Pyhä Gregorios Palamas on kirkon Tradition teologi (opetuspuhe)

Pyhä Gregorios Palamas (k. 1359) kehitti pyhien isien luovan tradition hengessä lakkaamattoman rukouksen ja askeesin teologiaa. Hän eli todeksi Kirkon askeettisen opetuksen. Pyhä Gregorios eli maailmassa, mutta ei maailmallisesti. Hän oli universaalinen ortodoksiteologi.

Hengellinen elämä on Pyhän Hengen hedelmää

Pyhä Gregorios Palamas
romanialainen seinämaalaus
Kuva © Hannu Pyykkönen

Pyhä Gregorios ilmaisee teologiassaan Kirkon universaalisen opetuksen. Hän muistuttaa homilioissaan, että Kirkon pyhät mysteeriot liittyvät Kirkon askeettiseen elämään. Muutoin pyhissä mysteerioissa saatava Jumalan armo ei vaikuta ihmisessä pelastukseksi ja paranemiseksi, vaan merkitsee tuomiota.

Esipaimen Gregorios vaikutti 1300-luvulla, jolloin bysanttilainen ortodoksisuus kohtasi maallistumisen panteismina ja agnostisismina. Panteismin edustajat uskottelivat, että Jumala on olemuksessaan löydettävissä luonnossa kaikesta. Eli katsoessaan ympäröivää luontoa ihmiset voivat ottaa vastaan tiedon Jumalasta. Agnostikot puolestaan uskottelivat, että ihmisten on mahdotonta oppia tuntemaan Jumalaa. Heidän mielestään toinen on Luoja ja toinen on luotu, eli ihminen on täysin kykenemätön ottamaan vastaan mitään todellista tietoa Jumalasta.

Pyhä Gregorios Palamas kohtasi teologisesti Kirkon totuutta uhanneet harhat. Hän kehitti perusteellisen opetuksen, jossa tehdään selkeä ero Jumalan olemuksen ja energioiden välille. Palamas rakensi opetuksensa pyhien isien traditioon. Kirkon monet isät ovat viitanneet kirjoituksissaan Jumalan olemuksen ja energioiden väliseen eroon.

Pyhä Gregorios Palamas opetti, että kaikki hengellinen elämä on Pyhän Hengen energiaa ja hedelmää. Hän opetti, ettei ihminen voi osallisena Jumalan olemukseen, mutta hän voi oppia tuntemaan ja voi osallistua Jumalan luomattomista energioista.

Pyhä Gregorios vaihtoi maallisen filosofian luostarikilvoitukseen

Pyhä Gregorios Palamas syntyi Konstantinopolissa 1296. Hän kasvoi aristokraattisessa perheessä Bysantin keisari Andronikos II:n (1282-1238) hovissa. Gregorioksen isä oli senaattori ja kuului keisari Andronikoksen lähipiiriin. Palamaksen suku oli lähtöisin Vähästä-Aasiasta.

Keisari Andronikos suojeli älymystön edustajia. Keisari arvosti tulevan hesykastin isää suuresti, mutta tämä kuoli varhain.

Andronikos otti suojelukseensa Gregorios-pojan. Tämä pääsi myöhemmin opiskelemaan Konstantinopolin yliopistoon. Siellä hänen opettajanaan toimi muun muassa kuuluisa Aristoteleen filosofian tuntija, Teodoros Metohites (k. 1332). Hän oli bysanttilainen valtiomies, kirjailija, filosofi ja taiteiden suosija. Hän rakennutti uudelleen omilla kustannuksiaan Koran kirkon (1315-1321).

Gregorios Palamas opiskeli yliopistossa filosofiaa. Hän menestyi opinnoissaan, ja seitsemäntoista vuoden ikäisenä hän piti hovissa puheen Aristoteleesta keisarille ja oppineille. Keisari Andronikos suunnitteli lahjakkaalle nuorukaiselle uraa hovissa, mutta tätä kiinnosti enemmän askeettinen kirjallisuus ja luostarikilvoitus. Gregorios etsi elämässään hyvää osaa, jota ei oteta pois.

