Kanttori
Ortodoksi.netista
Kirkkolaulajien oma suojeluspyhä
Foto© Pyykkönen
Kanttori (kreikaksi: ψάλτης, psaltis; slaaviksi: Пѣвецъ, pievets, venäjäksi: регент, regent) on ortodoksisessa kirkossa seurakunnan työntekijä, jonka tehtävänä on vastata kuorolaulusta ja kirkkomusiikista jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa toimituksissa. Joissakin paikalliskirkoissa kanttori kuuluu alempaan papistoon. Suomessa tuota käytäntöä ei enää ole ja kanttorina voi toimia nykyisin niin mies kuin nainenkin.
Bysanttilaisessa perinteessä kanttoria, joka vastaa jumalanpalveluksen musiikista kutsutaan nimellä: protopsaltis (προτοψάλτης), joka terminä saattaa eräissä muissa yhteyksissä viitata myös hiippakunnan tai patriarkaatin kansliaan. Nykykäytännössä kanttori tarkoittaa siis Suomen ortodoksisessa kirkossa useimmiten kirkossa laulavan kirkkokuoron tai muun kuoron johtajaa ja kuoron harjoituttajaa. Kanttori pukeutuu useimmiten kirkossa kuoroa johtaessaan mustaan viittaan. Kreikkalaisessa käytännössä pukeutuvat samoin usein myös muut kuorossa laulavat miehet.
Kanttorin tehtäviin seurakunnan työntekijänä saattaa Suomessa kuulua myös muita seurakunnan työtehtäviä, kuten diakoniatyötä, opetustyötä, kansliatyötä, jne. seurakunnan tilanteista riippuen.
Kanttorin ammatillisen tutkinnon (teologian kanditaatti tai teologian maisteri) voi nykyään suorittaa Joensuun yliopiston teologisessa tiedekunnassa ortodoksisen teologian laitoksen koulutusohjelman kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdossa. Aiemmin tutkinto suoritettiin Suomessa vuodesta 1951 alkaen ortodoksisessa pappisseminaarissa järjestetyillä kanttorikursseilla.
Kanttorien vanha nimtys suomenkielessä oli aiemmin lukkari. Luostareissa esilaulajana ja kirkkoveisujen tekstien esilukijana toimiva kanttori oli nimeltään aikaisemmin (osin vielä edelleenkin) kanonarkki (kreikaksi: κανονάρχης, kanonarhis, kanonin aloittaja, venäjäksi: канонарх, kanonarh).