Toiminnot

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia / OSA IV

Kohteesta Ortodoksi.net

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon historia
Etusivulle - koko kirjan sisällysluetteloon

(OSA IV: KANSALLISTEN KIRKKOJEN AIKAKAUSI)

Kansallisten kirkkojen aikakausi
(värilliset linkit tässä luettelossa vievät Ortodoksi.netin artikkeleihin, alemmassa luettelossa kirjan teksteihin)

  • Kansallisten kirkkojen aikakausi
    • Lännen kristilliset kirkot
    • Protestanttisuus
    • Idän ortodoksiset kirkot
      • Uusia kansoja liittyy ortodoksiseen kirkkoon
      • Pyhät apostolienvertaiset Kyrillos ja Methodios
      • Ortodoksinen kirkko vaikeuksissa
      • Uudet ortodoksiset kirkkokunnat
    • Venäjän ortodoksinen kirkko
      • Kristinuskon tulo Venäjälle
      • Pyhä apostolienvertainen Vladimir
      • Kristinuskon leviäminen Venäjällä
      • Venäjän luostarit
      • Konstantinopolin patriarkan alaisena
      • Autokefaalisena kirkkokuntana

KANSALLISTEN KIRKKOJEN AIKAKAUSI

Lännen kristilliset kirkot

53. LÄNNEN JA IDÄN KIRKKOJEN EROAMINEN

  1. Idän ja lännen kirkkojen kehitys alkoi kulkea eri suuntiin jo sangen varhain. Tämä johtui niistä erilaisista olosuhteista, joissa kirkot joutuivat toimimaan. Idässä asui luonteeltaan vilkkaita kansallisuuksia, jotka kumminkin olivat taipuvaisia syvämietteiseen ajatteluun. Idän sivistyskielenä oli kreikka. Kirkon ja valtion suhde idässä oli mitä läheisin, joskaan tämä seikka ei aina ollut kirkolle eduksi.
  2. Lännessä asui latinalaisia kansoja, jotka luonteeltaan olivat käytännöllisiä, järjestystä rakastavia. Heidän sivistyskielenään oli latina ja he omaksuivat roomalaisen sivistyksen. Valtion ja kirkon välinen suhde ei ollut niin läheinen kuin idässä. Sen tähden valtakunnan jakaantumisen jälkeen Rooman patriarkka pysyi itsenäisempänä, valtiosta riippumattomampana kuin idässä. Suuret harhaopit eivät järkyttäneet läntisen patriarkaatin elämää. Näin ollen Rooman patriarkka joutui usein esiintymään sovittelijapa. Suotuisat poliittiset olosuhteet korottivat Rooman patriarkan – paavin – valtaa ja merkitystä. Lännessä vallalla oleva läänityslaitos tunkeutui kirkkoonkin. Paavista tuli erään suuren Italian maakunnan maallinen hallitsija. Paavin hengellinen valta ulottui yli koko Länsi-Euroopan. Siihen kuuluivat Italia, Espanja, Ranska ja suurin osa nykyistä Saksaa.
    Kaikki nämä tekijät yhdessä synnyttivät vähitellen paaveissa ajatuksen, että Rooman paavi on koko kristillisen kirkon ylin johtaja, Kristuksen sijainen maan päällä.
  3. Huonojen yhteyksien ja vaikean sisäisen tilanteen johdosta ei tätä kehitystä idässä heti huomattu, kunnes oli jo myöhäistä. Paavi ei enää luopunut ylpeästä asenteestaan. Kun sitten monet paavit kirkkojärjestyksen vastaisella tavalla yrittivät määrätä idän kirkkoja, ennen kaikkea Konstantinopolin patriarkaatin sisäisiä asioita, johti tämä sekaantuminen kirkkojen lopulliseen eroamiseen v. 1054.

