Moralismiin kätkeytyvä myrkky
Ortodoksi.netista
Melitenen piispa Maksimos: Moralismiin kätkeytyvä myrkky
(Saarnateksti Matt.9:9–13)
Jeesuksen kutsu ja ihmisen salainen jano
Keskellä torin kivisiä laattoja kuullaan Kristuksen sanat veronkantaja Matteukselle. Tämä ääni saattoi ulospäin olla vain hiljainen kuiskaus, mutta se oli samalla voima, joka kykeni järjestämään uudelleen koko ihmisen elämän – sellaisen ihmisen, joka oli tottunut laskemaan ainoastaan muiden velkoja.
Matteus istui tullipöytänsä ääressä – omassa häpeässään ja julkisen torjunnan keskellä. Silti hän nousee heti ja seuraa Kristusta. Tämä tapahtui vain siksi, että ääni, joka häntä kutsui, näki hänen sielunsa kätketyt sopukat – ihmisyyden, joka kaipasi jotakin, mikä on kaukana hinnasta, vaihdosta ja laskelmasta. Ja tästä syntyi skandaali: samaan pöytään asetutaan syntisten kanssa.
Fariseusten katse: armon viholliset
Kuvassa, sen laitamilla, seisovat fariseukset – nuo ikuiset armon arvostelijat, jotka ovat kietoutuneet oman varmuutensa steriiliin vaippaan. He näkevät vain epäpuhtauden, “saastan”, ja kokevat loukkauksena sen, että pyhyys jaetaan niin avokätisesti niille, jotka heidän silmissään eivät sitä ansaitse.
Heidän kuiskauksensa opetuslapsille myrkyttää kohtaamisen ilmapiirin:
“Kuinka teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” (Matt.9:11).
Tämän saman hämmentyneisyyden hetken äärellä seisomme mekin – kiinni omassa mainetta varjelevassa laskelmoinnissamme.
Pelko ihmisten mielipiteistä
Meitä kauhistuttaa ajatus siitä, että istuisimme kadulla kodittoman vieressä, koskettaisimme toisen ihmisen kipua tai kuuntelisimme pahoinpidellyn naisen hiljaista hätää. Vielä enemmän pelkäämme väärinymmärrystä, selän takana puhumista, “hyvien veljien” tarkkailevia katseita, jotka vartioivat ulkoista puhtautta ja repivät rikki sen, joka astuu mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Epäilys, leimautumisen pelko, väärän seurallisuuden varjo – niistä tulee todellinen vankilamme. Ihmisten arvostelu hakkaa kuin vasaran tasainen ääni, joka sulkee sielun hitaasti tekopyhyyden lahon arkun sisään.
Hurskauden kulissit
Me valitsemme “kunnialliset” kokoontumiset – uskonnolliset tai maailmalliset – joissa läsnäolomme lasketaan hurskaudeksi. Ulkoinen ympäristö vahvistaa kuvamme, ja samalla pysymme kaukana todellisesta sairaudesta ja sen rujosta todellisuudesta.
Juuri siellä, missä Kristuksen rakkauden tarve on avoin ja märkivä haava, me käännämme selkämme. Olemme teologisen terminologian taitureita, mutta vasta-alkajia siinä laupeudessa, joka likaa kädet. Ja kutsu kohdistuu juuri niihin, jotka tunnistavat sairautensa – ei niihin, jotka teoretisoivat terveydestä.
Kristuksen kutsu: parantavaa totuutta, ei teatraalisuutta
Kristuksen kutsu on kirurginen: Hän paljastaa haavan ja antaa hoidon. Kutsu ei ole mukava kutsu juhlapöytään, vaan puuttumista itse ytimeen. Pyhittäjä Johannes Krysostomos muistuttaa:
“En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen; en nauruun, vaan kyyneliin.”
(Patrologiae Cursus Completus: Series Graeca 59, 566)
Kutsun ytimessä on naamion rikkominen ja todellisen, syvän haavan tunnustaminen – sen, mikä ei näy kiiltävistä kengistä eikä kalliista vaatteista.