Gregorios vihkiytyi noin kaksikymmentä vuotiaaksi maallisen filosofian opintoihin. Hän päätti kuitenkin vuonna 1316 mennä luostariin. Valintaan vaikutti suuresti hesykasmin (kr. hesykhia, hiljaisuus) innoittama piispa Filadelfian metropoliitta Teoleptos. Hän perehdytti Gregorioksen Jeesuksen rukoukseen. Rukousperinne palautui 1000-luvulle, jolloin pyhittäjä Simeon Uusteologi (k. 1022) opetti tätä kilvoitusmuotoa Studionin luostarissa Konstantinopolissa.

Jeesuksen rukouksessa armon pyytäminen edellyttää kilvoittelijassa sisäistä katumusta ja muuttumista. Rukous liittyy Kirkon sakramentaaliseen elämään ja yhdistyy paastoamiseen, katumukseen, pyhään ehtoolliseen ja lähimmäisen rakastamiseen.

Monet hesykastit luopuivat yksinäisyydestä palvellakseen lähimmäisiään, ”sillä joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään” (1. Joh. 4:21). Bysantin luostarikilvoituksen sosiaalisuus kasvoi hesykastisesta rukousperinteestä. Hesykasti ei etsinyt yksilön pelastusta, vaan yhteisöllistä askeesia. Hesykastien mukaan köyhistä ja unohdetuista huolehtiminen ei ollut pelkästään rahan tai aineellisen hyvän jakamista, vaan samanaikaisesti myötätuntoa lähimmäistä kohtaan ja huolenpitämistä hänestä. Se oli hänen hengellistä eheyttämistään. Mitä enemmän ihmiset sitoutuivat yksilön itsekkyyteen, sitä vaikeampi oli kehittää yhteiskunnassa oikeudenmukaisia ihmissuhteita.

Pyhä Gregorios Palamas oli vakuuttunut, että kristittyjen tulee rukoilla lakkaamatta. Hänelle Jeesuksen rukous merkitsi Jumalan muistamista. Gregorios näki lakkaamattoman rukouksen ihmisen dynaamisena tietoisuutena Jumalan persoonallisesta läsnäolosta. Rukouksen voima kohottaa ihmisen maasta taivaaseen ja tuo hänet Jumalan eteen. Kyse ei ole vain tunteesta. Jumalan kunnian luomaton valkeus valtaa ihmisen. Tämä valkeus säteilee Pyhästä Kolminaisuudesta.

Luomatonta valkeutta ei nähdä aisteilla, koska se ylittää ihmisen aistit ja ymmärryksen. Siitä huolimatta sekä sielu että ruumis osallistuvat Jumalan luomattoman valkeuden näkemiseen. Ihminen voi kehittyä Jumalan kuvana hengelliseksi persoonaksi. Se on ihmisen luonnollinen tila. Pyhä Gregorios korostaa Jumalan luomattomien energioiden näkemistä Jumalan tuntemisena. Kun ihmismieli puhdistuu ja kirkastuu, se osallistuu todellisesta Jumalan näkemisestä ja tuntemisesta.

Pyhän Gregorioksen luostarikutsumukseen vaikutti lisäksi, että hänellä oli lapsuudesta lähtien läheiset hengelliset suhteet Konstantinopolin munkkeihin. Gregorioksen isä Konstantinos otti kuolinvuoteellaan vastaan munkiksi vihkimyksen.

Saavuttuaan Athokselle Gregorios eli kolme vuotta Nikodemos-nimisen hesykastin hengellisessä ohjauksessa. Hän kilvoitteli sen jälkeen Suuressa Lavrassa ja myöhemmin erakkomajassa Glossiassa. Vuonna 1325 hän jätti Athos-vuoren mennäkseen Jerusalemiin, mutta turkkilaiset merirosvot keskeyttivät hänen matkansa. Hänen täytyi jäädä Tessalonikiin.