54 ROOMALAISKATOLINEN KIRKKO

  1. Lännen kirkkoa alettiin kutsua roomalaiskatoliseksi kirkoksi. Monessa suhteessa se eroaa idän ortodoksisesta kirkosta. Roomalaiskatolisen kirkon päänä on paavi. Hän on sen kirkon käsityksen mukaan Kristuksen sijainen maan päällä ja uskon asioissa erehtymätön. Näin lännen kirkossa ylin valta, joka apostolisesta ajasta lähtien on kuulunut kirkolliskokoukselle, on siirtynyt yhdelle miehelle.
  2. Kirkolliset tavat eroavat myös suuresti ortodoksisen kirkon tavoista. Herran Ehtoollista jaetaan maallikoille vain Kristuksen Ruumiin muodossa, Raamattua luetaan ja jumalanpalveluksia toimitetaan vain latinan kielellä. Roomalaiskatoliset papit elävät naimattomina. Kirkoissa käytetään penkkejä ja urkuja.
  3. Paitsi oppia Rooman paavin erehtymättömyydestä, roomalaiskatolinen kirkko on ottanut muitakin opinkappaleita tunnustukseensa. Vastoin kolmannen yleisen kirkolliskokouksen päätöstä se lisäsi uskontunnustukseen sanat »ja Pojasta» opettaen, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Roomalaiskatolisen käsityksen mukaan ihminen voi tehdä hyviä tekoja enemmän, kuin mitä hän pelastustaan varten tarvitsee. Nämä hyvät työt ylimääräisinä hyvinä töinä ovat muka kirkon hallinnassa ja kirkko voi ne luovuttaa syntisten hyväksi ja pelastukseksi. Edelleen roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että ihminen, jolla ei ole tarpeeksi hyviä töitä, joutuu kuoleman jälkeen kiirastuleen, mutta että kirkko voi hänet siitä vapauttaa.
  4. Kristinuskon levittämisessä idän ja lännen kirkot menettelivät eri tavalla. Lännessä otettiin käytäntöön tapa asevoimin kukistaa pakanalliset heimot ja ilman edellä käypää opetusta kastaa ne. Näitä kirkon nimessä tehtyjä valloitusretkiä sanottiin ristiretkiksi. Idässä kristinuskoa saarnattiin ja levitettiin rakkaudella. Kirkkoon otettiin vain ne, jotka etsivät siinä pelastusta.

Protestanttisuus

55. LUTERILAINEN KIRKKO

  1. Roomalaiskatolisen kirkon väärinkäytökset johtivat uusiin jakaantumisiin kristillisen kirkon piirissä. Martti Luther tahtoi puhdistaa seurakunnan sellaiseksi kuin se oli apostolisella ajalla. Tässä tarkoituksessa hän opetti, että uskonopin lähteenä on pidettävä yksinomaan Raamattua ja kielsi kokonaan pyhän perimäopin merkityksen. Hän huomasi, että Rooman paavit apostolisena perimäoppina esittivät sellaisia oppeja, jotka he itse ovat keksineet ja jotka olivat Jumalan sanan vastaisia.
  2. Roomalaiskatolisessa kirkossa maallikko ei saanut lukea Raamattua eikä se ollut käännetty kansan kielelle. Luther käänsi Raamatun saksankielelle ja antoi jokaiselle oikeuden tulkita sitä niin kuin itse kukin halusi.
    Paavit pitivät itseään Kristuksen maallisina sijaisina. Luther kielsi tämän, mutta samalla hän kielsi koko pappeuden sakramentin ja antoi seurakunnalle oikeuden asettaa ja vihkiä virkaan sopivaksi katsomansa henkilöt papeiksi ja piispoiksi. Luther kielsi muitakin sakramentteja, jättäen ainoastaan kasteen ja Herran Ehtoollisen.
  3. Lutherin käsityksen mukaan Herran Ehtoollisessa leipä ja viini eivät muutu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, vaan Kristus oi niissä ainoastaan läsnä ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Ehtoollista nautitaan uskolla. Luther kielsi paaston merkityksen, pyhien ihmisten kunnioittamisen ja Neitsyt Marian ainaisen neitsyyden. Hänen käsityksensä mukaan vainajain edestä on tarpeetonta rukoilla. Hän ei myöskään hyväksynyt munkkilaisuutta.

