Jumala on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästäsi.
Kohteesta Ortodoksi.net
”Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästäsi.” Näin ateistit haluavat valistaa joukkoliikenteen matkustajia mainoksella. Asiasta voi olla monta mieltä ja se herättää monia ajatuksia.
Mainoskampanjan voi nähdä uhkana. Joku kokee sen ehkä lapsellisena. Kieltämättä se on tunteita herättävä. Mielestäni mainoslauseen voi nähdä mahdollisuutena pohtia uskoa ja myös ateismia. Tilanne muistuttaa myös etäisesti 300-lukua, kun Gregorios Nyssalainen valitti, että ei edes kaupungilla saanut olla rauhassa jumaluusopillisilta väittelyiltä.
Ensinnäkin koen mainoksen myönteisellä tavalla herätyksenä. Harvemmin varmaan aamulla työhön matkustavia on aamukahvia juodessa näin herätelty pohtimaan elämän suuria kysymyksiä.
Itseäni hymyilyttää mainoksen sana ”tuskin”. Eivätkö ateistit olekaan varmoja Jumalan olemassaolosta, tai oikeammin ilmaistuna olemattomuudesta. Toki asian voi nähdä syvällisemmin ja rakentavamminkin. Paavi Benedictus XVI (s. 1927) on todennut, että ehkä-sana yhdistää sekä uskovia että ateisteja. Sana ehkä estää heitä eristäytymästä toisistaan ja voi jopa tarjota tilaisuuden vuoropuheluun. Ehkä-sana on osa ihmisen eloa, jossa täyttä varmuutta ei ole – ei uskossa, eikä epäuskossa.
Mainoskampanja on itse asiassa oire siitä, kuinka kiusaava ja sinnikäs Jumala-kysymys on. Ateistisissa maissa aikoinaan poltetut kirkot, suljetut luostarit ja ateismin museot kielivät Jumalasta, joka ei jätä ihmistä rauhaan. Hän on piikkinä, haasteena ja syytöksenä mukana läpi ihmiskunnan historian. Ajankohtaiset mainokset ovat osoitus Jumala-kysymyksen itsepintaisuudesta, vaikkakin sen tekijät ovat sanoutuneet irti siitä ja kieltämättä vaikuttavat painivan sen kanssa jopa joskus uskovia enemmän.
Vakavin syytös mainoksessa on uskon ilottomuudesta ja murheesta. Venäläinen pappi Alexander Schmemann (1921-1983) kirjoittikin kerran:
- ”Kaikista kristinuskoa vastaan tehdyistä syytöksistä hirvittävimmän sinkautti Nietzsche sanoessaan, että kristityillä ei ollut iloa.”
Ikävä kyllä, väite kristittyjen ilottomuudesta on osittain totta. Syytös koskee varmaan monia muitakin uskontoja. Moralismissaan ja dogmatismissaan, vääristyneessä uskossaan, rohkenen väittää, kristityt ovat usein suoranaisia ilonpilaajia. He eivät voi edes syödä viatonta leivonnaista sanomatta: Synnillisen herkullista.
Kirkko voisi mainostaa:
- ”Jumala on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästäsi.”
Elämä ei ole pohjimmiltaan sattuma, vaan se on Jumalan varjelemaa. Elämä on suurta ja ihmeellistä, sekä iloisina että surullisina hetkinä. Elämä kaikkineen (mihin kuluu myös murhe ja katumus) on syvällistä. Elämänilo, kuten elämäntuskakin, avaa ihmisen pohtimaan elämän ja ihmisenä olemisen suuria kysymyksiä – ja tässä pohdinnassa Jumalakin haluaa olla mukana.
Isä Lars Ahlbäck