Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset / OSA II

Dimitri Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset / OSA II

II PYHÄT AJAT

1. Kirkollinen vuorokausi
2. Vuorokauden jumalanpalvelukset
3. Viikonpäiviin liittyvät pyhät muistot
4. Ortodoksinen kalenteri ja kirkkovuosi

---

1. Kirkollinen vuorokausi

Vanhan liiton aikana oli syntynyt tapa kokoontua temppeliin vuorokauden määrättyinä hetkinä. "Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja Hän (Jumala) kuulee minun ääneni" (Ps. 55:18), kirjoittaa psalmin sepittäjä. Tässä psalmissa on lueteltu Jerusalemin temppelissä noudatetut rukousajat: ilta, aamu ja keskipäivä. Vuorokausi aikoi illasta, koska Raamatun mukaan Jumalan luomistyö oli alkanut samasta ajankohdasta, "tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä" (1. Moos. 1:5).

Raamatullisen vuorokauden jako käy ilmi kaavapiirroksesta. Tämä jako on kauan aikaa ollut voimassa idässä, sen vuoksi ortodoksisen kirkon jumalanpalvelukset ovat järjestyneet sen mukaan.

Varsinkin luostareissa, missä aika oli tarkasti jaettu rukouksen, työn ja levon välille, syntyi rukoushetkien tarkka vuorottelu. Jokainen rukoushetki eli jumalanpalvelus sai oman runkonsa eli kaavansa sekä uskonnollisen sisältönsä.

Vuorokauden jumalanpalveluskierron tarkoituksena on Vapahtajan suorittaman lunastus- ja pelastustyön ja sen merkityksen selostaminen.

2. Vuorokauden jumalanpalvelukset

Kaaviokuvasta huomataan, että vuorokaudessa on kaikkiaan yhdeksän erilaista jumalanpalvelusta, ne ovat:

• Ehtoopalvelus, joka johdattaa pelastushistoriaan kertomalla maailman luomisesta, syntiinlankeamisesta ja ihmiskunnan valmistamisesta Vapahtajaa vastaanottamaan.
• Ehtoonjälkeinen palvelus toimitetaan ennen yön tuloa. Se sisältää katumuspsalmeja ja rukouksia, joissa on esitetty katumuksellinen mieliala. Joskus siihen liitetään juhlallinen akatistos.
• Puoliyöpalvelus toimitetaan ennen puoltayötä. Se on kiitos kuluneesta yöstä. Useat tämän jumalanpalveluksen rukoukset luetaan nykyisin aamurukouksina.
• Aamupalvelus kertoo jo Uuden testamentin tapahtumista, sunnuntain vastaisena aamuna varsinkin Vapahtajan ylösnousemisesta.
• Ensimmäisen hetken palvelus kertoo Vapahtajan vangitsemisesta, joka tapahtui varhain aamulla. Tässä palveluksessa luetaan psalmit 5, 90:1-17 90 ja 101, joissa ennustetaan tämä tapahtuma.
• Kolmannesta ja
• kuudennesta hetkestä on ollut puhe liturgian yhteydessä.
• Liturgia, kirkkomme pääjumalanpalvelus.
• Yhdeksäs hetki on vuorokauden viimeinen jumalanpalvelus. Psalmit 84 ja 85 kertovat rakkaudesta temppeliin, hetken kolmas psalmi – 86 – kertoo pelastetun kiitollisuudesta Jumalaa kohtaan. Hetki päättyy rukoukseen, jossa puhutaan Vapahtajan kuolemasta, viisaasta ryöväristä ja Vapahtajan kuoleman pelastavaisesta merkityksestä.

Vuorokauden eri jumalanpalvelushetkien pyhistä muistoista kertovat jumalanpalveluksien muuttumattomat osat, kuten luettavat psalmit ja rukoukset, sen sijaan päivittäin vaihtuvat osat (veisut) kertovat viikonpäivien ja koko kirkkovuoden pyhistä muistoista.

Seurakunnissa ei kaikkia em. jumalanpalveluksia toimiteta. Vain juhlapäivien aattoiltana toimitetaan ehtoo- ja aamupalveluksesta sekä ensimmäisestä hetkestä muodostettua jumalanpalvelusta, jota nimitetään vigiliaksi ja joka on ortodoksisen kirkon toinen pääjumalanpalvelus.

3. Viikonpäiviin liittyvät pyhät muistot

Ortodoksinen jumalanpalvelus on rikassisältöinen. Varsinkin päivittäin muuttuvien veisujen ja rukousten runsaus on nimenomaan ortodoksiselle jumalanpalvelukselle ominainen piirre. Tämän runsauden tarkoituksena on korostaa ja selvittää uskonoppimme sisältö ja pelastushistorian merkitys jokaiselle seurakunnan jäsenelle sekä yhdistää taivaallinen ja maan päällä oleva seurakunta yhdeksi Jumalaa ylistäväksi ja kiittäväksi kokonaisuudeksi – Kristuksen Ruumiiksi.

Sattuvasti onkin sanottu, että ortodoksisen kirkon uskonoppi on veisattua uskonoppia.

Apostoli Paavali kirjoitti kerran korinttolaisille kristityille näin: "Jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha on myös teidän uskonne" (1.+Kor.+15:14 Kor. 15:14).

Alusta lähtien Kristuksen seurakunta todisti Vapahtajan ylösnousemisesta kaikin tavoin. Niinpä jo apostoleitten aikana ruvettiin pitämään viikon ensimmäistä päivää, Vapahtajan ylösnousemisen päivää, juhla- ja lepopäivänä, vanhan liiton sapatin asemesta.

Muitten viikonpäivien muistot liittyvät läheisesti sunnuntain pyhään muistoon.
Maanantaina muistellaan pyhiä enkeleitä, – Vapahtajan ylösnousemisen ensimmäisiä sanantuojia (Matt. 28:1-6, Mark. 16:1-6, Luuk. 24:1-6).
Tiistai omistetaan Johannes Kastajalle ja muille profeetoille, jotka ovat ennustaneet Vapahtajan ylösnousemisesta.
Keskiviikkona palautetaan mieliin Vapahtajan kärsimykset, varsinkin muistellaan hänen kavaltamistaan. Apostolien ajoista lähtien keskiviikkoa pidetään paastopäivänä.
Torstaina muistellaan pyhiä apostoleita ja heidän seuraajiaan pyhiä piispoja eli esipaimenia, joista erikoisesti mainitaan pyhä Nikolaos, Lyykian Myrran arkkipiispa. Apostolit ja pyhät piispat julistivat Vapahtajan ylösnousemisesta koko maailmassa.
Perjantaina jälleen muistellaan Vapahtajan kärsimyksiä. Keskiviikon tapaan päivä on lähes kautta vuoden paastopäivä.
Lauantaina, viikon viimeisenä päivänä, rukoillaan kaikkien uskossa nukkuneitten puolesta, muistellaan pyhiä marttyyreja, jotka verellään todistivat uskonsa ylösnousseeseen Vapahtajaan, sekä anotaan Vapahtajan Äidin, Neitsyt Marian esirukouksia.

4. Ortodoksinen kalenteri ja kirkkovuosi

Kristittyjen ajanlasku alkaa Kristuksen syntymisestä. Tämän ajankohdan määritteli Roomassa elänyt oppinut munkki Dionysios (k. 556 jKr). Vaikka Dionysios erehtyikin Vapahtajan syntymäajasta, niin tuli vuosi 754 Rooman kaupungin perustamisesta Kristuksen syntymävuodeksi ja kristillisen ajanlaskun alkuvuodeksi.