FB-INFO: 200322
Kohteesta Ortodoksi.net
Moskovan ekspansionismi tuhoaa ortodoksisen kirkon yhtenäisyyden
(Ortodoksi.netin referaatti Evangelos Sotiropouloksen artikkelista:
https://providencemag.com/2022/02/moscows-ethnophyletism-expansionism-destroying-orthodox-church-unity-ukraine/)
"Rauhoitu", Winston Churchill sanoi kerran, ollessaan ruokkimassa krokotiilia ja toivoessaan, että se syö hänet viimeisenä. (”'Each one hopes that if he feeds the crocodile enough it will eat him last” - https://youtu.be/0G-M7basDZ8)
Ortodoksiset päämiehet ovat soveltaneet Moskovan patriarkaatin kirkollisiin kunnianhimoihin tätä lähestymistapaa – rauhoittumista ja myöntymistä.
Vaikka ekumeenisen patriarkaatin Pyhän synodin vuonna 2019 myöntämä autokefalian eli itsehallinnollisen aseman myöntäminen Ukrainan ortodoksiselle kirkolle (UOK-EP eli kirkolle joka on saanut itsenäisyyden ekumeenielta patraarkaatilta) toi ortodoksiset sisäiset jännitteet julkisuuteen, tämän päivän kasvavan erimielisyyden perimmäinen syyt ovat olleet tekeillä jo vuosikymmeniä.
Moskovan pakkomielteinen etnofyletismi ja sen Russkij Mir -agendan edistäminen tunnustettiin äskettäin, mutta enimmäkseen se kuitenkin jätettiin huomiotta sen vuoksi, että rauha pysyisi. Viimeaikainen Moskovan aggressio vaatii kuitenkin laaja-alaista ja päättäväistä vastausta ortodoksisilta hierarkkeilta. Epäonnistuminen Moskovan patriarkaatin ekspansionismille vain rohkaisee ja rohkaisee entistä aggressiivisempaan käyttäytymiseen tulevaisuudessa.
Moskovan synodi hyväksyi 29. joulukuuta 2021 päätöslauselman, jolla perustettiin eksarkaatti Afrikkaan Aleksandrian muinaisen patriarkaatin kiistattomalle kanoniselle alueelle – Konstantinopolin jälkeen toisella ”arvosijalla” olevan Aleksandrian patriarkaatin alueelle viidestätoista paikallisesta ortodoksisesta kirkosta muodostuvassa täysin itsenäisten kirkkojen ryhmässä (Moskova on siinä ryhmässä arvojärjestyksessä viides).
Tämän Moskovan kostotoimen tarkoituksena on rangaista Aleksandriaa ja sen johtajaa, patriarkka Theodorosta yhdessä hänen papistonsa ja laumansa kanssa marraskuussa 2019 tehdystä päätöksestä tunnustaa virallisesti UOK-EP ja muistaa sen palveluksissa liturgisten juhlien aikana sen päämiestä, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliita Epifania liturgisten juhlien aikana.
Tämä erityinen esimerkki Venäjän kirkollisista tunkeutumisesta, josta on toki monia muitakin esimerkkejä, seurasi kaksi vuotta kestäneitä epäonnistuneita yrityksiä pakottaa patriarkka Theodoros ja hänen hierarkkinsa kumoamaan Ukrainaa koskevan päätöksensä. Moskovan läsnäolo Afrikassa palvelee koston lisäksi strategista tarkoitustaan ainakin kahdella tavalla.
Ensinnäkin tapahtumalla kiinnitetään huomiota muihissa paikallisissa kirkoissa, mutta erityisesti haavoittuvimmissa kirkoissa, kuten Jerusalemin muinaisessa patriarkaatssa, jotka saattavat harkita UOK-EP:n tunnustamista. Toiseksi, yhteyden katkaiseminen UOK-EP:n tunnustavien kanssa, kuten Aleksandrian kanssa, tarjoaa Moskovalle tekosyyn perustaa muodollinen läsnäolo Moskovan perinteisen oman vaikutuspiirin ulkopuolelle.
Esimerkiksi sen jälkeen, kun Konstantinopoli myönsi autokefalian UOK-EP:lle tammikuussa 2019, Moskova ryhtyi nopeasti seuraavan kuukauden aikana perustamaan useita hiippakuntia Kaakkois-Aasiaan. Viime aikoina Venäjän edustajat ovat avaneet oven kirkollisen läsnäolon perustamiselle myös Turkissa, aivan ekumeenisen patriarkaatin lähituntumassa.
Samaan aikaan kun Moskova laajentaa kirkollista jalanjälkeään, se lisää myös viestintää ja väärän tiedon lisäämistä sodankäynnin välineenä kohdistuen erityisesti Konstantinopoliin ja ekumeeniseen patriarkka Bartholomeukseen. Yksi Moskovan ja erityisesti ulkosuhteista vastaavan venäläisen metropoliitin Ilarionin taktiikka on keskittyä suosittuihin kreikankielisiin kirkon uutissivustoihin hajottaakseen ja siten heikentääkseen kreikankielistä ortodoksista maailmaa.
