Toiminnot

Tiihon (metropoliitta)

Kohteesta Ortodoksi.net

Piispa Tiihon on tässä Aamun Koiton kuvassa hänen piispaksivihkimisjumalanpalveluksessa Kuopiossa 27.5.1984.
KP Helsingin metropoliitta Tiihon (siviilinimeltään Veikko Tajakka) syntyi 28.6.1928 Suistamolla ja kuoli 2.8.2000 Kuopiossa.

Metropoliitta Tiihon oli koulutukseltaan ortodoksinen pappi ja filosofian tohtori, jonka viimeisin toimipaikka ennen sairauden vuoksi eläkkeelle siirtymistään 1996, oli Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispana eli Helsingin metropoliittana toimiminen.

Ennen täta tehtävää hän toimi vuosina 1984-1988 Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispana kirkolliselta nimeltään Joensuun piispa.

Isä Esipaimen syntyi sodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutetussa Karjalassa, Suistamolla ja valmistui ortodoksisesta pappisseminaarista 1954 ja vihittiin saman vuonna diakoniksi ja papiksi.

Hän suoritti Pariisin Teologisessa Instituutissa Licencie en Theologie -tutkinnon ja valmistui myöhemmin filosofian kandidaatiksi ja sitten lisensiaatiksi Oulun yliopistosta. Helsingissä työskennellessään hän väitteli filosofian tohtoriksi Joensuun yliopistossa 1990 aiheenaan ”Vapaus ja aika Nikolai Berdjajevin filosofisessa ajattelussa”.

Varsinaisen papillisen työuransa ennen piispaksi vihkimistä hän aloitti tekemällä sijaisuuksia ja sisälähetystyötä mm. toimimalla uskonnonopettajana vuosina 1955 - 1964. Turun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana hän oli 1964 - 1967, mistä hän sitten siirtyi pitkäaikaisimpaan seurakunnalliseen tehtäväänsä Oulun kirkkoherraksi, jossa hän toimi 1968 – 1984. Välivuosina 1967 – 1968 hän oli Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen notaarina.

1984 isä Veikko valittiin Joensuun piispaksi eli Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispaksi ja hän sai kirkolliseksi nimekseen Tiihon, vihkiytyessään ennen piispaksi tuloaan Valamon luostarin viitankantajamunkiksi.

Tämä kaikki oli mahdollista perheelliselle miehelle, koska hänen vaimonsa oli ennen näitä vihkimyksiä kuollut ja isä Veikko oli jäänyt leskeksi. Isä Tiihon valittiin Helsingin hiippakunnan metropoliitaksi 1988. Hän oli tuossa virassa vuoteen 1996 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle sairauden vuoksi. Eläkevuotensa hän vietti Kuopiossa.

Isä Esipaimen kuoli Kuopiossa 2.8.2000.


Ortodoksi.net

Katso myös