahomios Suuri ja myöhemmin pyhä Basileios Suuri laati ensimmäiset luostarisäännöt.
Luostarit jakaantuvat pääasiassa kahteen erilliseen ryhmään sisäisen järjestyksensä mukaisesti:
Eräät luostarit ovat suoraan jonkin patriarkaatin alaisia eli ns. stauropigiaalisia luostareita. Joitakin suuria luostareita nimitetään arvonimellä lavra. Luostarilla voi olla johdettavanaan erilaisia sen maille rakennettuja erakkomajoja sekä skiittoja eli sivuluostareita.
Luostaria johtaa igumeni (miesluostarissa) tai igumenia (naisluostarissa) ja luostarin hallinosta vastaa luostarin johtokunta, joka valitaan velkestön/sisariston keskuudesta vaaleilla.
Luostaissa voi olla erilaisia asukkaita:
Luostarielämä koostuu kilvoituksesta, työstä ja rukouksesta ja päivä jakaantuu suunnilleen kolmeen osaan:
Kilvoittelumuodot ja työt poikkeavat luostareissa kovin ja ovat täysin luostarikohtaisia.
Ortodoksiseen luostariin voi mennä jäseneksi juostarin johtajan luvalla ja hän valitsee kaikki sisään pääsevät. Luostariin voi tutustua myös olematta veljestön tai sisariston jäsen, ns. talkoolaisena, tietyn määräajan luostarin johtajan luvalla.
Suomessa on kaksi virallista ortodoksista luostaria:
Lisäksi Suomessa on tällä hetkellä yksi luostarin kaltainen yhteisö Kirkkonummen Jorvaksessa, Pokrovan yhteisö, jolla ei kuitenkaan ole virallista luostaristatusta.