Joulupaaston alkaessa (opeuspuhe)
Kohteesta Ortodoksi.net
Kuuntele teksti luettuna (avaa uuteen välilehteen)
Tämä marraskuun viidestoista päivä on eräässä suhteessa erikoinen, tänään Kirkko alkaa valmistaa jäseniään lähestyvään suureen juhlaan jouluun, tänään alkaa ns. joulupaasto, joka kestää 40 päivää, siis aina jouluaattoon saakka. Pääsiäistä, tuota juhlien juhlaa edeltää ns. suuri paasto, jonka kuluessa uskovaisten tulee valmistautua lähestyvään suureen juhlaan, paastoten ja rukoillen heidän tulee erikoisesti valvoa oman sielunsa tilaa, katumuksen kautta ohjata sitä synnin tieltä pelastuksen tielle.
Yhtä ylevä on joulupaastonkin merkitys. Jos suuri paasto ja sen aikana Herran pyhään Ehtoolliseen osallistuminen johtaa kristityn siihen huoneeseen, jossa Herran pyhän Ehtoollisen sakramentti oli asetettu, sieltä Golgatalle, ja vihdoin ylösnousseen Vapahtajan haudalle, niin joulupaaston tarkoituksena on niinikään kirkkaan tähden tavoin ohjata synninpahuuteen ja maailman touhuun vajonnut kristisielu Vapahtajan luo, mutta tällä kertaa kuitenkin Betlehemissä syntyneen Jeesus-lapsukaisen luo. Sanoinselittämätön ja järjellä käsittämätön on joulutapahtuman, Jumalan ihmiseksi tulemisen, salaisuus, ja niin äärettömän suuri on Jumalan siinä ihmisille osoittama rakkaus, että on kyllin syytä huolellisesti valmistautua tähän lähestyvään juhlaan noitten muutamien 40 paastopäivän kuluessa.
Syystä tai toisesta kuitenkin niin sangen useat nykyajan kristityt joko kokonaan kieltävät paaston suuren merkityksen ihmisen elämässä tai elleivät sen merkitystä suoraan kiellä, selittävät sen olevan tarpeellisen vain eräille ihmisille, kuten esimerkiksi kilvoittelijoille, munkeille eikä suinkaan kaikille. Jotkut taas pyrkivät itse paaston sisältöä selittämään omalla tavallaan: väitetään, että on tarpeetonta pidättäytyä joistakin ruokalajeista, koska paastoamisen tulee tapahtua ennen kaikkea henkisesti, ja jopa sellaista pidättäytymistä pidetään terveydelle vahingollisenakin. Ja jos paaston merkitystä ei kielletäkään, niin eikö ole tullut aivan yleiseksi ilmiöksi paaston kammoksuminen, vastenmielisyys siihen, mikä sekin johtuu vain paaston merkityksen pintapuolisesta käsittämisestä. Kun Kirkkomme elämässä alkaa paasto, kuten alussa jo mainitsin, niin en pidä sopimattomana käyttää tätä tilaisuutta puhuakseni tästä Kirkkomme tärkeästä kasvatusmuodosta: sen muinaisuudesta ja merkityksestä pyhän Raamatun ja kirkkoisien kirjoitusten valossa.
Mikä on paasto? Paasto on vapaaehtoinen kieltäytyminen kaikenlaisesta nautinnosta ja nimenomaan vapaaehtoinen kieltäytyminen, sillä onhan tapauksia, jolloin ihmisen on pakko kieltäytyä jostakin. Tällaista kieltäytymistä ei ole pidettävä paastona. Että paastoamiseen jo muinaisuudesta asti kuului pidättäytyminen ruoasta yleensä ja myöskin sen eri lajeista, sen huomaa pyhästä Raamatusta; Aadamia oli Jumala kieltänyt syömästä määrätyn puun hedelmää. On selvää, että tällä kiellolla piti olla hänelle kasvattava merkitys, se oli itse Jumalan Aadamille asettama mitä ankarin paasto, jota ei saanut laiminlyödä. »Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt», sanoi Jumala hänelle, »olet kuoleman oma» (1.Moos.2:17).