56. REFORMEERATTU KIRKKO

Samanaikaisesti Lutherin kanssa esiintyivät Sveitsissä Zvingli ja Calvin Rooman paavia vastaan ja muodostivat toisen protestanttisen, nim. reformeeratun kirkon. Tämä kirkko monessa suhteessa seuraa Lutherin opinkappaleita, mutta eroaa luterilaiesta kirkosta sakramenttiopissa. Reformeeratussa kirkossa on vain yksi sakramentti, kaste. – Herran Ehtoollinen on heille vain muistoateria. Reformeerattu kirkko omaksui Augustinuksen käsityksen ehdottomasta edeltämääräyksestä.

57. PROTESTANTTISET LAHKOT

  1. Uskonpuhdistajat antoivat jokaiselle oikeuden tulkita Raamattua niin kuin itse kukin sen ymmärsi, ilman pyhän perimäopin antamaa apua. Seurauksena tästä poikkeamisesta apostolisesta käytännöstä on ollut protestanttisen kirkon jakaantuminen moniin lahkoihin. Useita tällaisia lahkoja on Suomessakin. Sellaisia ovat baptistit, jotka eivät tunnusta lapsikastetta, metodistit, jotka vain joissakin yksityiskohdissa eroavat anglikaanisesta ja reformeeratusta kirkosta, helluntailaiset, jotka uskovat kokouksissaan puhuvansa vierailla kielillä, kuten apostolit tekivät helluntaina. Edelleen lahkolaisia ovat adventistit, jotka odottavat Herran pikaista toista tulemista ja pelastusarmeija, jonka uskonoppi ei anna mitään merkitystä sakramenteille.
  2. Maamme evankelisluterilainen kirkkokin on jakaantunut eri suuntiin, niin sanottuihin herätysliikkeisiin. Sellaisia ovat heränneet, Paavo Ruotsalaisen seuraajat, laestadiolaiset, Lars Leevi Laestadiuksen seuraajat, renqvistiläiset, Henrik Renqvistin seuraajat, evankeliset, F. G. Hedbergin seuraajat ja rukoilevaiset, A. Achreniuksen seuraajat.

Idän ortodoksiset kirkot

58. UUSIA KANSOJA LIITTYY ORTODOKSISEEN KIRKKOON

Itä-Rooman kristillinen kirkko teki menestyksellistä työtä valtakunnan pohjoispuolella asuvien pakanallisten kansojen liittämiseksi kirkkoon. Tämän työn hedelmänä alkoi jo 800-luvulla slaavilaisten kansojen, bulgarialaisten, serbialaisten, määriläisten ja venäläisten kääntyminen ortodoksiseen uskoon. Kaikkien näiden kansojen keskuudessa muodostui aikanaan kansallisia ortodoksisia kirkkokuntia.