Gregorios muodosti ystävineen Tessalonikiin hesykastiryhmän, jota johti pyhän Gregorios Siinalaisen oppilas Isidoros. Gregorios Palamas vihittiin pappismunkiksi Tessalonikissa 1326. Vihkimyksen jälkeen hän vetäytyi pienen kilvoittelijajoukon kanssa erakkomajaan Veroiaan.

Gregorios vietti viisi päivää viikosta yksinäisyydessä, ja viikonloppuisin hän eli erakkomajalla ja toimitti eukaristian. Hän opetti, ettei hesykasmi kuulu pelkästään munkeille, vaan kaikille ortodoksikristityille.

Palamas puolusti Athoksen hesykastimunkkeja

Serbien hyökättyä Veroiaan Gregorios palasi vuonna 1331 takaisin Athokselle ja jatkoi samanlaista kilvoituselämää kuin Veroiassa. Kolme vuotta myöhemmin hän aloitti kirjallisen tuotantonsa. Palamaksen ankara askeettisuus herätti vastarinta Esfigmenoun luostarin veljestössä, johon lukeutui siihen aikaan yli 200 munkkia. Gregorios siirtyi Athoksella erakoksi pyhän Savvan skiittaan.

Pyhän Gregorioksen elämässä alkoi noihin aikoihin Kirkon hesykastisen tradition kannalta merkittävä vaihe: ortodoksisen uskon ja opin puolustaminen. Syynä siihen oli Italiasta Konstantinopoliin muuttanut kreikkalaissyntyinen Barlaam Kalabrialainen, joka herätti ortodoksiuskovissa hämmennystä.

Barlaam oli kreikankielinen, mutta ajattelutavaltaan latinalainen. Barlaam saavutti mainetta tiedemiehenä ja filosofina. Hän vieraili Athosvuorella ja tutustui hesykasmiin. Barlaam piti uskoa pelkästään järjellisenä asiana. Siksi hän aloitti teologisen sodan hesykasteja vastaan. Hän ivasi munkkien askeettista työskentelyä ja heidän rukousmenetelmäänsä ja opetuksiaan hesykastien kokemasta luomattomasta valkeudesta. Hän nimitteli hesykastimunkkeja miehiksi, joiden sielu on navan seutuvilla.

Pyhä Gregorios Palamas määrättiin vuonna 1335 tai 1336 Esfigmenoun luostarin johtajaksi. Hän ei kuitenkaan viipynyt kauan luostarissa, vaan palasi takaisin Pyhän Savvan erakkomajaan. Suuren Lavran ympäristössä eli noihin aikoihin useita hesykastisen rukousperinteen vaalijoita.

Pyhä Gregorios Palamas ryhtyi puolustamaan Athoksen hesykastimunkkeja heidän pyynnöstään ja omasta sisäisestä pakostaaan. Hän matkusti vuonna 1338 Tessalonikiin ja viipyi siellä kolme vuotta. Hän keskusteli useita kertoja Barlaam Kalabrialaisen kanssa. Keskustelun pohjalta syntyi pyhän Gregorioksen teos Triadit pyhien hesykastien puolustukseksi. Se oli idän ortodoksisen luostarihengellisyyden ensimmäinen teologinen synteesi.

Pyhä Gregorios puolustaa ensimmäisessä Triadissa hesykasteja ja toisessa Triadissa hän käy läpi Barlaam Kalabrialaisen teologiset erheet. Pyhä Gregorios korostaa, että kristillinen mystiikka on elävä osa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Pyhyys on olemukseltaan profeetallista ja jokainen kristitty on kutsuttu julistamaan Jumalan pyhää salaisuutta, ei vain sanoin, vaan koko elämällään.

Palamaksen skolastiset vastustajat todistelivat, että kukaan ei voi nähdä Jumalaa ja Jumalaan päädytään kuvien, luotujen, yleisten käsitteiden ja filosofian kautta. Skolastikkojen päätyminen Jumalan salaisuuksiin heille ominaisen yhtenäisen metodologian kautta pakottaa heidät hyväksymään staattisen jumalallisen todellisuuden ja ikuisuuden. He eivät voi tehdä erotusta luodun ja luomattoman välillä, ja näin he kieltävät liikkeen Jumalassa. Palamaksen mukaan mitään staattista ei ole sen enempää itse jumaluudessa kuin luoduissakaan.

