Toiminnot

Georgios, munkki

Kohteesta Ortodoksi.net

Kirkkomme Aamun Koitossa

Aamun Koitto julkaisi oheisen isä Mavrikin kirjoittaman negrologin Valamon munkki Georgioksesta elokuussa 1990 ilmestyneessä lehdessään nr. 15/1990.
Valamon luostarin munkki Georgios, siviilinimeltään Olof Appelgren, s. 21.11.1906 Alavieskassa, k. 14.7.1990 Heinävedellä.

Munkki Georgios

Jumalan palvelija, munkki Georgios saapui perille Pääsiäiseen Heinäveden terveyskeskuksen vuodeosastolla 14. heinäkuuta. Hän syntyi rautatieinsinöörin perheeseen 21.11.1906 Alavieskassa, missä perheen isä oli johtamassa radan rakennustöitä. Nuoruutensa Olof vietti Helsingissä, suoritti Svenska Normallyceumin, palveli sekä talvi- että jatkosodassa mm. tykistökenraali Nenosen adjutanttina.

Munkki Georgios.
Kuva Aamun Koiton sivuilta
Munkki Georgios ennen luostariuraansa kenraali Nenosen adjutanttina. Luutnantti Appelgren toinen vasemmalta, tykistön kenraali Nenonen keskellä. Kuva otettu mahdollisesti kenraalin 60-vuotispäivien yhteydessä.
Kuva: SA-kuva

Suurimman elämäntyönsä hän teki Porvoossa, "Uusimaa"-lehden artikkelitoimittajana. Paljon matkustelleena ja historiaa tutkineena hän kirjoitti laajoja ja eläviä kuvauksia historian henkilöistä, tapahtumista ja vieraista kulttuureista. Näin hän tutustui myös ortodoksiseen kirkkoon, jossa tunnisti oman hengellisen tiensä.

Eläkkeelle jäätyään Olof siirtyi Uuteen Valamoon, jossa palveli kirjanpitäjänä. Työstä lepoon siirtyessään hän sai vastaanottaa Pyhän Karitsan ritarikunnan mitalin.

Uudessa Valamossa Olof Appelgren vietti lähes kaksi vuosikymmentä. Hän vihkiytyi keväällä 87 munkiksi nimellä Georgios. Vaikean selkäsairauden vietyä liikuntakyvyn hän vietti viimeiset ajat kotihoidossa.

Viimeistellyn, hiotun kohteliaisuutensa ja lämpimän, hienostuneen huumorintajunsa perusteella Olof Appelgren oli todellinen menneen maailman edustaja. Tämä aito luonteenpiirre antoi joskus aiheen hyväntahtoiseen vitsailuun.

Sodanaikaisessa upseeritoverin piirroksessa luutnantti Appelgren ojentaa alokkaitten riviä: "Askel eteen PÄIN!. . . jos suvaitsette. . ."

Lähimmäisen auttaminen ja huomioon ottaminen oli hänen kutsumuksensa elämän loppuun saakka, ja siinä hän pyrki kasvamaan yhä enemmän. Hengellisenä testamenttina ja itsetilityksenä hän kirjoitti muutamia vuosia sitten runon kuolemansa jälkeen luettavaksi:

On myöhempi kuin itse ehkä luulenkaan...

Teot eivät ole raskaimpia
syntejäni.
Lupaukset jotka katteetta olen
sirotellut ympärilleni,
hyvät päätökset jotka jo
huomenna unohtuivat,
hätä josta tiesin, mutta jota
kaukaa kaartelin,
kirje johon ei liiennyt sanoja,
veljeni kuorma jota en keventänyt
silloin kun aikaa vielä oli,
rohkaisu jota vältin koska se ei
ollut oikein otollinen,
kädenpuristus jota yhteiskunnallinen
asemani ei sallinut,
pieni itsesyntyinen palvelu jota
en tullut edes ajatelleeksi
koska rakastan itseäni
enemmän kuin ketään muuta,
- kaikki tämä pitää minut
hereillä ja kalvaa sydäntäni
pitkinä unettomina öinä.

On ehkä myöhempi kuin
luulenkaan...

Kauniina kesäaamuna 18. heinäkuuta ystävien joukko oli kokoontunut Valamon hautausmaan tsasounaan kantamaan rukousta edesmenneen Herran palvelijan sielun puolesta. Vainajan rippi-isä Leo Iltola toimitti ruumiinsiunauksen, ja honkapuinen arkku laskettiin Valamon multiin tsasounan edustalle.

". . .Suo hänelle iankaikkinen muisto."

Isä Mavriki