59. PYHÄT APOSTOLIENVERTAISET KYRILLOS JA METHODIOS

  1. Slaavilaisten kansojen kääntyminen kristinuskoon on pyhien veljesten Kyrilloksen ja Methodioksen ansiota. Veljesten syntymäpaikka oli Makedonia. Methodios antautui sotilasuralle ja tuli lopulta erään slaavilaisen maakunnan maaherraksi. Pian hän kuitenkin hylkäsi toimensa ja meni luostariin. Kyrillos osoittautui lahjakkaaksi opinnoissaan ja sai Konstantinopolissa aikansa parhaimman sivistyksen. Hän olisi päässyt huomattavaan virka-asemaan keisarin hovissa. Kuitenkin hänkin hylkäsi maallisen uran. Oltuaan vähän aikaa filosofian opettajana Konstantinopolissa hänkin meni luostariin.
  2. Kumpikin veljeksistä oli jo lapsena joutunut kosketukseen slaavilaisten kanssa ja molemmat osasivat slaavien kieltä. Jumala osoitti veljeksille työn, slaavilaisten käännyttämisen kristinuskoon. Bulgarian kansa otti ensimmäisenä vastaan kristinuskon. Bulgarialaisten esimerkkiä seurasivat pian serbialaiset. 860-luvulla lähettivät määriläiset Konstantinopolin patriarkalle pyynnön, että patriarkka lähettäisi heille opettajia, jotka selittäisivät heille kristinopin. Näiksi opettajiksi tulivat Kyrillos ja Methodios. He ymmärsivät, että sanallinen saarna ei yksistään ollut riittävä, vaan pitäisi olla kirjallisiakin uskonopin lähteitä slaavilaisten saatavissa. Niin veljekset päättivät kääntää slaavin kielelle pyhän Raamatun ja jumalanpalveluskirjat. Ensiksi heidän kuitenkin piti keksiä slaavilainen kirjaimisto, sillä sitäkään ei slaaveilla vielä ollut. Kun kirjaimisto oli valmis, pyhä Kyrillos käänsi slaavin kielelle Raamatun ja liturgian.
  3. Tämä veljesten toiminta oli tärkeä ja kauaskantoinen. Slaavilaiset kansat omaksuivat nyt tietoisesti kristinuskon. Saksalaiset saarnaajat, jotka toimittivat jumalanpalvelukset ja lukivat Raamattua latinan kielellä, eivät menestyneet heidän keskuudessaan.
  4. 980-luvulla kääntyivät venäläiset kristinuskoon, heidän liittymiseensä vaikutti huomattavalla tavalla veljesten elämäntyö, sillä venäläiset saivat käyttöönsä kaikki pyhät kirjat omalla kielellään. Venäläisten kautta tuli ortodoksinen usko myös Suomeen. Näin voimme pitää Kyrillosta ja Methodiosta välillisesti myös Suomen ortodoksien apostoleina. Ortodoksinen kirkko on lukenut Kyrilloksen ja Methodioksen pyhien joukkoon ja antanut heille kunnianimen apostolienvertaiset. Heidän muistopäivänään vietetään toukokuun 11. päivää.

60. ORTODOKSINEN KIRKKO VAIKEUKSISSA

  1. Edellä on kerrottu, kuinka islaminuskoiset arabialaiset aloittivat pyhän sodan kristinuskoa vastaan. Heidän valtaansa joutuivat muinoin kukoistavat kristilliset kirkkokunnat, Antiokian, Aleksandrian ja Jerusalemin patriarkaatit. Kauimmin puolustautui muhamettilaisia vastaan Konstantinopolin patriarkaatti, joka kukistui vasta v. 1453 taisteltuaan yksin lähes 800 vuotta.
  2. Konstantinopolin kukistumisen jälkeen joutui koko Lähi-itä islamin valtaan. Ortodoksiselle kirkolle koitui useita vuosisatoja kestänyt marttyyrikausi. Kristittyjen lukumäärä väheni Antiokian, Aleksandrian ja Jerusalemin patriarkaateissa aivan vähäiseksi. Konstantinopolin patriarkaatti säilyi parhaiten, mutta senkin oli kestettävä monta raskasta iskua. Balkanillakin vainottiin kristittyjä, erittäinkin Bulgariassa, Serbiassa ja Albaniassa. Vainoa jatkui 1900-luvulle saakka, ja vielä niin myöhään kuin v. 1919 surmasivat turkkilaiset kymmeniä tuhansia armenialaisia kristittyjä, jotka asuivat Turkin valtakunnan alueella.

