Kilvoitus

Kilvoitus on pyrkimystä kristillisten arvojen ja opetuksien noudattamiseen pyrkimistä omassa elämässään. Sana on synonyymi sanalle askeesi, jolla tarkoitetaan ehkä hieman tarkempaa ja järjestelmällisempää kilvoittelun harjoittamista. Kilvoittelua harjoitetaan yleensä luostareissa, mutta se on mahdollista toki muuallakin.

Asketismilla tarkoitetaan yleensä ruumiillisesti ja mielellisesti kurinalaista elämää. Usein asketismi perustuu käytännöllisiin harjoituksiin (kreikaksi: askesis: harjoittaminen, harjoittelu), joilla pyritään kehittämään itsekuria, halujen ja himojen hallintaa ja hyveiden harjoittamista sekä yleensä myös mietiskelevää elämää. Sanalla viitataan usein pelkästään aineellisesti niukkaan elämäntapaan.

Asketismi on ollut kristinuskon alkuajoista alkaen osa uskonnonharjoittamista. Uuden testamentin ehkä kuuluisin askeetti on pyhä Johannes Edelläkävijä (Kastaja), joka eli erämaassa ja ei syönyt leipää eikä juonut viiniä. (Luuk.7:33)

Myös Jeesus vetäytyi eräässä vaiheessa erämaahan kilvoittelemaan, paastoamaan ja rukoilemaan ja taistelemaan kiusasuksia vastaan. (Matt. 4)

Esimerkkinä maailmassa kilvoittelemisesta voidaan ottaa Raamatusta esimerkiksi apostoli Paavali, joka eli naimattomana ja evankeliumia saarnaten ja levittäen koko myöhemmän elämänsä.

Kristillisen asketismin pääsisällöksi muodostuivat hengelliset harjoitukset, erityisesti rukoileminen ja mietiskely sekä maailmasta vetäytyminen (omaisuudesta ja arvoasemista sekä yhteiskunnallisista suhteista luopuminen), luopuminen mukavuuksista ja ylellisyydestä (kylpeminen, silkkivaatteet, korut), sekä pidättäytyminen ruuasta (paasto) ja seksuaalisuuden harjoittamisesta (selibaatti).

Erämaakilvoittelusta alkanut asketismi levisi myöhemmin myös ns. kinobioottisiin luostareihin, joihin se nykypäivänä onkin pääosin kanavoitunut. Tosin asketismia voi harjoitttaa myös kotona (ns. kotiasketismi), jolloin ihminen saattaa elää yksinäistä, eristäytynyttä elämäänsä erilaisin tavoin.

Hannu Pyykkönen