Ortodoksinen psykoterapia merkitsee ihmisen parantumista

Ihminen yhdistyy Jumalan kanssa, kun hän tulee siinä määrin kuin se on ihmiselle mahdollista, osalliseksi vastaavanlaisista hyveistä jotka Jumalalla on, ja kun hän elää rukousyhteydessä Jumalaan. Käytännön kilvoituksella hän puhdistaa tekonsa, jumalallisella tiedolla älynsä ja rukouksella mietiskelynsä. Niin hän päätyy sydämen ja mielen täydelliseen, todelliseen ja pysyvään puhtauteen.

Kirkon opetuksen mukaan ortodoksinen psykoterapia merkitsee sielun tervehtymistä ja parantumista. Ortodoksisen psykoterapia eroaa ratkaisevasti maallisesta psykoterapiasta. Kirkon opetuksen mukaan ihmissielu ei ole yksinkertaisesti voima, Jumalan kuvana se liittyy läheisesti ruumiiseen. Käsite psykoterapia ei rajoitu siis pelkästään sieluun, vaan sisältää myös ruumiin, koska sielun ja ruumiin välillä on todellinen yhteys. Patristisessa teologiassa viitataan ihmisen kirkastumiseen, valistumiseen ja jatkuvaan Jumalan näkemiseen. Ihmisen täydellistyminen on päättymätöntä eli ihminen ottaa alati vastaan Jumalalta parantumista.

Sielun sairaus ei tarkoita psykologisia ristiriitoja, vaan sielun pimenemistä. Sielun parantuminen ei merkitse psykologista tasapainoa, vaan mielen kirkastumista. Ortodoksisen terapeuttisessa perinteessä syntiä ei ymmärretä pelkästään rikkomuksena tai kapinana, vaan sairautena. Kirkon terapeuttisen metodin päämääränä ei ole ainoastaan saattaa ihmisiä moraaliseen ja sosiaalisen tasapainoon, vaan uudistaa heidän suhteensa Jumalaan ja lähimmäisiin. Se tapahtuu sielun haavojen parantamisessa ja himojen hoitamisessa.

Jumala sallii ihmiselle ruumiillisia sairauksia heidän hengelliseksi pelastumiseksi. Pyhä Johannes Siinailainen mainitsee, että on sairauksia, jotka puhdistavat ihmisen synnistä ja sairauksia ja tekevät mielen nöyräksi.

Hengellisesti terve ihminen sitoutuu Jumalan Rakkauteen. Hänet kastetaan nöyryyteen. Hän ei taistele tullakseen nöyräksi. Hän kypsyy hengellisesti askeesissa. Hän on nöyrä. Nöyryys on hänen luonnollinen tilansa.

Pyhän Gregorios Palamas opettaa, että todellinen elämä on Kirkon pyhien isien mukaan sielussa vaikuttava jumalallinen valkeus, joka syntyy ihmisessä Jumalan tahdon mukaisesta murheesta. Hengellinen murhe varjelee kilvoittelijaa. Hän vaalii elämässään tarkasti autuaallisen köyhyyden henkeä ja pysyy siinä. Jumalan mielen mukainen murhe saa sielussa aikaan mielenmuutoksen, joka koituu sielun pelastukseksi (2. Kor. 7:10).

Ihmissielun kuolema on sen sijaan maailman murheen täyttämä katala pimeys. Sielun pimeys alkaa rikkomuksista. Maailman murhe syntyy kaikista himoista ja himot voimistavat sitä. Sielu muodostuu monen energian kokonaisuudesta. Kun jokin sielun voimista alkaa levittää pahuutta, koko sielu saastuu. Mutta jos kilvoittelija tuntee sydämensä epäpuhtauden eikä ylpisty kohtuullisesta puhdistumisestaan, silloin hän tämän puhtauden turvin näkee entistä selvemmin muiden sielunvoimiensa epäpuhtauden ja löytää kullekin sielunvoimalle sopivan lääkkeen.

