Toiminnot

Jumala on Henki ja Häntä on rukoiltava hengessä

Kohteesta Ortodoksi.net

Hengellinen rukous ei saavuta lopullista päämääräänsä opettelemisen tai sanojen toistamisen kautta.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Veljeni, älä kuvittele, että rukous olisi vain sanoja tai että se voitaisiin oppia sanojen kautta. Ei, ymmärrä totuus tästä asiasta. Hengellinen rukous ei saavuta lopullista päämääräänsä opettelemisen tai sanojen toistamisen kautta. Ethän sinä ole rukoillessasi ihmisen edessä, jolle voidaan toistaa hiottuja puheita. Sinä suuntaat rukouksesi sanat Hänelle, joka on Henki. Sinun täytyy rukoilla hengessä, sillä Hän on Henki.

Siksi Jumalan todelliseen rukoilemiseen ei tarvita mitään erityistä paikkaa. Herramme sanoi: ”Tulee aika, jolloin ette ylistä Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.” Osoittaakseen, että mitään erityistä paikkaa ei tarvita, Hän opetti myös, että Isää rukoilevien on rukoiltava hengessä ja totuudessa. Myös Paavali puhuu meille hengellisestä rukouksesta ja psalmiveisuusta, jota meidän tulee harjoittaa. Mitä voin siis tehdä? Rukoilen hengessä ja rukoilen mielessä; laulan hengessäni ja laulan mielessäni. Jumalaa on siis rukoiltava ja Hänelle veisattava hengessä ja mielessä.

Johannes Apamealainen

(käännös syyriasta © munkki Serafim)


<- katso edellinen opetusteksti: Sisäinen elämä Jumalan valtakunnassa ~ katso seuraava opetusteksti: Kuoleman muistaminen ->