Toiminnot

Simeon Tessalonikilainen

Kohteesta Ortodoksi.net

Simeon Tessalonikilainen oli Tessalonikissa sijaitsevan Ksanthopouloksen luostarin munkki ja myöhemmin Tessalonikin arkkipiispa noin vuodesta 1416 kuolemaansa saakka vuoteen 1429.

Hänen arkkipiispa-aikansa osui Tessalonikin historiassa vaikeaan aikaan, koska vuonna 1422 oli alkanut osmannien ja heidän johtajansa sulttaani Murad II:n (hallitsi v. 1421-1451) asettama piiritystila. Apua ei saatu Bysantin pääkaupungista Konstantinopolista keisarilta ja siksi Tessalonikin kuvernööri eli despootti Androniko Palaiologos päätti luovuttaa Tessalonikin Venetsian hallintoon siinä toivossa, että tämä merenkulun mahtivaltio voisi pitää kaupungin pois ottomaanien käsistä. Pyhä Simeon kuvailee näiden aikojen tapahtumia teoksessaan ”Logos Historikos”.

Elämänsä aikana pyhä Simeon kirjoitti lukuisia hymnejä ja muita liturgisia teoksia, keskusteluja muun muassa pappeudesta. Hän kuoli vuonna 1429 hieman ennen Tessalonikin joutumista ottomaanien käsiin.

HAP