Tämä lähestymistapa ei ole uusi: esimerkiksi Turkin vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa valmisteltiin ja julkaistiin Venäjään linkitetyillä verkkosivuilla artikkeleita, joissa korostetiin patriarkka Bartholomeuksen yhteyttä Fethullah Güleniin, jota Turkin presidentti piti syyllisenä vallankaappauksen, lisätäkseen vihamielisyyttä ekumeenista patriarkaattia kohtaan.
Nyt Venäjän laskennallinen viestintäkierre on yhdistää Konstantinopolin päätös UOK-EP:ta kohtaan Yhdysvaltain ulkoministeriöön tai CIA:n temppuihin ortodoksisuuden tuhoamiseksi. Juuri viime kuussa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov syytti patriarkka Bartholomeusta salaliitosta Yhdysvaltain hallituksen kanssa "haudata ortodoksisuuden vaikutus nykymaailmassa".
Myöskään Venäjän monitahoinen ja pitkäkestoinen poliittinen ja kirkollinen liitto Moskova-mielisen narratiivin edistämiseksi ei ole uusi. Uutta on kuitenkin heidän tekojensa röyhkeys ja retoriikan rohkeus – Ilarion on julkisesti myöntänyt, että Moskova kiristää ja pelottelee paikallisia kirkkoja varmistaakseen tukevan tai ainakin neutraalin kannan, erityisesti mitä tulee Ukrainaan.
Konstantinopoli puolestaan jatkaa ykseyden saarnaamista ja ekumeenisten neuvostojen ja niitä vastaavien kanonien noudattamisen tärkeyttä. Ilmeisesti patriarkka Bartholomeus muistelee edelleen venäläistä kollegaansa jumalanpalveluksissa, eivätkä hän tai hänen hierarkinsa reagoi Ilarionin ja muiden venäläisten pappien sytyttäviin puheisiin.
Jotkut ehdottavat nyt pan-ortodoksista synodia Ukrainan kysymyksen ratkaisemiseksi. Tämä oletettu ratkaisu jättää kuitenkin huomioimatta Konstantinopolin historiallisen etuoikeuden myöntää autokefalia, kuten se teki melkein kaikille uusille, ei-muinaisille paikalliskirkoille. Lisäksi se jättää kätevästi huomiotta sen tosiasian, että suurin este pan-ortodoksiselle yhteistyölle on itse Moskovan patriarkaatti.
Viime aikojen selkein esimerkki Moskovan haluttomuudesta tehdä yhteistyötä olivat sen yritykset sabotoida vuoden 2016 Pyhää ja suurta synodia, kirkolliskokousta. Huolimatta Konstantinopolin useista myönnytyksistä, mukaan lukien synodin kokouksen siirtäminen Turkista Kreetalle, ja venäläisten ei suosittelemien esityslistan asioiden poistaminen sekä suunniteltujen keskusteluaikojen rajoittaminen, Moskova kuitenkin kieltäytyi osallistumasta viime hetkellä.
Ortodoksisten johtajien on viimeinen aika pohtia, kuinka käsitellä ja estää Venäjän tulevia tuhotoimia, joiden tarkoituksena on "kaataa kirkon kanoninen järjestys", kuten Aleksandriasta kotoisin oleva johtava Kamerunin metropoliitta Gregorios asian kuvaili.
Ilmeisin, järkevin ja asianmukaisin asia olisi tunnustaa virallisesti UOK-EK ja metropoliita Epifani. Aleksandrian lisäksi Kreikan ja Kyproksen paikalliskirkot ovat sen jo tehneet. Jos muut päämiehet ja heidän synodinsa tekevät samoin, Moskovan on vähintäänkin harkittava uudelleen lähestymistapaansa, jottei se joutuisi eroon lähes kaikista muista paikalliskirkoista. Mitä kauemmin muilta kirkoilta kestää tunnustaa UOK-EK, sitä enemmän vahinkoa tehdään ja Afrikan kaltaisia tehtyjä rakenteita on vaikeampi kääntää takaisin.
Ortodoksisten johtajien hiljaisuus rohkaisee Moskovan avoimia kirkollisia kunnianhimoja. Ilman päättäväistä koalitiota hierarkkien kesken Moskovan epäkanoniset toimet ja ekspansionismi heikentävät kirkon yhtenäisyyttä entisestään. Eksarkaatin perustaminen Afrikkaan ei ole vain suora uhka Aleksandrialle; Venäjän toimet ovat uhka kaikille muille paikalliskirkoille, jotka joko nyt tai joskus pian joutuvat väistämättä kohtaamaan vihamielisiä toimia, kun Moskovan edut eivät ole yhteneväisiä heidän omiensa kanssa (es9imerkkinä Georgian kirkko, joka kohtaa jatkuvasti kanonisia venäläisten pappien tunkeutumisia).
Ortodoksisten päämiesten on kysyttävä itseltään, kuinka pitkään he haluavat nautia krokotiilin ruokinnasta ja mitä he tekevät, kun on heidän oma aikansa tulla syödyksi.
Tämä teksti on siirretty sellaisenaan Ortodoksi.netin INFO-sivulta Facebooksita katseltavaksi niille, jotka eivät syystä tai toisesta ole liittyneet Facebookiin. Tätä tekstiä ei indeksoida tavanomaisesti Ortodoksi.net-sivuston luokkiin, vaan ainoastaan luokkaan: Fb-info
(Julkaistu Facebookissa sivulla: Ortodoksi.net INFO sunnuntaina 20.3.2022)