61. UUDET ORTODOKSISET KIRKKOKUNNAT

  1. Alkuaan kuuluivat kaikki Euroopan ortodoksiset kansat kirkollisesti Konstantinopolin patriarkaattiin, valtiollisesti ne olivat Itä-Roomasta riippuvaisia, jonka vallanperijäksi tuli Turkki. Turkin vallasta vapautuneet kansat muodostivat samalla myös kirkollisesti vapaita, itsenäisiä eli autokefaalisia kirkkokuntia.
  2. Ensimmäiseksi vapautui v. 1830 Kreikka, joka tuli autokefaailseksi kirkkokunnaksi v. 1850. Siinä on tällä hetkellä [1954] n. 7 miljoonaa ortodoksia. Kirkon päämiehenä toimii arkkipiispa ja hänen apunaan on synodi eli kirkollishallitus. Kreikan kirkon alueella sijaitsee maailman ainoa munkkitasavalta, Athos-vuoren luostariyhdyskunta, jossa on kymmeniä luostareita ja tuhansia munkkeja.
  3. Bulgarian ortodoksinen kirkko vapautui Turkin vallasta v. 1912. Autokefaalisena se on ollut jo 10. vuosisadalla, mutta Turkin vallan aikana tämä itsenäisyys oli siltä riistetty. Bulgarian kirkon itsenäisyys tunnustettiin lopullisesti v. 1945. Tämän kirkkokunnan jäsenmäärä on [1954] n. 6 miljoonaa ortodoksia. Kirkkokunnan johdossa on piispallinen synodi.
  4. Serbian ortodoksinen kirkkokunta syntyi myöskin 10. vuosisadalla, mutta tuli autokefaaliseksi vasta 1922 Jugoslavian patriarkaatin nimisenä. Jugoslavia ei ole puhtaasti ortodoksinen maa, kuten Kreikka ja Bulgaria. Ortodoksisen kirkon rinnalla toimii siellä voimakas roomalaiskatolinen kirkko, joka ajoittain on vainonnutkin ortodokseja, joita tällä hetkellä [1954] on maassa noin 7 miljoonaa.
  5. Huomattava ortodoksinen kirkkokunta on Romanian patriarkaatti. Se tuli itsenäiseksi v.1859. Romaniassa on ortodokseja [1954] yli 14 miljoonaa ja kirkon vaikutus kansan elämään on hyvin voimakas. Muita pienempiä itsenäisiä ortodoksisia kirkkokuntia Euroopassa on Albaniassa, jonka väestö on suurimmaksi osaksi muhamettilaista, Tšhekkoslovakiassa, Unkarissa ja Puolassa.

Venäjän ortodoksinen kirkko

62. KRISTINUSKON TULO VENÄJÄLLE

  1. Venäjän ortodoksinen kirkko pitää pyhää apostoli Andreasta kirkkonsa perustajana. Perimätiedon mukaan apostoli Andreas ulotti lähetysmatkansa Kiovan vuorille saakka. Apostoli siunasi paikan ja ennusti, että se on kerran oleva suuren ja kukoistavan kirkon pääpaikkana. Kansainvaelluksen aikana Venäjälle saapuneet slaavilaiset kansat yhdistyivät v. 862 saman ruhtinassuvun alaiseksi kolmeksi ruhtinaskunnaksi, joista huomattavimmat olivat Kiovan ja Novgorodin ruhtinaskunnat. Kiovan ruhtinaat olivat vilkkaassa kanssakäymisessä Itä-Rooman kanssa, josta he saivat kulttuurivaikutteita ja uskonnon. Ensimmäisenä kristittynä hallitsijana oli Venäjällä ruhtinatar Olga. Hänen pojanpoikansa Vladimir levitti kristinuskoa yli koko valtakunnan.

63. PYHÄ APOSTOLIENVERTAINEN VLADIMIR

  1. Ruhtinas Vladimiria ei tyydyttänyt slaavilaisten raaka pakanuus. Hänen hovissaan kävi monien uskontojen saarnaajia: kreikkalaisia, saksalaisia, juutalaisia ja muhamettilaisia, puhumassa kukin omasta. uskonnostaan. Vladimir ei tietänyt ketä uskoisi. Silloin hän lähetti uskottuja miehiä eri maihin tutkimaan eri uskontoja. Konstantinopolissa Vladimirin lähettiläät vietiin kaupungin komeimpaan kirkkoon, Pyhän Sofian kirkkoon, missä he saivat seurata ortodoksista jumalanpalvelusta. Tultuaan kotiin lähettiläät kertoivat ruhtinaalle: »Emme tietäneet, olimmeko maan päällä vaiko taivaassa.» Pyhä Vladimir päätti ottaa vastaan ortodoksisuuden ja kastettiin Konstantinopolissa.
  2. Vuonna 988 Vladimir palasi Konstantinopolista Kiovaan mukanaan suuri joukko kreikkalaisia piispoja, pappeja ja munkkeja. Ensin Vladimir antoi kastaa lapsensa ja hovinsa, sen jälkeen hän käski kaikkia Kiovan asukkaita kokoontumaan määrättynä päivänä virran rannalle kastettaviksi. Kaupungin asukkaat noudattivat halukkaasti ruhtinaansa määräystä. He ajattelivat: Mekin otamme vastaan kristinuskon, jos kerran ruhtinas ja hänen hovinsa ovat ottaneet sen vastaan.

