Toiminnot

Tuhlaajapojan sunnuntaina

Kohteesta Ortodoksi.net

Jeesus jatkoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.' Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.'
Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.' Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla.
"Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: 'Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.' Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: 'Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!' Isä vastasi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.'" (Luuk.15:11-32)
Tuhlaajapoika

Tuhlaajapoika-vertauksessa Jeesus esittää selvimmällä tavalla ihmisen hengellisen elämän taantumisen, kääntymisen ja parantumisen. Jos sovellamme tuhlaajapojan sisäisen elämän vaiheet oman elämämme vaiheisiin, voimme kukin kohdallamme todeta, miten pelottavan suuri on laiminlyöntimme ollut. Joku ehkä saattaa kokemusperäisesti seurata vertauksen vaiheita kääntymiseensä saakka, hyvin harvan sen sijaan voidessa enää toteuttaa parantumisen neuvoja omassa elämässään Niiden mieleen, jotka eivät ole hengelliseen elämäänsä nähden välinpitämättömät, nousee kysymys: Miten kääntyminen tapahtuu? tai: Onko se minulle mahdollinen?

Tuhlaajapojan vaiheissa on tärkeä merkitys kohdalla, jota Herra kuvaa: "Nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti" (13). Siveellisessä mielessä tällainen ihmisen teko on elämää, jossa aineellisen hyvinvoinnin vallitessa eletään ilman Jumalaa. Tämä on yleisin elämäntapa ja miellyttävyytensä vuoksi vaarallisin. Irtaantuminen tästä merkitsee jo vaikeuksia ja vaivoja, ja haluttomuus niihin ilmenee selvänä puolustuksessa, ajatuksessa, etten minä kykene parantamaan elämääni, tai: ettei se ole ihmiselle tarpeellinenkaan.

Syntisyytemme onkin niin suuri, että kääntymys ilman Jumalan apua ei ole mahdollinen. Tämä apu annetaan meille erilaisten tapahtumien muodossa, jotka hengellisen sokeutemme tähden usein jäävät meiltä huomaamatta. Syntisen ihmisen herättämiseksi armo hajottaa sen tuen, johon ihminen on perustanut ajallisen elämänsä. Jos luotamme liiaksi rikkauteen, on meidän huomattava, että sen antama tuki on ulkonainen ja voimme sen milloin tahansa menettää. Meille läheinen ihminen otetaan meiltä pois. Lihallisten himojemme karkottamiseksi Herra antaa sairauden tai muun vaivan. Tämänlaatuisissa tapahtumissa on mahdollisuus omaksua katumukseen taipuva nöyrä mieliala. Tuhlaajapojassa sitä osoittavat Kristuksen sanat: "Niin hän meni itseensä ja sanoi: Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään" (17). Psalminveisaaja tulkitsee samanlaisia ajatuksiaan: "Lukemattomat vaivat minua raastavat, minun rikkomukseni ovat ottaneet minut kiinni, niin etten nähdä taida; ne ovat useammat kuin pääni hiukset ja rohkeus on minulta mennyt" (Ps. 40: 13).

Jumala kutsuu pelastukseen kaikkia ihmisiä ja jokaista erikseen Toimipa pelastava armo mitä tietä tahansa, se aina ilmoittaa ihmiselle, että on olemassa parempi elämänjärjestys, uusi elämä Jumalassa. Siinä elämässä – vertauksen sanontaa käyttääksemme – on todellakin "yltäkyllin leipää". Vasta tuntiessamme synnillisen elämämme ja todellisen kutsumuksemme välisen syvän ristiriidan sekä todetessamme voimattomuutemme voimme olla valmiit Jumalan armotyön toteutumiselle meissä. Pyhissä temppeleissä kuulemamme Jumalan sana, rukoukset sekä kirkkoveisut muistuttavat meitä parannuksen ja hengellisen elämän tarpeellisuudesta. Herran huoneessa tulemme kosketukseen näkymättömän seurakunnan kanssa, jonka pyhät ikonit tuovat mieleemme ja jonka esirukouksiin me täällä turvaudumme. Vain silloin, kun syvennymme ajattelemaan näkemämme ja kuulemamme sisältöä, se myös meille puhuu, muussa tapauksessa sydämemme jää yhtä kylmäksi kuin temppeliin tullessammekin. Meidän on välttämätöntä itsemme ottaa osaa kääntymiseemme ja pelastukseemme, sillä Jumalan armo ei vaikuta väkisin. Meitä odottaa anteeksiantamus, mutta meidän on todella osoitettava haluavamme sitä. Siinä on vertauksenkin käännekohta: "Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan" (18-19 a).

Emme voi tehdä parannusta, ellemme pyri siihen ja ano sitä nöyrästi Jumalalta. Käyttäen kaiken tarmomme me jumalallisen armon avulla voimme kypsyä tuhlaajapojan päätökseen ja myös toteuttaa sen. Lopputulos on ponnistelun arvoinen: "Kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi" (20). Taivaallisen Isän anteeksianto on verrattomasti ihmisen anteeksiannon yläpuolella. Tehdessämme rakkaudentekoja me ajattelemme omaa hyväämme ja olemme itsekkäitä, mutta Jumalan Isän rakkaus jää käsittämättömäksi. Pyhissä sakramenteissa virtaa ehtymätön armon lähde "syntien anteeksisaamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi". Jokaiselle meistä on katettu pyhä pöytä, jolla on teurastettu taivaallinen Karitsa. Jokaiselle kuuluu myös kehotus: "Jumalan pelvolla, uskolla ja rakkaudella lähestykää!" Herran pyhä Ehtoollinen on ateria, jonka taivaallinen Isä valmistaa palaavalle tuhlaajapojalle. Se on pääsiäiskaritsa totiselle katuvalle kilvoittelijalle. Se on anteeksiantaminen, se on uusi elämä.

isä Hannu Loima

(Opetuspuhe on julkaistu 15.2.1960 ilmestyneessä Aamun Koitossa nr. 4/1960)