Tomos

Tomos on pieni kirja, joka sisältää tärkeän ilmoituksen, jonka pyhä synodi on julkaissut, kuten autonomian tai autokefalian myöntäminen. Tämä artikkeli käsittelee Konstantinopolin synodin vuoden 1923 tomos-asiakirjaa, jossa myönnettiin Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomia.

Meletios, Jumalan armosta Konstantinopolin, Uuden Rooman Arkkipiispa ja Ekumeeninen Patriarkka. Pyhimmälle Apostoliselle ja Patriarkalliselle Ekumeniselle Konstantinopolin Valtaistuimelle on kanonisesti uskottu huolenpito Pyhistä Ortodoksisista kirkoista, joilta nykyisten olojen johdosta on riistetty paimenellinen huolenpito.

Kun Ortodoksinen Kirkko äskenperustetussa Suomen valtakunnassa, sen osaksi tulleiden uusien valtiollisten edellytysten vuoksi ja Venäjällä sattuneiden kirkollisten epäsäännöllisyyksien johdosta eroitettuna Venäjän Pyhimmän Ortodoksisen Kirkon yhteydestä, josta se tähän asti kanonisesti on ollut riippuvainen, tätä nykyä on suojaa vailla ja on, kääntyen sekä kirjeillä että erityisen lähetyskunnan kautta Ekumenisen istuimen puoleen, pyytänyt sen henkistä johtoa ja huolenpitoa turvallisen ja kanonisen toiminnan ja asioittensa hoidon aikaansaamiseksi, niin me luonamme olevien pyhitetyimpien ja kunnia-arvoisimpien Metropoliittain kanssa rakkaudella olemme myöntyneet tähän pyyntöön ja nähneet hyväksi synodisesti asian harkittuamme ottaa asianmukaisesti huolehtiaksemme Suomen Ortodoksisesta Kirkosta ja kanonisella toimenpiteellä saattaaksemme oikealle tolalle sen asiat, asettumalla tässä asiassa Venäjän Pyhimmän Kirkon sijalle, jonka nykyoloissa on mahdoton siitä huolehtia. Siispä Pyhässä Hengessä lausuen mekin puolestamme siunaamme sen autonomian, jonka jo Siunatuin Moskovan ja koko Venäjän Patriarkka, hra Tihon, on myöntänyt Suomen Pyhälle Ortodoksiselle kirkolle, ja määräämme, että Jumalan suojelemassa Suomen Tasavallassa asuvat ortodoksiset kristityt laitoksineen tästä lähtien ovat muodostavat yhden ainoan kristillisen alueen, jolla on nimenä "Suomen Ortodoksinen Arkkipiispakunta", ja joka järkkymättä noudattaa seuraavia sääntöjä:

1. Arkkipiispakunta, joka on perustettu dogmien ja pyhitettyjen apostolisten ja synodisten kanonien ja muiden yhden, pyhän ortodoksisen, yleisen ja apostolisen Kirkon kirkollisten sääntöjen varaan ja joka säilyttää kanonisen yhdyssiteen pyhimmän, apostolisen ja patriarkallisen ekumeenisen istuimen kanssa, muodostaa yhden kirkollisen alueen, joka kuitenkin valvonnan tarpeiden mukaan ja arkkipiispakunnan kirkolliskokouksen päätöksestä voidaan jakaa kahteen tai useampaan hiippakuntaan.

2. Piispa, jolla tällä haavaa on istuimensa Viipurissa, käyttää arvonimeä "Viipurin ja koko Suomen arkkipiispa". Siinä tapauksessa, että hänen istuimensa siirretään toiseen kaupunkiin, tulee arkkipiispan käyttää arvonimessään tämän kaupungin nimeä lisäyksellä "ja koko Suomen".

3. Milloin on tarpeen piispan vihkiminen tai piispan synodin kokoonkutsuminen luonteeltaan dogmaattisia ja kanonisia kysymyksiä varten, on arkkipiispalla, ja milloin häntä ei ole, häntä lähinnä olevalla piispalla oikeus, Ekumeenisen patriarkan tieten nimittäin, kutsua Virosta taikka muista ekumenisen istuimen oikeusalueeseen kuuluvista metropoliittakunnista piispoja täysilukuisen synodin aikaansaamiseksi. Sellainen synodi on Ekumeeniselle patriarkalle ja hänen luonaan olevain metropoliittain synodille vastuussa päätöksistään.

4. Arkkipiispan ja piispojen vaali, vihkiminen ja asettaminentoimitetaan pyhien kanonien ja arkkipiispakunnan asetusten mukaan, niiden vahvistaminen kuuluu, milloin on kysymys piispasta, arkkipiispalle, milloin taas kysymys arkkipiispasta, - Ekumeeniselle patriarkalle.

5. Kanonisesti istuimellensa asetetut arkkipiispa ja piispat pysyvät niissä elinikänsä, elleivät vapaaehtoisesti niistä luovu tai kanonisesti joudu niistä pois. Piispat, jotka piispain synodi on tuominnut, ovat oikeutetut vetoamaan Ekumeeniseen patriarkkaan, joka tuomitsee viime sijassa hänen luonansa olevan metropoliittain synodin kanssa.

6. Jokaisella piispoista, hoitaessaan omaa hiippakuntaansa, on ne oikeudet ja ne velvollisuudet, jotka pyhät kanonit ja Kirkon perintätapa piispalliselle arvolle määräävät.

7. Sakramenteissa ja muissa jumalanpalveluksissa pappien ja diakonien tulee mainita omaa piispaansa, piispojen arkkipiispaa ja arkkipiispan Ekumeenista patriarkkaa, jolta hän myös saa pyhän sakramenttivoiteen, ja jonka kautta on olemassa yhteys Kristuksen totuuden sanan oikein käsittävien ortodoksien ja kaiken piispauden kanssa. Säilyttäen nämä säännöt järkkymättömanä pohjana arkkipiispalla ja piispalla on oikeus papistonsa ja maallikkokansansa kanssa aina vapaasti yksityiskohdissa järjestää Suomen Ortodoksisen kirkon olot, maansa lakien vaatimusten mukaan, sillä nimenomaisella ehdolla, ettei mikään mainitun järjestön säännös osoittaudu pyhän ortodoksisen Kirkon opin ja kanonien vastaiseksi, niin kuin nämä ovat selitetyt Ekumeenisen patriarkkakunnan noudatetussa tavassa. Me käskemme isällisesti papistoa ja maallikkokansaa, rakkaina lapsinamme Kristuksessa, kunnioittamaan paimeniaan ja opettajiaan ja "olemaan heille kuuliaisia ja seuraamaan" heitä kuten johtajiaan ja hengellisiä isiään, Paavalin käskyn mukaan, "jotta he voisivat tehdä paimenpalvelustaan ilolla eikä huokaillen".

Tämä näin päätettynä ja ratkaistuna vahvistettiin synodisesti, ja näiden päätösten pysyväksi vakuudeksi annetaan tämä patriarkallinen ja synodinen asiakirja, laadittuna ja allekirjoitettuna ja otettuna meidän hallittavanamme olevan Kristuksen Suuren Kirkon päätöskirjaan, ja toimitetaan samanlainen ja muuttamaton kappale pyhitetyimmälle Viipurin ja koko Suomen arkkipiispalle, herra Serafimille.

Patriarkaatissa, heinäkuussa 1923, indiktioni Konstantinopolin Patriarkka Meletios lausuu päätöksensä.