Mooses vietti Siinain vuorella 40 vuorokautta syömättä ja juomatta, siis paastoten mitä ankarimmin, ja näin hän valmistautui vastaanottamaan Jumalan lakia. Profeetta Sakariaalle Herra puhuu mm. näin: »Sano koko kansalle ja papeille näin: -- Te olette kyllä paastonneet ja pitäneet valittajaisia viidennessä ja seitsemännessä kuussa jo seitsemänkymmenen vuoden ajan. Mutta oletteko paastonneet minun kunniakseni?» (Sak.7:5-6). Paastoamisen vastakohtana mainitaan tässä nimenomaan syöminen ja juominen. Jo Israelin kansalla paastoamisen muodosti siis mm. pidättäytyminen ruoasta. Tosin Vapahtaja vapautti meidät Vanhan testamentin ikeestä, Hän antoi meille uuden lain evankeliumin, mutta ei Hän paaston kasvattavaa merkitystä kieltänyt ja niinpä Hän omalla esimerkilläänkin on sen pyhittänyt. Ennen julkisen toimintansa alkamista Hän poistui erämaahan viettääkseen siellä neljäkymmentä päivää rukouksessa ja paastossa, »eikä Hän niinä päivinä syönyt mitään», todistaa evankelista Luukas.
Samalla tavoin paaston käsittivät myös Jeesuksen aikalaiset. Eräät henkilöt kerran moittien kysyivät Jeesukselta, miksi Johanneksen opetuslapset paastoavat ja pitävät rukouksia, samoin kuin fariseustenkin, mutta Hänen opetuslapsensa syövät ja juovat? Jälleen paastoamisen vastakohtana esiintyy syöminen ja juominen.
Apostoleista tiedämme, että hekin paastosivat, jolloin pidättäytyivät eräistä ruokalajeista, mm. lihasta. Kirkkohistorioitsija Eusebios mm. kertoo, että apostoli Jaakob, Jerusalemin piispa, koko elämänsä ajan pidättäytyi syömästä lihaa ja juomasta viiniä. Samaa todistaa Klemens Aleksandrialainen evankelista Matteuksesta. Tosin apostolit eivät paastonneet Jeesuksen aikana, mistä heitä oli moitittu, mutta siihen oli oma syynsä: Ylkä oli heidän kanssaan; »mutta tulee aika», sanoi Vapahtaja moittijoille, »jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat.» (Matt.9:15).
Usein sanotaan, että paasto on yleensä kyllä hyvä, jopa välttämätönkin, mutta ruumiillinen paasto, erilaisista ruoista kieltäytyminen, on tarpeeton. Jumala odottaa meiltä hengellistä paastoa, sydämen nöyryyttä, pidättäytymistä pahasta; mutta ruumiin kurittamista ei Hän meiltä kaipaa. On kyllä totta, ettei Jumala sitä kaipaa, mutta itse ihminen sitä kylläkin tarvitsee. Paitsi sitä, että pyhä Raamattu meille lukuisilla esimerkeillään kyllin selvästi todistaa nimenomaan ruumiillisen paaston välttämättömyyttä, voimme tässä vielä viitata ihmisen sielun ja ruumiin toiminnan riippuvaisuuteen toisistaan.
Paastoaika on ihmisten itsetarkkailun aika, se on katumusaika, se on syntien aiheuttaman sielunmurheen aika. Kun jokapäiväisessä elämässä ihminen joutuu syystä tai toisesta suureen murheeseen, esim. jonkun häntä kohdanneen onnettomuuden takia, niin hänen ruokahalunsa vähenee huomattavasti, hän karttaa kaikenlaisia huveja, nukkuu rauhattomasti ja niin edelleen. Hänen sieluntilansa kuvastuu hänen ruumiistaan ikäänkuin peilistä. Jos sielunmurhe, olipa syynä siihen mikä hyvänsä, kuvastuu ruumiin toiminnasta mm. ruokahalun vähenemisen muodossa, niin eikö ole pidettävä päinvastaista suhdetta myöskin luonnollisena: nimittäin sitä, että ruumiin tila vaikuttaa henkeen, paasto, so. ruoasta pidättäytyminen, aiheuttaa sielunmurheen.
Jo lukuisat muinaisajan filosofit ja tiedemiehet havaitsivat sen, että ylensyömisestä henki joutuu rappiolle, kun sen sijaan kohtuullinen paasto pitää sitä terveenä ja raittiina. Niinpä filosofi Platon piti ihmisarvolle sopimattomana nauttia ruokaa kahdesti päivässä. Samoin pidättäytyivät liiallisesta syömisestä myöskin Pythagoras, Epikuros, Epiktetos, Zenon ynnä monet muut. Keisarit Marcus Aurelius ja Severus paastosivat useita kertoja kuukaudessa, ja onhan tunnettua myöskin Senecan ankara, kaikkia nautintoja ja ylellisyyttä karttava elämä sekä hänen ehdotonta kohtuullisuutta ja siveyttä koskevat kauniit ajatuksensa. Kreikkalaiset pitivät kohtuullisuutta kaikessa ja pidättyväisyyttä nautinnoista, mm. miellyttävistä ruoista, viisauden saavuttamisen tärkeimpänä ehtona. Intian bramiinit ovat pitäneet paastoa kaikkien tautien parhaimpana parannuskeinona. Eräs bramiini keskustelussaan englantilaisen lääkärin kanssa oli lausunut mm. näin: »Järjen tulee ohjata ihmistä elämässä, ruumis on vain palvelija, se on vain kuolemattoman sielun vaate». Toisin sanoen: ruumiin tulee täydellisesti palvella hengen tarpeita, ja jos hengen hyvinvointi sitä vaatii, on ruumis siihen uhrattava.