64. KRISTINUSKON LEVIÄMINEN VENÄJÄLLÄ

Kristinusko levisi Venäjällä asuvien slaavien keskuudessa hyvin nopeasti, sillä Kyrilloksen ja Methodioksen työn ansiosta venäläiset saivat kuulla sekä jumalansanaa että jumalanpalveluksia omalla kielellään. Vuonna 990 tuotiin kristinusko Novgorodiin, josta se vielä samalla vuosisadalla levisi Itä-Suomeen ja Inkeriin. Vladimirin eläessä kastettiin kristinuskoon myös Keski-Venäjällä asuvat slaavit. 11. vuosisadalla kaikki venäläiset kuuluivat ortodoksiseen kirkkoon.

65 VENÄJÄN LUOSTARIT

  1. Rinnan kristinuskon kanssa tuli Venäjälle myös luostariaate, ja se sai runsaasti vastakaikua Venäjän kansan keskuudessa. Ensimmäiset luostarit perustettiin Venäjälle kreikkalaisten toimesta, mutta jo vuonna 1051 syntyi ensimmäinen puhtaasti venäläinen luostari. Sen perustaja oli pyhä Antoni. Nuorena hän kilvoitteli Athos-vuorella, mutta luostarinsa johtajan siunauksesta palasi kotimaahansa ja asettui asumaan lähelle Kiovaa erääseen luolaan. Pian hänen ympärilleen muodostui pieni munkkiyhdyskunta. Antonin ensimmäisiä opetuslapsia ja hänen työnsä jatkaja oli pyhä Feodosi. Antoni oli perustamansa luostarin johtajana vain vähän aikaa. Kun veljestön lukumäärä kasvoi kahdeksitoista, hän vetäytyi kauemmaksi toiseen luolaan ja vietti loppuelämänsä erakkona.
  2. Feodosi järjesti uuden luostarin elämäntavat ankariksi. Munkit asuivat etupäässä itse kaivamissaan luolissa, paastosivat, rukoilivat ja tekivät työtä koko luostarin hyväksi. Mitään ei saanut tehdä ilman luostarin johtajan lupaa, eivätkä munkit saaneet omistaa mitään. Tämän Kiovan luolaluostarin säännöt olivat esikuvia kaikille muillekin Venäjän luostareille, joita oli sangen paljon. Suurimmat ja tunnetuimmat luostarit olivat Pyhän Sergein 1300-luvulla perustama Pyhän Kolminaisuuden luostari lähellä Moskovaa ja pyhien Sosiman ja Savvatin 1400-luvulla perustama Solokan eli Solovetskin luostari Vienan meren saarella.