Jumalallinen tieto ei perustu filosofiseen pohdiskeluun

Pyhä Gregorios Palamas
ikoni
Kuva: Wikipedia

Pyhä Gregorios toimi Tessalonikin arkkipiispana vuosina 1347-1359. Hän oli ortodoksisen tradition teologi ja loi elävää teologiaa. Traditio merkitsee hänelle liikettä ja Jumalan Rakkauden tapahtumaa. Kirkollisen tradition vastaan ottaminen perustuu Jumalan historiassa ilmenevän rakkauden hyväksymiseen ja eteenpäin siirtämiseen.

Jumalallinen tieto ei perustu filosofiseen pohdiskeluun, vaan Jumalan ihmiselle Pyhässä Hengessä antamaan välittömään jumalalliseen kokemukseen. Kokemus suodaan niille, joilla on puhdas sydän ja mieli. Teologia edellyttää ihmisen osallistumista uskon salaisuudesta. Jumalan tunteminen on elämää, toimintaa ja kokemusta. Jumalan kokemisessa ja osallistumisessa Hänen elämäänsä teologia ylittää intellektuaaliset ja rationaaliset lait. Palamas opettaa, että ainoa arvokas tieto on hengellinen eli pelastava tieto. Ainoastaan Pyhän Hengen antama opetus voi taata uskovalle erheettömän tiedon.

Sisäistynyt usko johtaa kilvoittelijan hyveiden täyttämään elämään ja hengelliseen täydellistymiseen (teosis). Jumaloituminen on kilvoittelijalle Jumalan luomattoman valkeuden näkemistä. Hyveet ovat Jumalan energiaa, jotka Hän asettaa ihmissydämeen. Hyve käsittää uskon, toivon ja rakkauden, kilvoittelijan sisäisen tarkkailun ja rukouksen harjoittamisen.

Ortodoksinen traditio ei tarkoita hedelmätöntä takertumista Kirkon entisten aikojen ulkoisiin muotoihin, tottumuksiin ja toimintatapoihin. Vapahtaja opetti: Minä olen totuus (Joh. 13:1). Hän ei opettanut: minä olen tottumus.

Patristisessa perinteessä korostetaan Kirkon karismaattisen teologian parantavaa luonnetta. Siksi hengellisessä elämässä on keskeisestä vanhus eli hengellinen ohjaaja, sielujen ja ruumiiden parantaja, sakramentaalinen elämä ja koko luonnon oikeaan arvoon saattaminen. On kyse ihmisen osallisuudesta Jumalan kirkkauteen ja kunniaan.

Pyhyys merkitsee ortodoksisen teologian mukaan ihmisen olemassaolon ylentämistä, sen kirkastamista, katoamattomaksi tekemistä ja kirkastamista. Sitä ei kuvata ortodoksisessa teologiassa moralistisin, vaan ontologisin luokituksin. Palveleminen ja rakkaus tekevät konkreettisesti näkyväksi itse jumalallisten asioiden elävän kokemisen.

Synti on ihmisen luonnoton tila. Synti provosoi ihmisessä pelkoa, levottomuutta ja itsekkyyttä. Himot ohjaavat ihmistä luonnottomiin ajatuksiin ja tekoihin. Ihmisen suhde Jumalaan ja lähimmäisiin muuttuu itsekkääksi. Synti kuolettaa ihmisen suhteen toisiin ihmisiin. Ihminen palvelee itseään ja toteuttaa maallisia tarpeitaan, mutta ei kykene synnin tilassa kehittämään itseään hengellisesti.

Kristuksen lihaksituleminen uudisti ihmisluonnon alkuperäisen kauneuden. Palamaksen teologiassa Kristuksen inhimillinen luonto on ihmiselle Jumalan elämästä osallistumisen objekti, kosketuskohta Jumalan elämään. Ihmisen persoonallinen ja välitön Jumalan tunteminen on mahdollista tässä elämässä kirkkoyhteisön sakramentaalisessa elämässä.

