Toiminnot

Näkymättömän armon lähde (opetuspuhe)

Kohteesta Ortodoksi.net

Kristus herättää Jairuksen tyttären
(Seinämaalaus Visoki Dečanista, Dečanin luostarista)

Aamun Koitto nr. 5 /1939 [3.2.2939 s. 1-2 (34-35)]

Näkymättömän armon lähde

(Luuk.8:41—56).

Evankeliumiteksti kertoo kahdesta merkillisestä tapauksesta. Toinen niistä koskee veritautia sairastanutta naista ja toinen Jairuksen tytärtä. Vaikka kumpikin tapaus muodostaakin oman esitysaiheensa, niin emme voi käsitellä niitä toisistaan irrallisina, sillä niin paljon on evankeliumitekstin kokonaiskäsityksen ilmentäminen riippuvainen niiden rinnakkaisesta esittämisestä.

Niin sairas nainen kuin tyttärestään huolehtiva Jairuskin on avun tarpeessa. Mutta ei inhimillisen, vaan jumalallisen avun tarpeessa. Inhimillinen apu oli molemmissa tapauksissa osoittautunut vajavaiseksi. Kummankin yliluonnollisen avun etsijän me tapaamme Vapahtajamme lähettyviltä. Kummallakin on sama tavoite: jumalallisen avun saaminen. Nainen pyrkii saamaan sen siten, kuten kolme evankelistaa Matteus, Markus ja Luukas todistavat, että saisi koskettaa Jeesuksen viitan tupsua. Nainen olikin sanonut itsekseen: »Kunhan vain saan koskettaa Hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi» (Mark.5:28). Jairus taas pyrkii saamaan jumalallisen armon sen kautta, että Jeesus panisi kätensä hänen tyttärensä päälle. Siksi hän sanoikin Jeesukselle; »Tule ja pane kätesi hänen päällensä, että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon.» (Matt.9:18 / Mark.5:23).

Kun seuraamme tarkkaan tapausten kehitystä, niin huomaamme, että nainen varovaisesti, takaapäin lähestyy Jeesusta ja kenenkään ihmisen huomaamatta koskettaa hänen viittansa tupsua. Silloin samassa toteutui se, mitä hän oli odottanut, hänen tautinsa asettui. Mutta Vapahtajammekin samalla tunsi, että Hänestä »lähti voimaa», ja varmasti tiesi, kuka oli Häneen koskenut. Se ei saattanut pysyä Häneltä salassa. Hän, joka näki Natanaelin viikunapuun alla ja joka »ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on », (Joh.2:25) varmaan tiesi, kuka se oli, joka Häneen koski. Ja kuitenkin Hän kysyi väkijoukolta: »Kuka koski minun vaatteisiini?» (Mark.5:30).

Mitä varten Vapahtajamme näin menetteli? Miksi Hän ei sallinut paljon kärsineen naisen pysyä salassa? Tällä Vapahtajamme menettelyllä oli oma syvä tarkoituksensa niin naiseen, väkijoukkoon kuin Jairukseenkin nähden.

Tämä sairas nainen tuskin olisi saanut täydellisen parannuksen taudistaan, jos olisi saamansa lääkitsevän siunauksen vienyt mukaansa salaisesti. Luonnollinen ujous esti kuitenkin häntä ilmaantumasta heti Parantajansa eteen tunnustamaan tekoansa. Mutta Vapahtajamme auttaa häntä senkin voittamisessa, Hän kutsuu hänet esiin sanoen: »Kuka koski minun vaatteisiini?» Oli välttämätöntä, että esiinkutsuttu ilmaisisi syyllisyytensä ja todistaisi, mitä oli etsinyt ja mitä sekä millä tavalla oli löytänyt. Hänen täytyi avata sydämensä sisältäpäin Hänelle, jonka armon kosketuksesta hänen tautinsa asettui. Hänen täytyi kuulla vielä Vapahtajamme vapauttava sana: »Tyttäreni, sinin uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi» (Mark.5:33-34).

Yhtä välttämätöntä oli tapahtuneen ihmeen ilmaiseminen naisen taholta suuren kansanjoukon tähden. Vapahtajamme ympärillä tungeskelleessa kansanjoukossa oli varmasti monta muutakin avunetsijää, monta ruumiillisesti ja henkisesti sairasta. Tämä nainen ja Jairus eivät olleet ainoat avunetsijät. Ja juuri tuolle kansanjoukolle naisen parantamisen kautta Vapahtajamme viittoi tietä parantumisen lähteelle uskon kautta. »Tyttäreni, sinun uskosi on sinut pelastanut.» Todellakin, naisen usko Jumalan armoon ei ollut pieni. Sen ilmaisevat selvästi hänen omat sanansa: »Kunhan vain saan koskettaa Hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi». Ja Vapahtajamme sanoi vakuuttavasti: »Uskosi on sinut pelastanut».