Venäjän kirkon hallinto

66. KONSTANTINOPOLIN PATRIARKAN ALAISENA

  1. Koska Venäjä sai kristinuskon Itä-Roomasta, oli sen kirkko alussa Konstantinopolin patriarkan alainen, sen piispat määrättiin ja vihittiin virkaan Konstantinopolissa. Pian kuitenkin oli Venäjälläkin piispan virkaan sopivia miehiä ja piispanistuimelle määrättiin venäläisiä piispoja, mutta vaali vahvistettiin Konstantinopolissa. Venäjän kirkon paikallisena päämiehenä oli Kiovan metropoliitta.
  2. 1200-luvulla kohtasi Venäjän kansaa raskas isku. Maahan hyökkäsi mongoleja, jotka valloittivat koko maan ja alistivat sen valtansa alle. Mongolit eivät vainonneet kirkkoa, tunsivatpa kunnioitustakin kirkonmiehiä kohtaan. V. 1299 siirrettiin metropoliitanistuin Vladimirin kaupunkiin, koska tästä kaupungista tuli joksikin aikaa Venäjän pääkaupunki. Kun Moskovan ruhtinas tuli hallitsevaksi ruhtinaaksi, siirtyi metropoliitanistuin v. 1325 Moskovaan. Tunnetuin Moskovan metropoliitoista oli pyhä Aleksi, joka erittäin menestyksellisesti toimi kirkon hyväksi tataarien hovissa. Pelkäämättä vaaroja hän kävi tataarien hallitsijaa tapaamassa ja paransi tämän vaimon sokeudesta. Toiminnallaan pyhä Aleksi sai tataarit suopeiksi ortodoksista kirkkoa kohtaan.

67. AUTOKEFAALISENA KIRKKOKUNTANA

  1. Konstantinopolin patriarkaatin jouduttua Turkin vallan alle julistautui Venäjän ortodoksinen kirkko itsenäiseksi eli autokefaaliseksi. Vuonna 1448 maan piispat valitsivat ensimmäisen kerran itsellensä metropoliitan täysin itsenäisesti. Vuonna 1589 tunnustivat idän patriarkat Moskovan metropoliitan patriarkaksi.
  2. Venäjän ensimmäiset patriarkat joutuivat hoitamaan tehtäviään vaikeina aikoina. Patriarkka Hermogen oli Venäjän, kirkon päämiehenä aikana, jolloin puolalaiset hallitsivat Moskovaa ja yrittivät käännyttää sen asukkaat roomalaiskatolisuuteen. Pyhän Hermogenin puolalaiset näännyttivät nälkään.
  3. Tsaari Pietari Suuren aikana tapahtui Venäjän kirkon hallinnossa huomattava muutos. Vuonna 1721. lakkautettiin patriarkan virka ja tsaari asetti sen tilalle Pyhimmän Synodin. Synodi oli piispoista kokoonpantu pysyväinen kirkolliskokous, jolla oli patriarkan valta. Tsaari asetti synodiin oman virkamiehen, prokuraattorin, joka oli hallitsijan »silmä ja korva». Pietarin tarkoituksena oli saada ortodoksinen kirkko valvontaansa ja johtoonsa. Siinä hän onnistuikin. Tästä ajasta lähtien Venäjän kirkko joutui tsaarien valtaan, jotka käyttivät kirkkoa mm. Venäjällä asuvien vierasheimoisten venäläistyttämiseen.
  4. Venäjän vallankumouksen aikana v. 1917 kokoontui Venäjän kirkolliskokous, joka lakkautti synodin ja palautti patriarkaalisen hallinnon Venäjälle. Patriarkaksi tuli Tihon, joka johti Venäjän kirkkoa kuolemaansa saakka v. 1925. Vallankumous muutti kokonaan Venäjän kirkon aseman. Kirkko menetti asemansa valtiokirkkona ja sen koko omaisuus takavarikoitiin. Venäjän uuden hallitumuodon suosima jumalattomuusliike vaikeutti kaikin keinoin kirkon toimintaa. Monia piispoja, pappeja ja munkkeja syytettiin valtiopetoksesta ja tuomittiin kuolemaan tai keskitysleiriin. Uutta patriarkkaa ei näissä oloissa voitu valita ja hänen virkaansa hoiti patriarkan sijainen arkkipiispa Sergei.
  5. Vuonna 1943 Venäjän hallitus salli kirkon pitää kirkolliskokouksen, jossa Sergei valittiin patriarkaksi. Hän kuoli v. 1944. Hänen jälkeensä tuli Venäjän patriarkaksi Aleksi. Vuoden 1943 jälleen kirkon asema muutenkin parantui Venäjällä. Kirkolle palautettiin osa takavarikoiduista kirkkorakennuksista ja luostareista. Papiston koulutusta varten perustettiin pappisseminaareja ja hengellisiä akatemioita.

(jatkuun OSA V / Suomen ortodoksinen kirkko)