Rukouksen puhtaus yhdistyy rukoilijan sydämen ja mielen puhtauteen. Kun ihmismieltä hallitsevat himot, ihminen ei voi lähestyä Jumalaa eikä ottaa vastaan Hänen Rakkauttaan. Kun himo tulee ihmissielussa raskaaksi, se synnyttää synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.

Himot ovat enemmän kuin yksittäisiä synnintekoja. Ne muodostavat ihmisessä vääristyneen sisäisen tilan. Himot saastuttavat ja tyrannisoivat ihmissielun. Jokainen synti toistaa Aadamin synnin. Ihminen käy jokaisessa synnissä läpi langenneen sielun pimentymisen ja kuoleman.

Ortodoksisen kirkon koko Traditio sisältää voimallisen opetuksen sielun parantumisesta ja saattamisesta takaisin elämään, mikä tarkoittaa kuolemista synnille. Kirkon pyhät mysteeriot ja askeettinen elämä tukevat ihmisen hengellistä parantumista.

Jumalallinen suru eli katumus karkottaa ihmisestä aistillisen nautinnon. Aistillisen nautinnon tuhoutuminen tarkoittaa sielun ylösnousemusta. Kilvoittelija saavuttaa erottautumisen pahasta yksinäisyyden ja hiljaisuuden harjoittamisessa.

Bysanttilainen luostarikilvoitus alkaa nöyryydestä

Bysanttilainen luostarikilvoitus alkoi nöyryydestä ja luopumisesta. Luostariin pyrkivä luopui aineellisesta omistamisesta ja sosiaalisista suhteistaan maailmaan, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi vihannut näkyvää maailmaa. Ortodoksinen munkki tai nunna luopui omistamisen raskaista himoista pyrkimyksenään puhdistaa ja kirkastaa mielensä. Häntä kutsuttiin hoitamaan Kristuksessa sielunsa sairaudet ja ottamaan niiden sijaan vastaan epäitsekäs rakkaus.

Pyhä Gregorios Palamas meni kilvoittelemaan Pyhälle Vuorelle kirkastaakseen sielunsa pimeyden. Hän ei omistanut mitään, vaan antautui Jumalan Rakkaudelle. Palatessaan takaisin maailmaan hän kohtasi maailman moninaiset ristiriidat: harhaopit, kansalaissodan ja aikansa sosiaalisen kiihkon esitaistelijat. Hänet kutsuttiin palvelemaan Tessalonikin piispana (1347-1359).

Pyhällä Vuorella vietetyt kilvoitteluvuodet olivat pyhän Gregorioksen käytännöllisen kilvoittelun ja kristillisen elämän harjaantumisen vuodet. Kaikki sosiaalinen hyvä on lähtöisin Jumalasta. Epäoikeudenmukaisuus, viha ja lähimmäisen sortaminen kasvaa langenneen ihmisen valhemaailmasta. Kirkon palamistisen sosiaalisen vastuuntunnon opetus nousee Kirkon yhteisestä eukaristiasta, jossa ihmisiä kehotetaan puhdistamaan tunteensa kaikesta saatanan esiin nostamasta saastasta.

Himojen valtaama sydän ei kykene rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä

Ihminen hylkää Kirkon hengen mukaisessa katumuksessa Jumalan vastaisen väärän tiedon ja elämän. Pyhien isien mukaan ihminen kasvaa katumuksessa hengelliseen elämään. Ihmisen luopuminen pahasta tarkoittaa radikaalia muutosta suhteessa maailmaan ja maailmalliseen elämään.

Kirkon hengen mukainen selkeä tietoisuus omasta langenneesta tilasta aloittaa ihmisen kilvoituksen kohti Jumalan kaltaisuutta ja Hänen kanssaan yhdistymistä. Elävästä uskosta syntyy nöyryys; nöyryydestä kasvaa rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin, ja rakkauden avulla ihmiset edistyvät hengellisessä tiedossa.