Sanotaan, että paasto vahingoittaa Jumalan ihmiselle antamaa ruumista, tekee sen sairaalloiseksi ja heikoksi, eikä Jumala varmaankaan sitä ihmisiltä toivo. Kristillinen Kirkko on aina opettanut, ettei Jumala vaadi ihmisiltä ruumiin liiallista kiduttamista, niinpä esimerkiksi se on vapauttanut sairaat paastoamisvelvollisuudesta. Siitä mainitaan 69. Apostolisessa säännössä, Gangrain kirkolliskokouksen 19. säännössä ja useissa muissa. Pietari Antiokialainen eräässä vastauskirjeessään Rooman paaville Mikael Kerullariokselle todistaa, että munkkilaisuuden isä Pakomios Suuri kasvatti luostarissaan mm. sikoja luostarin heikkojen ja sairaitten munkkiveljien ravinnoksi. Tiedämmehän, että lihan syöminen luostarin sääntöjen mukaan on munkeilta kielletty. Siis ei ruumiin vahingoittaminen ole paaston tarkoitus, vaan päinvastoin sielun ja ruumiin, siis näitten molempien hyvinvointi. Ettei paasto vahingoita ruumista, vaan päinvastoin on sille hyödyksi, senhän ovat monet lääkäritkin tunnustaneet. Eräs lääkäri sanoo paastosta mm. näin: »On ihmeellistä, että Pythagoraan ja Epikuroksen oppia ruoan rajoittamisesta ja syömisessä noudatettavasta kohtuudesta pidetään arvossa ja sitä kiitetään, mutta Kirkon määräämää paastoa, jonka nykyajan lääketiedekin on tunnustanut terveelliseksi, paetaan ja hyljätään, jopa pidetään sitä jonakin kidutuskeinona». Paaston terveellistä vaikutusta ruumiiseen osoittaa esimerkiksi seuraava tilastotieto: 150 kilvoittelijan laskettu keski-ikä oli 76 vuotta 3 kuukautta, kun taas 150 tiedemiehen ja erilaisten ammattien harjoittajan vastaava luku oli 67 vuotta 2 kuukautta.
Usein kysytään, miksi ovat tarpeen erikoisesti määrätyt paastoajat, eikö ihminen voi paastota silloin, kun hänen mielensä tekee? Tähän sopisi vastata myöskin kysymällä: Miksi ihminen ylipäänsä säännöstelee elämäänsä, viettää määrättyinä päivinä nimipäiväänsä, erilaisia juhlia ja niin edelleen? Eihän paaston luonteeseen sovi esimerkiksi paastoaminen suurina iloa edellyttävinä juhlapäivinä. Eiväthän Kristuksen opetuslapsetkaan paastonneet silloin, kun Ylkä oli heidän kanssaan, sillä silloinhan heillä oli aihetta iloon eikä suruun. Jo vanhan testamentin aikana oli Jumala Moosekselle antamassaan laissa säätänyt erikoiset paastoajat ja paastopäivät. Erikoisia paastoaikoja olivat noudattaneet myös apostolit, kuten apostoli Luukas Apostolien Tekojen kirjassa mainitsee (Apt.27:9). Niinpä kristityt ovatkin Kirkon perustamisesta saakka noudattaneet erikoisia paastoaikoja. Suuresta paastosta, jota ortodoksinen Kirkkomme on aina pitänyt ennen pääsiäisjuhlaa, on mainittu jo 69. Apostolisessa säännössä, samasta paastosta mainitsee myöskin pyhä Ignatios Theoforos, Johannes Teologin opetuslapsi, että hänen aikanaan useat kristityt eivät syöneet lihaa ensinkään, ja piinaviikon kuluessa ravitsivat itseään ainoastaan viikunapuun hedelmillä. Ensimmäisen yleisen kirkolliskokouksen päätöksissä mainitaan suuri paasto vanhana, yleisesti tunnettuna kilvoitusaikana.