Hyvä nimi – kuolleiden kuori
Elämme kaksinkertaista elämää, peläten ylitse kaiken, että “hyvä maine” särkyisi. Jumalan antamat tunnit ja vuodet vierivät ohitse kuin mustat, tyhjät simpukat, jotka ritisevät kuoleman pyörän alla. Valitsemme tekopyhyyden, mukavan kuoren, kunnioitetun hiljaisuuden ja hyvät ateriat. Silti piilopaikkamme on vain kauniiksi koristeltu hauta, jossa rakkauden kuolematon ääni on haudattu.
Ilon kätkeminen – avain omaan tuomioon
Kristuksen ilo pidetään omana tietona – ettei sitä ymmärrettäisi väärin, ettei se likaantuisi. Mutta ilo, jota ei jaeta, muuttuu ruostuneeksi avaimiksi, jotka lopulta avaavat itse tuomion oven. Kuvittelemme olevamme terveitä ja vahvoja, “ἰσχύοντες”, ja viimeisellä henkäyksellä huomaamme sillan, joka johtaa “hyvän maineen” lahosta kohti käyttämätöntä iankaikkisuutta.
Kristus lääkärinä
Kristus määritteli tehtävänsä selvästi:
“Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.” (Matt.9:12)
Ja Hän lisää fariseuksille sanan, joka yhä pelottaa:
“Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.'.” (Matt.9:13)
Meidän “uhrimme” on usein pelkkää teatteria – ulkoinen suoritus. Kristuksen laupeus taas vaatii rehellistä, epäjärjestelmällistä, häiritsevääkin tunnustusta omasta särkyneisyydestä.
Moraalismin petollinen ansa
Monet niistä, jotka tarvitsevat Lääkäriä kipeimmin, ovat varmistelleet itselleen täydellisen varmuuden omasta terveydestään. He ovat rakentaneet läpitunkemattoman eettisen linnakkeen ja katsovat muita halveksuen. Moraalismi on tällöin kuin jalokivi, joka on hiottu saastuneesta verestä – se heijastaa vain todellisuuden paljastumisen pelkoa.
Tällainen “vanhurskaus” on itse sairaus. Fariseuksen kauniit vaatteet ovat lopulta kahleita, jotka kuristavat olemuksen.
Sairauden tunnustaminen: pelastuksen alku
Sairauden kieltäminen on hengellinen anestesia – se vie kivun, mutta takaa kuolion. Ortodoksisen teologin Nikolaos Damalasin sanoin:
“Jos ihminen kuvittelee olevansa terve, hän ei koskaan etsi parantajaa.”
(Peri archon epistēmonikōn…, 1865, 127)
Onko siis mahdollista, että torjumme diagnoosin – ja itse Parantajan – vaikka istuisimme kirkon etupenkissä? Toisten synti näkyy ulospäin, mutta oma syntimme kätkeytyy sosiaalisen hyväksynnän ja oppineiden sanojen suojaverhoon.
Kristus aterioi syntisten kanssa – ja siellä on meidän paikkamme
Kristus tuli maailmaan syntisiä varten. Siinä ei ole toista totuutta. Vaikeaa se on meille, jotka olemme käyttäneet elämämme siihen, että emme vain näyttäisi syntisiltä.
Rakensimme hyveiden linnakkeen, mutta nyt meille ilmoitetaan, että juuri tuo linnake sortuu ja murskaa sielun alleen. Kristus kuitenkin odottaa – että myönnämme elävämme rakenteissa, jotka itse loimme suojaksemme, mutta jotka varjostavat Hänen kirkkauttaan.
“Syntisten ateria” jatkuu yhä
Tämä mystinen ateria ei odota meidän hyväksyntäämme. Se tapahtuu pimeillä kujilla, rikkoutuneissa kodeissa, kadulla kodittoman vieressä, huumeiden käyttäjän rinnalla, syrjittyjen halvoissa ruokaloissa. Maailmassa on aina Matteuksia, jotka tarttuvat Kristuksen käteen – vaikka modernit fariseukset hymyilisivät pisteliäästi.
Lopullinen arvio
Elämämme viimeisellä henkäyksellä meille näytetään yksi ratkaiseva arvio:
Kuinka monesti söimme kunnioitettujen fariseusten pöydässä – ja kuinka monesti Kristuksen ja syntisten kanssa?
(Lähde: Orthodox Times]