Himot edustavat ihmisluonnon alhaisinta tasoa. Himojen kreikankielinen nimitys pathe samoin kuin sitä vastaava latinakielinen sana passiones osoittaa, että himot saattavat ihmisen orjuuden eli hengellisen passiivisuuden tilaan. Himot kukistavat ihmisen tahdon, niin ettei vapaa tahto enää hallitse himoja.

Kristus kiinnitti monin tavoin huomiota ihmisen sisäiseen maailmaan: ”juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet” (Mark. 7:21-23).

Pyhä Gregorios Palamas on Kirkon Tradition teologi

Pyhä Gregorios Palamas tulkitsi Kirkon teologina Kirkon hengellistä kokemusta. Hän taisteli aikansa eettisten ongelmien kanssa. Bysantissa 1300-luku oli kriittistä, ristiriitaista ja levotonta aikaa. Mutta se oli myös hengellisen uudistumisen aikaa.

Aikamme patristinen teologia yhdistyy olennaisesti pyhän Gregorios Palamaksen viitoittamaan hesykastiseen pyhän hiljaisuuden teologiaan. Palamakselle sydän on ajatusten aitta ja ajattelukyvyn kannalta keskeisin ruumiinosa. Siellä sijaitsevat mieli ja kaikki sielun ajatukset. Pyhässä vaikenemiskilvoituksessa edistyneet astuvat täydellisesti omaan sisimpäänsä. Pyhä Gregorios kehottaa kilvoittelijoita panemaan tarkkaavainen mieli sekä sielun että ruumiin vartijaksi, sillä se auttaa kilvoittelijaa vapautumaan sielun ja ruumiin himoista.

Metropoliitta Hieroteos Vlahoksen mukaan pyhän Gregorioksen opetukset Jumalan tuntemisesta säilyttävät Kirkon todellisen opetuksen. Ne perustuvat Kirkon raamatullis-patristiseen Traditioon, joka on ainoa tie Jumalan todelliseen tuntemiseen.

Maailma on merkityksellinen ainoastaan Jumalan läsnäolon ja terapian mysteeriona. Se kuolee ilman Jumalan hoitavaa läsnäoloa. Kirkon kutsumus langenneessa maailmassa on todistaa Jumalasta ja Hänen Valtakunnastaan.

Roomalaiskatolinen kirkon teologit ovat suhtautuneet perinteisesti kielteisesti pyhään Gregorios Palamakseen ja pitäneet häntä ”päähereetikkona”. Palamaksen teologian vastustamisesta kehittyi lännessä jopa oma metodologiansa. Läntiset teologit väittivät, että Gregorios Palamas tulkitsi väärin kappadokialaisisiä ja Maksimos Tunnustajaa ja vääristi Pseudo-Dionysioksen hengessä ortodoksisen teologian. Läntisten teologien syytöksissä kiteytyy idän ja lännen väittely Jumalan olemuksesta ja energioista.

Myös eräät 1900-luvun kreikkalaiset teologit, kuten esimerkiksi Panagiotes Trembelas ja Savvas Agourides hyökkäsivät palamismia ja hesykasmia vastaan. Trembelas käytti läntisiä argumentteja hyökätessään Palamaksen mystiikkaa vastaan.

Maallistunut laitoskirkko kieltää, että maailma on Jumalan ilmestymisen, hoitavan läsnäolon ja voiman välikappale. Maallistunut ihminen näkee langenneen maailman itsessään merkityksellisenä.

Maallistuminen on erilainen harhaoppi kuin patristisen kauden harhaopit. Patristisen ajan harhaopit syntyivät, kun kristillinen kirkko joutui vastatusten hellenismin kanssa, nykyajan maallistuminen johtuu kristillisen kirkon sisäisestä luopumuksesta ja uskon romahduksesta.