On ilman muuta selvää, ettei paasto saa rajoittua yksinomaan ruokalajien vaihtumiseen, paastoruokien käyttämiseen arkiruokien sijasta. Harras rukous on paaston ensimmäinen uskollinen seuralainen. Ilman rukousta ei vanhan testamentin aikanakaan pidetty paastoa Jumalalle otollisena. Profeetta Daavid sanoo itsestään: »Minä pukeuduin karkeaan kankaaseen, paastosin ankarasti, rukoilin hartaasti.» (Ps.35:13). Profeetta Joel kehotti kansaansa paastoamaan ja huutamaan Herran puoleen: »Julistakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa vanhimmat ja kaikki kansa Herran, Jumalanne, huoneeseen, huutakaa avuksenne Herraa» (Joel 1:14), sanoo hän. Itse Jeesus sanoo, ettei sitä lajia saa lähtemään muuten kuin rukouksella ja paastolla.
Toinen paaston seuralainen on hyveellinen elämä. Kahdeksannella vuosisadalla elänyt pyhittäjä Theodoros Studiitta sanoo luostarin veljille paaston merkityksestä seuraavaa: »Veljet ja isät. Ihana on paasto, jos siihen liittyy se, mikä sen luonteeseen kuuluu, nimittäin rauha, nöyryys, kuuliaisuus ja muut lukuisat kristilliset hyveet. Eläkäämme siksi elämämme rauhassa, nöyryydessä, pitkämielisyydessä, kärsien toisiamme rakkaudessa, (Ef.4:2) muistaen, että juuri tätä Herra meiltä odottaa. Sillä vaikka kumartaessanne taivuttaisitte ruumiinne renkaan muotoon ja pukeutuisitte säkkiin ja päänne päälle sirottelisitte tuhkaa, niin ette sen kautta tule Jumalalle otollisiksi, jos teiltä puuttuu kaikki tämä». Pyhä kirkkoisä Johannes Krysostomos sanoo: »Sinä paastoat? Vältä panettelua, vihaa, valhetta, Jumalan pilkkaa. Sinä paastoat? Älä ylenkatso köyhää, vaateta alastonta, ravitse nälkäistä, lohduta murheellista, ts. osoita lähimmäisillesi laupeutta». Ja vielä hän sanoo: »Ei paaston tarkoitus ole se, että pidättäytyen ruuasta me voisimme säästää, sekä sen kautta hyödyttää itseämme, vaan, katso, tämä on paaston tarkoitus, että sen, minkä sinä olet valmistanut itsellesi ateriaksi, saisi syödä sinun edestäsi toinen, köyhä, ja niin paastoamisesi merkitys on kaksinkertainen: itse sinä paastoat ja köyhä on tullut ravituksi».
Profeetta Jesajan kautta Herra puhui Israelin kansalle siitä paastosta, johon Hän mielistyy, mm. näin: »Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.» (Jes.58:5-7).
Tästä kaikesta siis ilmenee, että oikea kristillinen paasto ei saa rajoittua ainoastaan määrätystä ruoasta pidättäytymiseen, vaan siihen liittyy kiinteästi myöskin harras rukouskilvoitus ja hyveellinen, kristillinen elämä. Mutta edellä sanotusta samoin ilmenee, että käsitys paastosta vain hengellisessä mielessä, hengellisenä paastona, johon ei liity ruumiillinen kilvoitus, ei perustu pyhään Raamattuun ja on vain yksipuolinen. Kaikki nämä kolme yhdessä muodostavat sen sijaan voimakkaan taisteluaseen, jolla monet kilvoittelijat ovat menestyksellisesti taistelleet elämän vaaroja vastaan. Pyhä Johannes Krysostomos omasta kokemuksestaan tuntien paaston suuren merkityksen eräässä saarnassaan huudahtaa: »Oi paasto. Sinä 40 päivän kuluessa muutat ilman portaiksi, joita myöten me ihmiset voimme astua taivaaseen». Joulupaasto alkaa marraskuun 15. päivä. Älkäämme laiminlyökö tätä kallista aikaa. Sen tarkoituksena on raivata tie syntiemme ja paheittemme keskeltä hengelliseen Betlehemiin, jotta sinne tultuamme mekin voisimme paimenten tavoin kumartaa seimessä makaavaa Jeesus-lapsukaista.
Amen.
Aamun Koitto nr. 47 / 20.11.1936 s. 1-3
(Tekstiä on hieman edioitu ja Raamatun sitaatit on vaihdetu uusimman käännöksen mukaisiksi)