Mutta yhtä välttämätöntä oli tapahtuneen ihmeen ilmaiseminen Jairuksen tähden. Jairus sekä näki että kuuli, mitä tapahtui naiselle; kuinka sairaasta tuli terve. Hänhän oli tullut samalle asialle Jeesuksen luo kuin nainenkin. Eikä hän epäillyt sitä, etteikö Jeesus häntä auttaisi. Hänelläkin oli uskoa Vapahtajamme parantavaan voimaan. Muuten hän ei olisi voinut sanoa: »Tule ja pane kätesi hänen päälleen, jotta hän tulisi terveeksi ja eläisi!» Mutta tämä usko alkoi Jairuksessa horjua. Kun hänelle ilmoitettiin, että hänen tyttärensä kuoli ja ettei enää ollut syytä vaivata Jeesusta, niin hänen uskonsa joutui kovan koetuksen alaiseksi. Vapahtajamme tämän näki. Hän tahtoi vahvistaa Jairusta uskossa naisen parantamisen kautta. Juuri uskon avulla tapahtuneen ihmeen piti poistaa Jairuksesta kaikki epäilykset. Siksi Vapahtajamme vahvistaen häntä lausui: »Älä pelkää; usko ainoastaan, niin hän parantuu».

Uskossa vahvistettuna sai Jairus tyttärensä Jeesuksen käden kosketuksesta elävänä ja terveenä takaisin. Uskonsa ja koskettamisensa kautta Jeesuksen viitan tupsuun oli naisen tauti asettunut. Etsivät olivat löytäneet etsittävänsä, Jumalan näkymätön armo oli näkyväisten välikappaleiden kautta tehnyt ihmeitä. Vapahtajamme, joka oli »täynnä armoa ja totuutta», (Joh.1:14) ei jättänyt omaa Seurakuntaansa, jonka pää Hän on, vaille jumalallista armoa, vaan Hän lupasi olla sen kanssa »joka päivä maailman loppuun asti» (Matt.28:20). Hänen pyhän lupauksensa mukaan armo säilyy seurakunnassa ja sitä etsivät voivat sen siitä löytää. Näkyväisten välikappaleiden, pyhien sakramenttien ja pyhitettyjen esineiden, kautta se on meidän ulottuvillamme. Näkymättömän vaikutus näkyväisten kautta tahtoo tosin muodostua monelle kompastuskiveksi, mutta totuus on se, ettei järkeileminen Totuuden edessä auta.

Niinpä Apostolien Tekojen kirjassa sen viidennen luvun viidennessätoista jakeessa järkeilymme rauhoittamiseksi kerrotaan siitä, kuinka Jumalan ihmeitätekevä armo vaikutti apostoli Pietarin kautta. »Kantoivatpa sairaita kadullekin ja panivat heitä vuoteille ja paarien päälle, jotta Pietarin kulkiessa edes hänen varjonsa sattuisi johonkuhun heistä.» (Apt.5:15)

Luemme vielä samasta pyhästä kirjasta luvusta yhdeksäntoista seuraavaa: »Ja Jumala teki erinomaisia voimatekoja Paavalin kätten kautta. Jopa pääliinoja ja muita Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle, ja taudit kaikkosivat ja pahat henget lähtivät pois.» (Apt.5:11-12). Näissä siunausta tuottavissa tapauksissa saneli ihmisille ei järki, vaan sydän. Jumalan armoon tuleekin uskoa ei vain järjellä, vaan »koko sydämestä ja koko mielestä» (Matt.22:37).

Lukijani! Elämän hätä, minkälainen se lieneekin ollut, on varmasti monasti ajanut sinutkin etsimään Jumalan armoa. Aina et liene sitä löytänyt! Oletko kysynyt silloin itseltäsi: »Miksi ei jumalallinen armo sinuun vaikuttanut?» Miksi jäit vaille sitä?» Jumalallehan ei mikään ole mahdotonta (Luuk.1:37). Jos olisit lähestynyt janoisena vesilähdettä, niin varmasti olisit muistanut ottaa mukaasi astian, jolla olisit ammentanut janosi sammuttamiseksi vettä vesilähteestä. Muutenhan janosi sammuttaminen olisi käynyt vaikeaksi. Mutta kun lähestyt jumalallista armonlähdettä pyhissä sakramenteissa ja pyhitetyissä esineissä, niin on välttämätöntä, että sinulla on mukanasi ammennusastia, jolla voit sitä ottaa vastaan. Ja se ammennusastia on usko.

Näkyväisten kautta saamme silloin tuntea näkymättömän vaikutusta. Veritautia sairastaneen naisen ja uskossa vahvistetun Jairuksen tavoin tulemme silloin vakuutetuiksi siitä, ettei Jumalalle ole mikään asia mahdoton ja että Jumalan armo vaikuttaa seurakunnassa.

Amen.

Leonidas Homanen