Pyhä Gregorios Palamas on ajankohtainen opettaja. Kirkon Teologia on hänelle pyhää kokemusta ja elämää. Pyhä Gregorios on Kirkon Tradition teologi. Hän loi elävää teologiaa. Hänelle perinne on liikettä, ei paikalleen pysähtymistä. Kirkon Traditio on Jumalan Rakkauden tapahtuma. Sen siirtämistä eteenpäin ei voi ymmärtää ilman Jumalan Rakkautta. Tradition vastaan ottaminen jää puolestaan ilman merkitystä, jos siihen ei liity ihmisen rakkaus sen luovuttajaa ja luovutettavaa perintöä kohtaan. Siksi Jumalan ja ihmisen kohtaaminen merkitsee kohtaamista rakkaudessa.

Pyhän Gregorios Palamaksen teologia on ortodoksisen kirkon kokemuksellista teologiaa. Hän on Jumalan luomattoman Valkeuden teologi. Hengellinen täydellistyminen merkitsee ihmisen sydämen puhdistumista, mielen kirkastumista ja jumaloitumista.

Ortodoksinen usko ei toteudu ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista. Ihmiselämän päämäärä on hengellinen parantuminen, mikä tekee ortodoksisesta teologiasta terapeuttisen tieteenalan. Ortodoksista teologiaa ei ole ilman sielun puhdistumista ja parantumista. Kaikki hengellinen elämä on Pyhän Hengen energioiden hedelmää.

isä Jarmo Hakkarainen

Kirjallisuutta

• Florovsky, Georges, 1959-1960 Saint Gregory Palamas and the Tradition of the Fathers. – The Greek Orthodox Theological Review. Vol. V, No. 2. Brookline.
• Hakkarainen, Jarmo
  • 1999, Pyhä Gregorios Palamas – hengellisen uudistumisen opettaja. – Ortodoksinen Kulttuuri. 5:1999. Joensuu.
  • 2000, Bysanttilaisessa teologiassa jatkui patristinen perintö. – Bysanttilainen itä paaviuden nousu. – Erga 1999. Joensuun yliopiston teologian vuosikirja. Ortodoksisen teologian julkaisuja. N:o 27. Toimittanut Jarmo Hakkarainen. Joensuu.
  • 2004, Bysantin hengellisen kehittymisen teologiaa. – Ortodoksinen Kulttuuri 6:2004. Joensuu.
  • 2009, Bysantin kirkko ja paavin valtapolitiikan pitkä varjo. Bysanttilaista terapeuttista teologiaa ja latinalaista uskonnollisuutta. Joensuu.
• Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos
  • 1997, St. Gregory Palamas as a Hagiorite. Translated by Esther Williams. Levadia.
  • 2007. Hesychia and Theology. The Context for Man’s Healing in the Orthodox Church. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
  • 2010, The Science of Spiritual Medicine. Orthodox Psychotherapy in Action. Translated by sister Pelagia Selfe. Levadia.
• Meyendorff, John, 1974, A Study of Gregory Palamas. Translated by George Lawrence. Second Edition. Aylesbury.
• Papademetriou, George C., 2004, Introduction to St. Gregory Palamas. Brookline.
• Pyhä Gregorios Palamas
  • 1993. Pyhää vaikenemista harjoittavien puolustus. – Filokalia IV osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut nunna Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• 1993. Kolme lyhyttä lukua rukouksesta ja sydämen puhtaudesta. – Filokalia IV osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia. Koonneet pyhät Makarios Notaras ja Nikodeemos Athosvuorelainen. Vanhasta kreikasta suomentanut nunna Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.
• 1995, Saint Gregory Palamas: Treatise on the Spiritual Life. Translation, Introduction and Notes by Daniel M. Togich. Minneapolis.
• Sissonen, Raimo, 2010, Idän kirkkoisiä. Heidän elämästään, ajattelustaan ja kirjoituksistaan. Käsikirjoitus.
• Staninloae, Dumitru, 2003, Orthodox Spirituality. A Practical Guide for the Faithful and a Definitive Manual for the Scholar. Translated from the original Romanian by Archmandrite Jerome (Newville) and Otilia Kloos. St. Tkhon’s Seminary Press. South Canaan.